lauantai 31. tammikuuta 2015

Snow Halation!

Nyt sain vihdoin muokattua kuvia joten laitampa meidän shootista muutaman kuvan tänne. Kuvat ovat aika järjestyksessä. Omapärstä kuvia tietenkin hieman enemmän koska oma blogi yllättäen. Kuvat on ottanut Elluuhh.

Maki - Minä itse
Nozomi - Pret-Ty
Umi - Meital
Hanayo - Sanni Viertola





Oma lemppari
Tunsin itseni hieman lyhyeksi
Pientä ongelmaahan meille hahmot tuottivat, koska paikalla olleet eivät ihan hirveästi ole keskenään muuten tekemisissä kuin Musessa. Kaikki hahmot melkein ovat eri luokaltakin :D. Ainoastaan Hanayo ja Maki ovat samaa vuosiluokkaa.

Anteeksi, kuvan muokkaus meni vähän yli. Le hohde


Gimme all of your money
Doink somethink :D

Gangsta duckface. Lovetan tota huppua maailman loppuun asti




Kiitoksia katselusta


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Cosplay aiheista turinaa

Postaan ennen shoottikuvia jostain muusta. Harrastuksestani nimeltä cosplay. Tätä postausta pohjaa esimerkiksi postaus "Kädenvääntöä itsensä kanssa".


 Joku joskus ehkä muistanee, että ennen Kasumi pukua minulla oli morkkis cosplay aiheesta. Silloin ongelmana oli stressaaminen lähinnä muiden ihmisten takia. Silloin tunsin, että teen ehkä enemmän muiden kuin itseni takia. Valitsin puvun mitä en olisi välttämättä silloin siihen hetkeen valinnut. Koin, että laatuni pitää olla korkeampi muiden takia. "Eihän siitä ole kun päälle puoli vuotta, eihän noita asuja siinä välissä ole kerennyt kertymään". Silloin ahdisti mahdollisesti isotöinen druidi puku, jota en kokenut hyväksi siihen väliin, joka siis oli vain suunnitteilla, koska idea, että voitaisiin cossata tätä ja olin mukana. Sain kuitenkin vähän mielenrauhaa palautettua päättämällä, etten päätä itselleni montaa pukua eteenpäin ja jätän druidin ainakin hautumaan. Se oli vasta jäävuoren huippu ongelmissani. Luulin että olin sillä selvittänyt ongelmani, mutta se oli vasta pinnan raapaisu, enkä tajunnut sitä yhtälailla kuin nyt.



Myöhemmin sovimme siskon kanssa, että suostun cossaamaan x sarjasta jos hän cossaa y sarjasta. Valitsin siis itselleni puvun, mitä en olisi välttämättä itselleni valinnut. Tämä oli Tiny Tina. Hahmosta pidän kovasti, mutta suoraan sanottuna Borderlands pelisarjaa pelaan vain Tinan takia ja itse sen ammuskelun. Tarina, muiden hahmojen kokoaikainen lässytys ja muu ei vain jaksa kiinnostaa eikä liioin pelin graafinen ulosanti. Koin kuitenkin että Tina on vahva valinta, sillä pidin itse hahmosta ihan oikeasti. Sitten tuli ilmoitus Desucon Frostbiten esityskilpailu paikoista. Mixed feelingseillä päätimme lähteä mukaan ja esitys oli alkukankeuden jälkeen suhteellisen selvillä. Muistin ääninauhan ulkoa, kertasin päässäni ilmeitä ja eleitä nauhan kohtiin ja valoja. Homma oli selvä kuin pläkki. Hermostutti kovasti ja jännitti hyvällä tavalla. Minä menossa ensimmäistä kertaa lavalle ihan itse ilmoittautuneena! Fiilis oli erittäin jännittynyt mutta helvetin innostunut. Tämä oli se mitä haluan päästä kokeilemaan!



Tapahtui jotain, ja sisko sai minut liittymään Love Live! -ryhmään viimeistä hahmospottia ottamaan. Mietin kauan että saanko sitten molemmat puvut valmiiksi, mutta hahmon asun yksinkertaisuus sai toteamaan, että kyllä. Maki puku itsessään oli mukava tehdä. Asu oli yksinkertainen eikä stressiä sen takia ollut. Asun ollessa puolessa välissä tuli tieto, että ryhmästä oli poistunut jäseniä kukin omalla syyllään. Totesin, että hitsi, olisinko valinnut jonkun toisen puvun vain jos se olisi ollut vapaana. Silloin vapautui asuja, jotka olisin voinut mielummin tehdä. Maki hahmona on ihana, mutta Snow Halation asu on muihin verrattuna tylsä. Kuitenkin rahan ollessa vähissä ja Makin ollessa melkein valmis, totesin, että teen sen nyt sinne. Tietenkin hieman kyrsi, varsinkin kun lisää muita hahmoja alkoi vapautua. Se, että olin itse ollut viimeinen ryhmässä ja täytettä ja nyt sitten olisikin ollut valinnan varaa. Purin kuitenkin hammasta ja tein Makin loppuun.


