lauantai 1. elokuuta 2020

Kunhan kuulumisia kerron, hieman raskaitakin aiheita

Oof, pakko myöntää, että pohdin jo viime vuonna blogin jättämistä kokonaan, kun ajattelin, että blogit ja forkat taitavat olla niin menneen talven lumia ettei niitä lue kukaan. Sitten kuitenkin, olin että ahaa, mut joo, näitä on kiva lueskella sitten joskus myöhemmin. Ja näin ollen palaan taas reippaaseen kaksi postausta per vuosi tahtiin (xD). Ei vaan, postailen edelleenkin sitä tahtia miltä tuntuu milloinkin.

Ara Ara. Otin korvien takia photoshootin


Tämä postaus on lähinnä höpöttelyä omasta ihmisyydestäni, mutta saattaa sisältää myös tänne postaamattomia nukkekuvia, joten tekstin saa aivan vapaasti skipata. Tykkään sinänsä kirjoittelusta, tuntuu vaan ettei tässä nyt ole hirveästi tapahtunut mitään semmoista mistä saisin postauksen kirjoitettua. Huomattava ero kuitenkin parin vuoden takaiseen mielentilaan on se, että kylläpäs se terapia auttoi suht hyvin. Kävin siis parin vuoden ajan psykoterapiassa kerran viikossa juttelemassa ongelmistani ja tämän vuoden tammikuussa se sitten loppui. Kiitos terapeutilleni, hän teki loistavaa työtä. Vaikka tammikuussa henkäisin syvään, että mitähän tästäkin tulee nyt ilman terapiaa.. olen siihen nähden pärjännyt hyvin. Masennus ei nyt tietysti mihkään ole kadonnut, mutta ollut välillä lievempää ja välillä pohjamutaisempaa sotkua. Kuitenkin isoin ero ennen ja jälkeen terapian on, että en enää vihaa itseäni. Silloin terapiaa aloittaessani, oli suoranaisesti suisidia jutut mielessä, en ollut tarpeeksi hyvä, olin säälittävä työtön joka ei osannut mitään ja olin vain kaikille taakaksi (omasta mielestäni). Terapeuttini osasi haastaa ajatusmaailmaani ja näkemään asioita eri kulmasta. Nykyään en koe paineita olla "paras jossain", pidän itseäni ok tyyppinä ja olen oppinut arvostamaan outouttani enkä väen vängällä yritä mahduttaa itseäni muottiin johon en vain sovi. Olen myös vähän.. no, sanotaan että uskon osittain juttuihin jotka joidenkin mielestä voivat olla "huuhaata". (universumin voima, enkelit, vähän tämmöiset uushenkiset jutut, mutta terveellä skeptisellä näöllä myös). Erosin kirkosta tänä kesänä, koska koin, että arvoni ja kirkon arvot eivät ihan mene samaan koriin (kröh, lähimmäisen rakkaus..). Erottuani kirkosta kyllä huomasin mikä helpotus oli, kun ei tarvinnut sotia omia arvojaan vastaan. Sen sijaan minulle on ihan se ja sama mihin kukakin uskoo kunhan ei vahingoita toista. Noh, anyways.

Faro boylla on uusi meikki, btw (oon postannut näitä jo instaan)

