En Bakusta vain pystynyt kirjoittamaan tänne blogiin silloin keväällä.. Ja nytkin kirjoitan vain lyhyesti. Kirjoitin rakkaasta lapsukaisestani instaan vähän ja enemmän sitten omaan special vihko/kirjaan johon kirjoitan minulle tärkeistä asioista. Sanoin sitä ennen haaveiden kirjaksi, mutta nyt.. no niin. Baku lähti ihan liian aikaisin, olisi voinut elää vielä tuplaten tuon määrän minun puolestani. Terveenä tietenkin. Kuitenkin, hyvä että koulusta oli etähommia, en olisi voinut palata kouluun tuon jälkeen. Lähinnä ihmisten vuoksi, en yksinkertaisesti siedä puhumista sellaisten ihmisten kanssa niinkin tärkeästä ja haavoittavasta asiasta jotka sitä eivät tajua tai ole koskaan tunteneet samanlaisia tunteita. Sielustani lähti pala, eikä mikään voi tuota aukkoa täyttää. Baku oli ja on edelleen minulle rakas ja tärkeä. Kesäloma on ollut sen takia raskas ja olen mennyt ihan sillä tahdilla millä jaksaa. Pysyn kyllä toimintakykyisenä, mutta ei tämä loma ainakaan levolta ole tuntunut eikä mennyt lainkaan niin kuin suunnittelin sen. Viime viikolla sitten saimme Bakun tuhkat viimein kaivettua maahan ja istutimme rusokirsikan siihen päälle, sen pitäisi tämmöisen eteläisen Suomen kelejä jaksella. Olen suruani vuodattanut ja työstänyt enkä enää löydä kyyneliä joita itkeä. Eteenpäin silti mennään. Onneksi meidän toinen kissa, Bakun veli Dis on meitä lohduttamassa ja rahnutuksien kohteena.
Tämä Rikan kuvaaminen oli siitä vähän raskas, että Rikaa kuvaan yleensä ulkona ja Baku oli melkein aina kuvausapurini. Tällä kertaa kaikki Rikaa kuvatessa meni todella hyvin, olisiko sitten Baku ollut avustamassa jälleen kerran. Yleensä nukkeja kuvatessa tuskastun vähän johonkin, ötököihin, nuken posettamattomuuteen tjs, mutta tällä kertaa ei ärsyttänyt tasan mikään.
Kaikki kolme alla olevaa kuvaa Bakusta on eri kuvauskerroilta kun hän oli assarina. Enemmänkin varmaan löytyisi.
Tässä siis kuvia mitä otin nyt. Ilmassa oli ukkosta ja tuuli vietävästi. Ai niin ja tein Rikalle uudet korvat ja vaatetuksen.