Hetki ennen Yukiconia sisko totesi, ettei esityksemme ääniraita ollut näyttämö tasoa ja esitys oli liikaa ääninauhan varassa, että meidän pitäisi vaihtaa esitystä. Yukiconin jälkeenkään meillä vielä ei ollut ideaakaan mikä se toinen esitys tulisi olemaan. En oikein keksinyt mitään ja pallottelimme ideoita. Viikko sitten keksimme esityksen aiheen. Olin tässä vaiheessa jo hermoraunio, koska tulevaan esitykseen liittyisi paljon enemmän proppeja kuin edelliseen esitykseen. Myös ääninauha, jossa olisi pelkästään ääniefektejä taustamusiikin kanssa hermostutti. Pukuni oli kesken, mutta että proppeja ja muuta pitäisi vielä tehdä? Onnistuin edellisen esityksen näkemään päässäni, mutta tämän kanssa olin ihan ulapalla. Samantien kun edellisen esityksen dumppaamisesta tuli tieto, kävin päässäni taistelua. Haluanko tähän coniin? Miksi haluan tähän coniin? Kun olin edellisessä esityksessä ollut sata prosenttisesti mukana, en suoraan sanottuna uskonut tähän tulevaan. Kaikki siinä oli kesken ja se tuntui siltä, kuin jotain vain pitäisi kyhätä nopeasti ennen conia. Olen ennenkin todennut, ettei Desuconilla ollut minulle muuta annettavaa kuin cosplay aiheinen ohjelma, joten miksi haluaisin sinne. Halusin esiintymään, kokeilemaan siipiäni, että miltä tuntuisi mennä lavalle täysin vapaaehtoisesti. Kuitenkin koko uusi esitys proppeineen ja ääninauhoineen oli vasta idea tasolla. Idea tasolla muutama viikko ennen conia. Pohdin kauan, että koenko itseni pelkuriksi jos en mene? Onko se vain nyt tämä hetki kun homma tuntuu pahalta. Joka toinen päivä fiilis oli että menen, en mene, menen, en mene. Mietin, että enkö uskalla esiintyä, siksikö en halua mennä? Koska olin taistellut viimeisiä muutamia viikkoja itseni kanssa, että haluanko tätä, päätin puhaltaa pelin poikki, niin itsekästä kuin se olisikin. En mene Desuconiin. En mene sinne esiintymään. En yksinkertaisesti usko, että kaikki ne hätäisesti tehdyt esitykseen liittyvät asiat kantaisivat. Tiedän omat heikkouteni ja tiedän, että jos en tunne jotain hyväksi se ei toimi. En yksinkertaisesti uskonut, että pystyn opettelemaan kokonaan uuden esityksen ilman minkäänlaista inspiraatiota niin lyhyessä ajassa. Ei olisi kivaa valvoa viimeisiä öitä putkeen ennen conia että saa esityksen, puvun ja propit valmiiksi ja todeta aamulla, ettei ole ihan varma mitä on tekemässä. Totesin, että jos tehdään, niin tehdään kunnolla ja ajan kanssa eikä muutamaa viikkoa ennen conia. Tiedän kuitenkin omat heikkouteni enkä halua, että jäädyn lavalla  sen takia, koska en muista miten taustanauha menee. Tällä hetkellä olo ei ole helpottunut, koska koen itseni paskapääksi, kun päätin tälläistä. Tiedän kuitenkin, ettei se ole mikään "no huomenna tuntuu taas eri ja haluat mennä sinne". Kun ei se niin ole. Kun olen saman asian kanssa kamppaillut niin pitkän aikaa, tiedän, ettei se ole mikään "kyl sun mieli muuttuu sit". Ehkä parempi näin. Puhumattakaan siitä, ettei minulla oikestaan olisi ollut varaa mennä edes koko coniin. Bensa maksaa, Lahti ei ole ihan kivenheiton päässä, ruoka maksaa, hotelli maksaa. Jos haluan syödä makaroonia koko loppukuun niin teen sen sitten asian puolesta, mistä oikeasti pidän.


