torstai 4. helmikuuta 2016

Vahtivuoros päättynyt on

Kulta rakas
 2.2.2016 haudattiin meidän oma 9v Luffy. Lähtö tuli kyllä ihan kulman takaa. Pojalla oli korvatulehdus ja lääkärinaika varattuna seuraavalle keskiviikolle. Parin päivän sisällä poju meni kuitenkin tosi huonoon kuntoon. Sunnuntaina siskon ollessa koiravahtina Luffyllä meni tosi kauan aikaa ennen kuin pääsi ylös. Maanantai aamunakin poika vielä pääsi käymään pissalla, mutta illalla äiti soitti meidät apuun. Luffy halusi kovasti itse nousta, mutta heilui kuin joku merimies. Yritettiin auttaa, mutta tuon kokoista koiraa ei kyllä oltu nostelemassa mihinkään. Silloin luultiin, että vika oli korvassa ja että tulehdus olisi mennyt välikorvaan, minkä takia tasapainokin oli tosi onneton. Soiteltiin eläinlääkäreille, että nyt pitäisi pikaisesti päästä poika hoitoon, mutta ei ollut kuin yksi eläinlääkäri, joka teki kotikäyntejä, ja hänellä oli sinä iltana potilaita, hän kerkeisi vasta seuraavana aamuna käymään. Vielä sinä iltana elättelin toiveita, että poika tuleppas nyt kuntoon. En saanut unta kun huoli painoi.

Minä ja Sami saavuttiin  äidin luo paikalle kun Luffy oli saanut rauhoittavaa. Valitettavasti siinä tilanteessa ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin Luffyn nukuttaminen ikiuneen. Kädet tärisee vieläkin kun kirjoitan tätä tekstiä. Tilanne oli pahempi mitä olimme uskoneetkaan. Luffyn jatkettua matkaansa vihreille niityille äiti ja eläinlääkäri valaisivat meillekin, että Luffylla oli ollut takaraajoissa halvaus. Tämä tuli ihan puun takaa. Sitä ei tiedetty, että oliko vika synnynnäinen vai puhjennut ajan kanssa, mutta selkärangassa oli jotain vikaa. Lääkäri myös epäili, että sisäelimissä olisi ollut jotain.

Koko lopetus ja siihen liittyvät asiat tulivat ihan puun takaa. Eläimet ilmeisesti osaavat piilottaa vaivansa viimeiseen hetkeen asti. Luffy ei valittanut, silmätkin olivat ihan kirkkaat.. en osannut odottaa tätä maanantaina.

Kaivoimme yhdessä kuopan rakkaallemme. Routaisen maan hakkaaminen lapiolla taitaa olla jotenkin terapeuttista. Kun hakkaa ranteenkokoisia juuria poikki ja niin pois päin. Olen kuitenkin siitä onnellinen, että Luffy sai lähteä rauhassa kotona äidin vierellä, kuin esimerkiksi stressaavassa sairaala ympäristössä. Nyt Luffy lepää kissojen välissä. Toisella puolella veljen porukoiden Vilma ja Roope ja toisella puolella meidän Jaska. Kissoistahan se tykkäsikin kovasti. Koko päivänä ei kuulunut linnun laulua, paitsi kuoppajaisissa yksi ei niin heleä ääninen tirppa lensi sirkutellen ohi. Liekö sitten viimeiset jäähyväiset tai jotain. Äidin luona tekee vähän pahaa katsoa kohtaa, missä Luffy makasi odottaessaan hautaanlaskua. En edes pystynyt katsomaan sen ruumista. Halusin mielummin muistaa Luffyn elävänä. Sama oli Ramseksen kanssa (meidän entinen tiibetinmastiffi myös). Teki vähän pahaa katsoa kohtaa missä se oli ottanut viimeiset askeleensa ja mihin se oli lysähtänyt elämän loppuessa.