Varianin kanssa saunassa


Tuntuu, että elämä on yhtä vuoristorataa, eikä mikään ole satuttanut minua pahemmin kuin Bakun ennen aikainen kuolema. Siihen sain apua netin syövereistä (ihan oikeasti, olin niin rikki että etsin muita ihmisiä jotka olivat kokeneet tämmöisen tuskan joka tuntui isommalta kuin mikään muu tähän mennessä elämässä) ja Bakun poismeno taisikin olla ensimmäisiä kunnollisia kuolematapauksia joita käsittelin ihan kunnolla. Välillä tulee vieläkin itku ikävästä, mutta ainakaan rakkaan ei tarvitse kärsiä. Ja jos haluaa uskoa, ehkä Baku tulee sieltä toiselta puolelta aina välillä moikkaamaan (olen nähnyt muutaman huomattavan todellisen unen, joissa olin huomattavan tietoinen ja paikalla tilanteessa. Nämä siis tuntuivat erilaisilta kuin normi unet). Osittain uskoni siihen että ollaan samasta sieluperheestä ja tavataan taas seuraavassa elämässä antaa huomattavan paljon lohtua. Lähes koko kesäkuun vietin suruaikaa, mutta siltikin se saakelin suorittaja minä YRITTI aikatauluttaa itseäni tekemään ties mitä. Kunnes lopulta tuossa heinäkuussa tajusin sen, että NYT SIT PERKELLL LOPETA tommonen. Aka, tein joka päivä tasan mitä huvitti sen kummempia suunnittelematta ja sen mukaan tekikö ylipäätään mieli tehdä mitään. Saatoin joinain päivinä viettää koko päivän vain katsellessa youtubevideoita. Kesä näyttää dramaattisesti melkein loppuneen, mutta en kyllä oikeastaan kadu vaikka melkein koko kesän vietin sisätiloissa. Kyllä sitä ulos kerkeää. Toinen asia mikä stressasi vähän liikaa oli meidän luokkalaisten WA ryhmä josta lopulta lähdin mitään sanomatta jossain heinäkuun alussa. Saa nähdä onko sitä koulukavereita sitten kun koulu alkaa vaiko ei. Näin vuosia keskenääni koulussa olleena pärjään kyllä hyvin itsekin. Se mikä tilanteessa stressaa mahdollisesti on, että en oikein ole kartalla onko minusta esim puhuttu pjaskaa ryhmästä lähtöni vuoksi vai kiinnostaako edes (ei sillä että itseä kiinnostaisi) ihmisiä hengata sitten parin viikon päästä enää. Toisaalta, ajattelin mennä ihan normisti kouluun ja ihmetellä sitten kun on sen aika. Voihan olla, että kohta taas siirrytään etäopetukseen. Mikä ei minua haittaisi lainkaan (aah, ei pakko sosiaalisuutta, ei tarvitsisi olla ennen seitsemää kaupungissa joka päivä). Huomattavan positiivista kuitenkin, että melkein joka toinen päivä tulee olemaan etäpäivä joka tapauksessa, hauskaa! Älkää myöskään toki ymmärtäkö väärin, sosialisoin mielelläni, mutta vain semmoisessa seurassa jonka itse käsitän oikeasti ystävikseni ja kaikkein läheisemmikseni. Tuntuu, että ei-läheisten ihmisten kanssa olen ihan tööt ja energiatasot nollissa, ja se jo riittää kuormittamaan päivän aikana.