Kamppailuni oman harrastukseni kanssa ovat nyt ohi. Olen jo puolen vuoden ajan miettinyt mitä haluan tältä harrastukselta. Haluan tehdä tulevaisuudessa pukuja joita itse minä oikeasti haluan tehdä. Haluan, ettei cosplay ole koko aikaista deadlinen kyttäämistä ja stressiä ympäri vuoden kun kaikkiin coneihin on kerettävä ja saatava uusi asu. Haluan taas voida keskittyä nukkeihini ilman, että koen syyllisyyttä siitä, että ompelen nukelle hametta vaikka pitäisi tehdä cossia. Haluan, ettei coniin ole pakko saada pukua vaan sitä voi tehdä omaan tahtiin ja jos ei valmistu niin se ei ole enää maailmaloppu. Haluan tehdä huolella pukuni, enkä enää siten, että "No korjaan tän jos on aikaa". Toisin sanottuna HALUAN TAAS NAUTTIA TÄSTÄ HARRASTUKSESTA. Tietynmoinen stressi on ihan ok tässä harrastuksessa, mutta jos se menee negatiivisuuden puolelle ja kalvaa mieltä koko ajan, ei se enää ole tervettä. Toki haluan jatkossa tehdä muiden kanssa pukuja, cossata muiden kanssa, tehdä ehkä jopa esityksiä sitten kun niihin on oikeasti aikaa, mutta haluan myös kuunnella enemmän itseäni. Mitä oma sydämeni sanoo. Mitä minä haluan. Tämä esityskilpailu ja viimeisimmät puvut taisivat olla piste iin päälle. Sain itseni tajuamaan mitä halusinkaan tältä harrastukselta. Hyvä niin. Voin pitää cossi vapaata ja tehdä pukua silloin kuin huvittaa. Mihkään coniin ei ole enää PAKKO päästä. Paitsi Traconiin. Ja Cosvisioniin. Heh. "Oisit voinut sanoa aikasemmin niin joku muu olis saanut sun paikan kisoissa!" Pahoittelen. Onhan se paskaa, mutta diilatkaa sen kanssa. Kyllä niitä kisoja tulee.


En aio missään nimessä lopettaa cossaamista. Aion vain tehdä sitä ainakin jonkin aikaa siinä tahdissa kun itse sitä haluan. Saattaa olla, että tällä tekniikalla tulee ehkä enemmän keskeneräisiä pukuja, mutta mitä sitten. Niitä voi jatkaa sitten kun tuntuu siltä. Jos ei tunnu, ne voi kierrättää tulevien cossien paloiksi. Puku ideoita on jo muutama ja niistä sitten päätän mitä teen. Osa suunnitelmistahan tietenkin kuten yleensä jää vain suunnitelmiksi. Jatkan varmaan Tinankin loppuun, mutta nyt sillä ei onneksi ole kiire. Voin tehdä sitä silloin kun tuntuu. Joku pieni vapauden tunne tuli jännästi. Tämähän ei tarkoita sitä, ettei minua  voi enään kysyä pariksi tai ryhmiin, mutta sen verran varauksella kuitenkin, ettei tarvitse pettyä jos sanonkin ei. Vapauttava fiilis ymmärtää taas itseään jonkin verran enemmän.



lauantai 17. tammikuuta 2015

Yukkkkiii! Eikun siis Yukicon

Dem Yukicon siis, ei Mirai Nikki jolla päätin sivistää itseäni vasta jonkin aikaa sitten. Pää lyö tyhjää, mutta yritetään kaivella sieltä jotain. Kuvat ilmeisesti myös vähän auttavat kerronnassa (jätän suoraan pois kaikki ei toimivat jutut, kuten ohjelman aikana tekniset vaikeudet). Ahem aloitetaan siis.

Lähes ensimmäistä kertaa con historiassani autoilimme coniin kumpanakin aamuna, kun yleensä ollaan nukuttu jossain hotellissa. Toinen kerta oli animecon 2006 vuonna Paasitornissa, mutta ei siitä sen enempää. Jännää kyllä, tällä kertaa coniin lähdin yksin siskoni kanssa. Mikä suomeksi siis tarkoitti, että jouduin ihan itse kantamaan roinani, omg. 


 Saavuimme Yukiconiin lauantaina ja jouduimme odottelemaan, jonottelemaan, hieman ulkona lipun saamista. Itse lipun saaminen oli tosi nopeaa. En muista milloin olimme viimeksi olleet Espoossa, eikä Yukicon ollut ennestään tuttu, joten ensiksi seikkailimme Ison Narikan ja pienen välillä jonne dumppasimme takkimme. Meidän oli määrä tavata Love Live Snow Halation ryhmän kanssa Narikan edessä kello x. Löysimme pian Hanayomme ja Nozomi ja hänen siskonsa ilmestyivät myös paikalle (anteeksi, en muistanut kysyä teidän oikeita nimiä tai nikkejä enkä ole facebookissa ;_;). Alkuperäinen Love Live ryhmämme oli täynnä, mutta asioita sattuu ja porukasta tippui lopulta viisi jäsentä pois :/. Sinänsä onnetonta, että olin viimeinen joka ryhmään osallistui ja minulle jäi Maki, joka hahmona on ihana, mutta puku on vähän ehkä tylsä. Olin pukuni tehnyt kun ihmisiä alkoi tippumaan pois. Jos olisin tiennyt tästä aikasemmin, enkä olisi tehnyt pukua valmiiksi, olisin vaihtanut hahmoni toiseen (Nico tai Eli ehkäpä, koska söpöt puvut). 