Luffy ei ollut mikään itse herra täydellisyys. Eikä mielestäni luonnollista olekaan, jos joku, ihminen tai eläin on liian täydellinen. Luffyssä oli ihan jotain omaa luonnetta. Joissain asioissa se oli varma, toisissa epävarma. Eniten ehkä kuitenkin se oli äidin koira. Ukonilma oli pelottavaa, toiset koirat ja kissat kivoja juttuja. Se oli sekä rohkea, että pelkuri samaan aikaan. Ei meillä aina mennyt asiat niinkuin pitäisi, mutta kaikesta selvittiin. Joskus Luffy karkasi ja sitä sai etsiä pitkin kylää (vaikka aina se löytyi samoista paikoista. Meidän Ramseskin oli samanlainen tutkimusmatkailija). Parasta oli katsoa kun Luffy hyppi korkeissa lumihangissa ja tunki naamansa lumeen. Luffy tykkäsi myös erityisesti kävellä metsässä. Luffyn kaunein osa oli sen silmät jotka saivat sen näyttämään ihan nallekarhulta. Muisto Luffystä, joka on lähinnä sydäntäni oli eräs iltapäivä. Silloin olin yksin kotona ja olo oli henkisesti tosi paha. Olin hirveän kiukkuinen, niin kiukkuinen, että viskasin kännykän lattialle niin että se meni rikki. Kaduin sitä tietysti heti ja aloin itkeä. Silloin kuului kun Luffy kapusi portaita yläkertaan. Se tuli nuuhkuttelemaan minua, että oliko kaikki hyvin ja asettui sen jälkeen yläkerran tasanteelle vahtiin. Se mikä minusta koirissa onkin ihanaa verrattuna kissoihin, että koirat tuntuvat välittävän enemmän myös muistakin kuin itsestään. Luffy oli hyvä vahtikoira tälläisessä paikassa kuin keskellä ei mitään.

Aivot eivät oikein vieläkään halua uskoa Luffyn lähtöä todeksi. En ole oikeen varmaan vieläkään sulattanut tätä. Luffy kun on ollut elämässä lähes aina. Toivottavasti sillä on nyt hyvä olla. Onneksi äitille jäi nyt sinne kotiin lohduksi ja turvaksi Ilona. Ilonalla onkin iso turkki täytettävänä. Eli siis Luffyn jälkeen isot saappaat täytettävänä. Minusta on outoa, että meidän kaikki tiibetinmastiffit ovat olleet ihan eri näköisiä. Ramses oli ollut tanakka ja lihaksikkaan oloinen nallekarhu ja Luffy taas todella pitkä ja pitkäkarvainen nalle. Ilona taas on aika pieni (noh, koska narttu).


Perus spekulointia olen käynyt päässäni. Miksei vaivaa oltu huomattu millään aiemmilla eläinlääkäri reissuilla? Oltaisiinko voitu tehdä jotain aiemmin? Mitä sitä tätä ja miksi. Mutta tiedän, ettei se tuo Luffya takaisin. Ilona ei halunnut olla sisällä, kun Luffyn ruumis makasi siellä. Se haisteli vähän, mutta ei halunnut olla siellä. Kun Luffy oli laskettu hautaan ja tultiin takaisin sisälle, alkoi Ilona etsimään Luffya ympäri taloa. Ehkä se ei oikein ensin ymmärtänyt asiaa. Lopulta se taisi kuitenkin tajuta, sillä se meni häkkiinsä ja oli siellä koko illan murjottamassa. Äiti sanoikin Ilonalle, että sen ei ole lupa poistua nyt ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. Ilona se saa erityisen paljon huomiota. Ehkä kaikki hakevat jonkinlaista lohtua siitä. Vaikka kohta, missä Luffy makasi on pesty, Ilona kuitenkin käy nuuhkimassa sitä. Luffyn pehmonalletkin Ilona otti viereensä nukkumaan.


Osasipa tämä vuosi huiputtaakin koko tammikuun, että tästä tulisi parempi kuin edellinen vuosi. Ja pah. Ja mikä tässä nyt on, kun viimeisen vuoden aikana lemmikkejä lähtenyt ja paljon. Ensin lähti Vilma, puolen vuoden päästä Roope. Sitten foorumituttujen lemmikkejä ja nyt meidän oma rakas. Ompa kurjaa.

Toivottavasti meidän pojalla on nyt hyvä olla. Luffyä rakkaudella muistaen.