Niin siis, Envia sai jossain kohtaa sarvi ja kynsimanikyyrin

I haz power of glitter on my side

Olen toki tänä vuonna nauranut ja pitänyt hauskaakin välillä, mutta yleismoodi ollut vahvasti viime kuukaudet meh, ja että mikään ei kiinnosta. Osittain tähän saattaa myös vaikuttaa se, etten ole muutamaan vuoteen nukkunut kunnolla. Tai siis, joskus saattaa olla hyvässä lykyssä joku melkein viikko, kun nukun aamusta iltaan (ah!) heräämättä ja hyvin. Useimmiten se kuitenkin on vain yksi yö sadoista, kun nukun aamusta iltaan ja voin sanoa nukkuneeni hyvin. Minua ovat pyörittäneet hereillä vaihtelevat uniongelmat. Joskus näen viikko tolkulla painajaisia ja heräilen monta kertaa yössä niin että pitää hetki olla hereillä valot päällä. Joskus en millään iltaisin saa unta. Toisinaan herään keskellä yötä, enkä enää saa nukutuksi sen jälkeen. Joskus taas heräilen monta monta kertaa yössä, enkä voi tosiaankaan sanoa yötäni nukutuksi. On kokeiltu melatoniinit, näyttöjen sammuttelut varhain, liikunnat ja ruokavaliot, D-vitamiinit, "unirytmi". Ei tunnu kyllä mikään auttavan. Tuntuu varsinkin kun jostain asiasta on päässyt eroon, tulee toinen tilalle, pöh. Seuraavaksi mietin, pitäisiköhän kokeilla magnesiumia, se kuulemma on joillain auttanut. Voihan olla, että stressi on isona tekijänä, mutta mitä tehdä siinä kohtaa kun en tiedä stressaavani ja/tai alintajuntani stressaa? Olen kokeillut uninauhoja, meditaatioita, valkoista kohinaa (mikä on ihan ok), mutta hah, kun jostain saisi aivot off nappulalle. Ne ajatukset, jotka ponnahtavat päähän hallitsematta, tuntuvat olevan se ongelma. Ja siis ajatukset voivat olla mitä tahansa positiivisen kautta, neurtraaliin tai negatiiviseen. Ongelma ei ole ne itse ajatukset vaan se, että niitä ei voi kytkeä pois päältä. Melatoniini auttaa joskus, joskus ei, tuntuu että se on yhtä nopan heittoa. Melatoniinin avulla kyllä välillä nukahtaa, mutta sen syötyä yleensä myös herää keskellä yötä kun vaikutus lakkaa, lol. Olen kofeiini herkkä, ja välttelen kofeiinia, ellen vain sinä päivänä totea, että joo, ei tänään kyllä kiinnosta nukkuakkaan. Joskus kun kyllästyn kuukausi tolkulla, etten nuku kuitenkaan, vedän muutamia päiviä putkeen yhden (1) energiajuoman päivässä. Ou.. mai.. gaad.. sentään. Mutta sitten taas vetelen kuukausia ilman. En voi edes senttiä kahvia juoda ilman että se vaikuttaa nukahtamiseeni. Mietin, että jos nukkumattomuus alkaa taas koulunmyötä (jee..), niin käyn terkkarilla tai varaan ajan terveyskeskukseen. Meinasin jo varata aikaa, mutta nyt ne ovat taas keksineet, että "et voikkaan muuten varata sähköisesti aikaa, muuta kun influenssa rokotteeseen" kun taas tyyliin vuosi sitten oli, että soittamalla ei saanut aikaa, vaan piti sähköisesti varata.. jo on typerää. No se siitä.

Taidehistoriassa piti tehä kuva "uudestaan", karanteenitaidetta. Muut teki tehtävän ihmisistä, mä tein Monet'n lumpeista kurkulla ja kananmunalla.

Ihan on samiksii

Nyt mennään sitten toivoen elokuusta hyvää ja mahdollisimman vähällä pohtimisella.. ööh, mitään. Mutta inhottaa, kun huomaa niin ison eron siinä, että on 24/7 väsynyt eikä mikään kiinnosta eikä jaksaisi tehdä mitään ja sitten kun taas nukkuu yhden yön oikeasti hyvin. "Aaah, tältäkö normaalin ihmisen toimintakyky tuntuu?" plus se inspiraation ja tekemisen määrä kun ei väsytäkkään. Ero on kun, höhö, yöllä ja päivällä.

Olen vähän pohtinut, että jaahas, mitähän sitten kun koululoppuu, lol, kun vaan ei joutuisi työttömäksi jonkun TE-toimiston orjaksi tai taas johkin liian simppeliin puuhaan missä tulee burn out. Olen miettinyt, että olisi hauskaa kuvailla omia projekteja (speedpainting, nukkejen naamat, muut askartelut) ja laittaa ne youtubeen. Vaikka rahan tekeminen sitten onkin oma juttunsa. Huoh, voisko vaan mun henkiväki kertoa, että mitä mä tänne olen tullut tekemään. Ja mielellään vielä semmosta hommaa mistä sais jonkin verran elantoa ja eikä olisi ihan kakkaa.

Joku koulutyö minkä maalasin.