Päästiin johkin nettilehteen? :D Kuva by Kaija Kelhu
 Joka tapauksessa lähdimme heti kuvaamaan. Valitettavasti lauantaina ei ollut yhtä Snow Halation ilma kuin sunnuntaina, mutta silti oli hurjan hauskaa kuvata ja höpistä yhdessä. Oli ihanaa että oli ihan kuvaaja kuvaaja, joka sanoi jos jokin juttu ei toiminut. Ryhmän muut jäsenet olivat hauskaa seuraa, mielelläni tapaisin näitä ihmisiä jatkossakin. Laitan vielä shootista varmaan erillisen postauksen kunhan kuvat saan jossain vaiheessa käsiini :).

Kuva by Matias Tukiainen
 Kuvaamisen jälkeen hengailtiin vähän aikaa ja lähdettiin sitten siskon kanssa tutkimaan conia. Löysimme tiemme myyntipisteille, mutta hirveästi mitään ei tarttunut mukaan. Ainoastaan itselleni Kuroshitsuji seinäkangas johon olin iskenyt silmäni jo kaksi conia sitten, mutta hauduttelin ajatusta tähän coniin asti, että haluanko tosiaan sen. Sisko bongasi itsellensä alpakan, joka oli "It's so fluffeeeeh!". Mietin koko conin, että mistä ihmiset nappailivat niitä ihania luppakorva alpakoita, koska en löytänyt yhtään, mutta olisin halunnut ;n;. Ylipäätään varsinkin alakerran figuurimyyntipöytä oli ihan hirveän hintainen figujen alkuperäisiin hintoihin verrattuna. Totta kai myyjänkin pitää saada voittoa, mutta kyllä aion figuni mielummin ostella netin syövereistä ihan vain säästääkseni.

Sisko ja sen alpakka jonka nimeä en muista
 Cosplay kisan myöhästyminen kyrsi hieman, mutta onneksi NCC kisa oli odottamisen arvoinen. Varsinkin voittaja, mahtava esitys. Lauantain cossi oli muuten tosi mukava päällä, mutta hame oli niin lyhyt, että siinä oli vähän liian iso vilautusvaara (miksen tajua ikinä hameita tehdessäni, että perseeni on iso..) enkä kokenut sitä sen takia mukavaksi. Aion kyllä varmasti korjata hameen, sillä muutoin asu oli mukava päällä, jopa halppiskenkäni kestin lähes koko päivän hyvin (ja kestin koko päivän kun otin ne hetkeksi pois jalasta). Hattu nyt vähän halusi välillä lähteä omiin suuntiinsa, mutta eipä se haittaa.

Raksutan niin tätä hupparia, om nom nom
 Streetpasseja sai kerättyä hullusti taas, enemmän tuli kun kerkesi pois pelaamaan. Love Live cossaajia oli paljon ja muutamia eri variaatiota (mm. Wonderful Rush ja Mogyutto "love" de Sekkin Chuu). Oli myös hauska huomata, että Love Live SIF peliäkin pelattiin ympäri conia :). Ruokatauolla meidänkin ryhmä nörtteili idoleitten parissa xD. Mutta hei, silloin oli event, totta kai ihmiset pelaavat. Huhu, tänään onkin Hanayon syntymäpäivä, kaksi päivää aikaisemmin kuin omani :). Mutta ei siitä sen enempää (neljännesvuosisata täältä tullaan..). Iltasella äiti tuli hakemaan pois. Ei tosin päästy kotiin suoraan vaan piti mennä pienemmän siskon harkkoihin (Hesen kautta, valitettavasti. Mutta oli nälkä niin sekin kelpasi. Jonotus Drive Innilla 20 min.. öö?). Pienemmän siskon onneksi ei näytetty ihan friikeiltä kun oli pitkät takit ja vain peruukit paljastivat, että jotain muuta oli tullu tehtyä (pienemmän siskon sanoin äidilleni "Eihän ne aio sinne tulla täysissä cosseissa! Hei anna niille vaikka vaihtovaatteet tai jotain" xD voi reppanaa. Anteeksi, isosiskosi harrastavat vähän toisenlaisia juttuja kuin ihan niitä perinteisempiä harrastuksia kuten pesistä).

Peliselfie
Sunnuntaina koulutyttöiltiin siskon kanssa, koska olin tosiaan tuntenut itseni vaikeaksi liian lyhyeen hameeni kanssa u_u. Alunperin minun piti olla pupukorva Elin sunnuntaina, mutta autossa oli sen verran paha olo ja korvien takia en voinut istua suorassa, joten vaihdoin Mio peruukkiin, jonka olin ottanut varalta juuri sen takia, jos en kestäisikään pupukorvien kanssa. En oikeasti ymmärrä, miten minulle tulee aina vähän huono olo automatkoilla coniin. Normi autoilussa ei. Jännitys, ruokavalio, kiire, stressi yhdistelmä?

Con loottia.
Nyt olis Sebbe ja Ciel sitten seinällä
Sunnuntai meni lähes vain pyöriessä ympäriinsä. Ylipäätään Yukissa ei ollut ehkä itselle niin hirveästi mielenkiintoista ohjelmaa ja jos oli, niin myöhästyttiin siitä kun tultiin coniin liian myöhään (hieno homma hermann).  Cosplay kisat tietenkin käytiin katsomassa molempina päivinä. Päättäjäisten jälkeen pyörittiin vielä nopeasti myyntipöydillä. Conin loppuminen taas tuntui epätodelliselta ja fiilis oli vielä kauan sen jälkeen, että huomenna uudestaan coniin. Tässähän sitten ollaankin conkrapulaa podettu viikko ja sen takia postauskin on myöhästynyt.

Con tuntui vähän epäconimaiselta johtuen varmaan siitä, että sinne oli lyhyt matka ja se oli niin piiikkanen. Sama tietysti oli Hypeconinkin kanssa. Parhain asia conissa omalla kohdallani ehdottomasti oli meidän Snow Halation ryhmä. Ehdottomasti joskus uudestaan.


Tiny Tinan edistymistä sun muuta ehkä luvassa seuraavassa postauksessa.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Sekalaista sillisalaattia osa ???

Uuden bannerin  myötä innostuin bloggaamaankin näin heti perään.

Piti jo kauan sitten postailla vähän yhdestä pikku projektista. Miehekkeen töissä oli purkillinen pokémoneja ja hän osti ne minulle työkaveriltaan näin lyhyesti kerrottuna. Sinänsä purkki oli vähän sikasäkissä ostos, sillä olin vain yhtenä päivänä nähnyt purkin pikaisesti, mutta siellä oli poksuja joita halusin.

Purkki ja sen sisältö
Osa oli aitoja, osa ei. Toiset tehty paremmin, toiset ei. Hinta kuitenkin oli minusta kohtuullinen tälle määrälle ja aloin käymään loottiani läpi.


Löysin lempparini aika nopeasti. Erityisesti tuo Charmander, pikkiriikkinen Pikachu ja Vulpix olivat sellaisia mitä toivoin. Olin tuollaisella Vulpixilla leikkinyt lapsena kaverin kanssa joka omisti niitä kai jopa kolme :D.

Entein tyhjä katse O_O'
Pieniä ressukoita. Osalta puuttui osia, toisilla ne olivat rikki ja joillain oli hirveitä maalikulumia. Ainoastaan tuo oikean puolimmainen jonka nimeä en nyt satu muistamaan taitaa olla ainut kunnostuskelvoton. Muille ajattelin jostain massasta vääntää puuttuvat osat ja maalata uudelleen.

sitten tietty löytyi tälläisiä hirvityksiä :D Kyllä näistäkin paremmalla maalilla saisi ehkä fiksut
Eräänä päivänä sitten pesin ja puunasin kaikki ja jätin kylppärin lattialle kuivumaan. Oli kuulemma hieman kuumottava näky jostain aamu aikaisella kun kävi vessassa ja pokémonit seisoivat ringissä lattialla :DD. Tällä hetkellä projekti on toistaiseksi jäissä ja pokémonit purkissaan odottamassa säätämistä ja esillelaittoa.

Olen myös Tinaa saanut eteenpäin vaikkei kuvia juurikaan ole.


Tästä oli tulossa hiha mutta MITEN IHMEESSÄ NE SIELLÄ EUROKANKAASSA NÄITÄ OIKEIN LEIKKAA?! Tuo kangas on toisesta päästä paljon lyhyempi kuin toisesta. Hyvähän se oli huomata vasta kotona monen kuukauden jälkeen. No, kyllä tuosta hihan sai onneksi sentään, mutta hilkulla oli.


Hellou
 Tein myös psycho maskia jonka pohjana oli värinapista ostettu paperimassamaski. Olisin itse voinut tehdä kokonaan pohjaa myöten, mutta en suoraan sanottuna jaksanut alkaa säätämään. Lisäsin siihen massaa ja veistelin silmiä (jotka olivat muuten ihan erimalliset kuin nyt). Suoraan sanottuna olen aika ylpeä lopputuloksesta. Maski odottaa, että siihen saisi suihkutettua maalikerroksen, mutta ulkona on ollut joko liikaa pakkasta tai liian kosteaa että olisi voinut käydä suihkuttelemassa. Nyt odotan sopivaa säätä.

Nom nom, kaakaota, vaahtiksia ja karkkikeppi millä sekoitella
 Sen kummempia kuulumisia ei taida olla. Giveaway palkintokin saapui ja tosi ihanaa tavaraa tuli :). Etenkin super iloinen olen kissapussukasta ja Yuista. K-on on yksi lempparisarjoistani.

Meido Yui ja cokis
Vielä loppuun pari vanhaa kuvaa. Siskon kanssa kokeiltiin eräänä päivänä sinistä kasvoväriä ja myöhemmin keksittiin, että hei, meikataampa meistä miehiä just for fun. Lopputulos yllätti aika paljon.

Imma tinkinks
 Totesin, että jos olisin mies, kasvattaisin viikset ja parran. Keksin jonkun miespuoliset alteregonkin, nimi on Markus Tervamäki. Markuksella on kaksi lasta, vaimo, koira ja omakotitalo ja hän myy kiinteistöjä (joo että sellasta). Siskon mielestä Markus taas on taiteilijasielu ja ehkä homppeli. Ehkäpä sittenkin?


Sitten pari kuvaa, kun olen jaksanut jopa loggailla Teran puolella ja tykkään ottaa hahmoistani kuvia jne jne.

Yahhoo!
 Kivasti oli joulueventti ja siellä sai (väliaikaisia) kuteita niskaan. Kun loggasi kolmen päivän ajan, sai (väliaikaisen) susimountin, viitan ja ninja asun. Kuten totesin, asiat olivat vain väliaikaisia, mikä on minusta ihan tyhmää, kun tuntuu että joka eventissä saa jotain vain tyyliin ns. viikoksi lainaan tai vastaavaa.

Pirates, yarrr!
Ja heti kun pääsin valittamasta "Miksei Tera anna mitään pysyvää?" saatiin ilmaisia päähineitä, kuten kuvassa näkyvät siivet. Ja muskettisoturin näköinen hattu. Ja joku maski joka tulee silmille. Mutta siis! Toivottavasti saadaan se eventti tännekkin mikä on KTerassa, eli ilmainen Alice mekko. Se olisi ihanaa, koska mekko on ylisöötti.

Tietääkseni se oli tuo vasemmanpuolinen jos arvasin oikein?
Kelpaisi tuo flamingo staffi ja musta rusettikin kovasti. Tuo olisi myös ihana cossina, mutta tuo röyhelön määrä ajaa pois. En halua rypyttää kangasta koko loppu elämääni!

Niin hyvää ketsuppia
Sellaista tälläkertaa. Jatkakaamme harjoituksia!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kädenvääntöä itsensä kanssa

Minun piti kirjoitella ihan muusta kuin fiiliksistä, mutta oli vain pakko, asia on niin häirinnyt. Tästä ei valitusblogia pitänyt tulla, mutta sen verran isosti liittyy kuitenkin harrastukseeni nimeltä cosplay, ettei voinut jättää kirjoittamatta.

Mankuminen inc, run away
 Traconin WCS:n voittaja esitys oli ihan hemmetin inspiroiva. Traconin jälkeen olin täynnä puhtia koko harrastusta kohtaan ja samassa puuskassa valmistui ennätysnopeasti Snow Halation Maki puku. Tämänhetkinen tilanne on aivan päinvastoin. Haluan cossata ja coneissa on ihana olla, mutta tällä hetkellä koko ajatus coneihin menemisestä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Stressi harrastuksen ulkopuolella ja harrastuksessa syö ja pahasti. Asiaa ei auta, että pian olisi Yukicon, johon oikeastaan ei olisi hirveästi varaa mennä. Menemättä jättäminen kuitenkin ärsyttäisi itseäni varsinkin kun olen ryhmään osallistumassa ja juuri tuskastelin, kun ryhmästä on yli puolet jo tippuneet matkan varrella. Olin päättänyt, että puku on valmis, aion tosiaankin olla tässä ryhmässä. Stressiä ei helpota siskon painostus siitä, että mentäisiin jo perjantaiksi ilmaiseen majoitukseen. Majoituspaikassa olen ollut ennenkin, enkä halua sinne. En tiedä onko syynä pieni kerrostalo kämppä, vai se tieto, että se on isovanhempieni, vai se, että sisustus saa minut jostain syystä ahdistumaan. Mieheke myös jää pois conista tällä kertaa, mutta se ei ahdista. Kyllä, olen aika ihmisriippuvainen tästä kyseistä henkilöstä. Olen kerran viettänyt yöni tuolla ilmaisessa majoituksesta enkä pitänyt hetkeäkään olla siellä. Jokin paikassa ahdistaa ja pahasti. Totta kai myös yöllä tulisi miehekettä varmasti ikävä, enkä halua että jo valmiiksi liian isot silmäpussini olisivat tuplakokoiset kaikesta vinkumisen ja itkemisen aiheuttamasta turvotuksesta.


Alkuperäinen suunnitelmani oli, että mentäisiin äidin kyydillä lauantaiaamuna Yukiin ja iltapäivällä hän tulisi meidät hakemaan Helsinkiin ja minä tippuisin kyydistä aseman kohdalla ja menisin junalla Hyvinkäälle ja seuaavana aamuna junalla helsinkiin, mistä minut noukittaisiin kyytiin ja jatkettaisiin matkaa Yukiin (olipa pitkä lause). En itse asiassa vielä tiedä tämän hetkistä suunnitelmaa, koska asiasta puhuminen ahdistaa. Pitää sopia ensiviikon alussa. Asia järjestyikin paremmin kuin olin suunnitellut, joten stressivapaa Yukiviikonloppu! Täältä tullaan!


Stressiä ei myöskään vähennä se, että teen pukua, jossa on oikeasti tekemistä ja ompelukoneeni on täysin minua vastaan, eikä rahaa ole korjauttamiseen. Puhumattakaan siitä, että puku tulee Desucon Frostbiten esityskilpailuun. Joo, kyllä, suunnitelmissa on osallistua esityskilpailuun ja paikka saatiin. Enkä vieläkään ole saanut taustanauhasta viimeisintä versiota, joten harjoittelen toistaiseksi keskeneräisellä versiolla. Niin, sitä esitystä tosiaan pitäisi päästä harjoittelemaan, ihan molemmat, mutta tuntuu, että homma vaan jää. Esityskilpailu tottakai jännittää, mutta haluan osallistua eikä se itsessään ole ongelma. Se työ sitä ennen vain stressaa, kun kerrankin pitäisi olla joku puku valmis oikeasti johonkin tapahtumaan ihan tarkoitusta varten. Jos en olisi osallistunut kilpailuun, johon oikeasti haluan siis mennä, olisin jo rahan tarpeessa myynyt lippuni ja jättänyt menemättä. Tai jos en olisi osallistunut kilpailuun olisin vain kierrättänyt Makin. Hotellit, ruoka ja bensa maksaa kuitenkin aika paljon.


Yhdessä vaiheessa meinasin jo, että hiiteen conit ja cossaaminen. En jaksa. En halua. Ei ole mielentilaa eikä inspiraatiota nyt. Seuraavana päivänä fiilis oli parempi. Mietin yhdessä vaiheessa, että pidän välivuoden cossijutuista, mutta totesin, että piruvie, minä tykkään liikaa tästä harrastuksesta. Ärsyttäviä ajatuksia pyörii päässä. Ärsyttäviä niistä tekee se, että olin jo ihan vauhdissa ja kehittämässä omaa harrastustani kerrankin osallistumalla itse johonkin. On pukuja joita haluan tulevaisuudessa tehdä, mutta en tiedä oikeasti haluanko työskennellä cossien parissa vuoden ympäri jokaisen puvun jälkeen seuraavaa tehden. Talvi oli ehkä ennen cosplayn saralla sitä rauhoittumis aikaa, jolloin aikaa kesien coneihin oli ja puku sai valmistua omaan tahtiinsa. Yhtenä vuonna totesin, etten enää ikinä tee kahta pukua per con, koska toisen tekemisen kanssa ei ole inspiraatiota niin paljoa. Tällä hetkellä kun kahden conin välissä on kuukausi, tuntuu tilanne ihan samalta kuin silloin vaikka toinen puku onkin valmis ja Desuconiin on aikaa. En sanoisi, että se on mikään burnout tilanne tai vastaava. Tuntuu vain, että hommaa on liikaa väärään aikaan ja vastoinkäymisiä on liikaa siihen soppaan.


Olen myös pohtinut omaa itseäni useasti cosplayn parissa. En ole koskaan ollut kovin itsevarma. Kaiken sen paskan ja vastoinkäymisten keskeltä olen kuitenkin huomannut kehittyneeni ihmisenä ja olen siitä ylpeä. Vaikka kehittyminen on tapahtunut vasta parin viimeisen vuoden aikana, tiedän mitä kaikkea se on vaatinut että tuo ihmisenä kasvamisen pyrähdys on tullut. Olen huomannut, että minun ei tarvitse olla kuin oma itseni ja se saa riittää itselleni ja muille. Minulla on kauan ollut se, että olen halunnut kovasti että ihmiset pitäisivät minusta. Kuitenkin tekemällä asioita sillä tyylillä, joka ei ole minä, olen kokenut vain tuskaa ja pettymyksiä. Jos joku ei hyväksy minua itsenäni, se ei enää ole minun ongelmani. En jaksa olla enää sellainen kuin muut haluavat, haluan olla oma itseni ilman että minun täytyy selitellä sitä muille. Tiettyjen ihmisten kanssa tietenkin olen ollut oma itseni, mutta hyvin harva on oikeasti päässyt näkemään sitä minua itseään. Nyt vihdoin jaksoin myös päästää irti siitä, että aina joku on parempi enkä riitä mihinkään. Totesin, totta kai AINA on joku parempi tekemään jotain kuin sinä, MUTTA se ei haittaa millään muotoa. Aina voi kehittyä ja pyrin siihen, mutten enään niin, että piiskaan itseäni ja vertaan muihin mollaten itseäni. Piirustukseni eivät ole yhtä hienoja kuin monien muiden, mutta saan olla tyytyväinen omaan tasooni. Kehityn omaan tahtiini ja aina silloin tällöin huomaan, että olen parempi asiassa kuin ennen.

I can do dis if I want!
Yksi asia johon en kuitenkaan ole ihan tyytyväinen on ulkomuotoni. Sanotaanko näin, että olen hieman leventynyt viimeisen vuoden aikana etenkin keskivartalosta (yllättäen). En ole läski, mutta se, että joudun valitsemaan cosplay asuni nykyään niin, ettei näy liikaa reittä tai mahaa, eivät nostata itsetuntoa. En pidä juurikaan liikunnasta ja tykkään syödä hyviä juttuja. Pakotan itseäni useasti tekemään sitä sun tätä mistä en pidä, mutta en voi sanoa että missään vaiheessa olisin nauttinut itseni rääkkäämisestä. Motivaatio on olematon, vaikka ajatus "pyykkilautavatsasta" ja sen avaamista cosplay mahdollisuuksista on sellainen mitä haluaisin. Tämä on siis oma kritiikkini oman vartaloni kanssa, mutta en yksinkertaisesti itse kehtaa näytellä mahaani tai reisiäni jos en itse koe niitä näteiksi, sellaisiksi mitä haluaisin. Haluaisin, että olisin ylpeä vartalostani ja tekisin jonkun tosi näyttävän puvun jossa ei tarvitse miettiä että mitä näkyy (lähinnä siis maha ja reisialueen cossista puhun. Ihan mitään plate bikineitä en kuitenkaan ole ajatellut). Muiden "Eihä sussa mitään vikaa ole" puhuttaessa ulkonäöstä eivät auta. Kyllä sitä itse tietää loppujenlopuksi parhaiten ainakin omassa tapauksessani. Olen iloinen siitä, että myös kurvikkuus on lisääntynyt, josta pidän kovasti, mutta sitten kun saisi nuo pari ylimääräistä nakkia veke ja reisistä hirveät arvet pois olisin tarpeeksi tyytyväinen itseeni. En voi pidentää sääriäni tai poistaa silmäpussejani, mutta voin elää noiden asioiden kanssa ilman että kritisoin siitäkin itsessäni.
Sen sijaan katsellessani vanhoja cosplay kuvia parin vuoden takaa iskee hirveä itsekriittisyys. Katso nyt, tuota vatsaa kehtasi esitellä (Miss Fortune) ja kato tuotakin, nuo reidet (Sao cossi). Parastahan olisi hankkia joku personal trainer joka pitäisi huolta siitä, että oikeasti liikun. Itse itsensä patistaminen liikkumaan on jotenkin aina niin vaivan takana. Ylipäätään kokonaan liikkuisin, tekisin liikkeet ja muut vain jos jokus jaksaisi aina patistaa. Kännykän hälytykset eivät aja samaa asiaa. Varsinkin kun asioita kerääntyy liikaa, unohtaa tosi helposti, että tälläinen rutiinikin pitäisi tehdä.


Hyvin sekava teksti kaiken kaikkiaan. Summa summarum, liikaa stressiä ja pimeyttä jotka saavat päässä vallan. Ottakaa musiikkia jota tykkään kuunnella. Ensikerralla jotain iloisempaa.