sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Overwatch figmoja

 Kävipä sillain eräänä päivänä viime kuussa, että päätin selailla mandarakea, jos siellä vaikka olisi ollut haluamani (ja missaamani) Widowmaker ja Reaper figmat. Molemmathan sieltä löytyi, eri kaupoista tosin, joten molemmista piti maksaa erilliset postikulut ja tullit (plöh). Paketit tulivat tyyliin kolmessa päivässä Suomeen DHL:llä. Tosin, tajusin myöhemmin, että DHL yrittää kyllä aika monesta välistä napata rahaa itselleen "Voidaan tullata sun puolesta" "Vastaa tähän tekstiviestiin että haluat itse tullata, samalla hyväksyt meidän palveluehdot" = palvelumaksut. Koska olin vähän lueskellut etukäteen, pyysin suoraan sähköpostilla tullaustietoni, enkä sopinut mitään sopimuksia DHL:n kanssa. Sain ne sitten pienen säädön jälkeen (en tiedä olisiko siitä tullut erillistä tullaussähköpostia jos sen olisi sitä pyytänyt, tätä mietin) joten sain tullattua pakettini ennen kuin se kolme päivää oli mennyt, koska siitä olisi pitänyt vielä pulittaa palveluamaksua ilmeisesti varastotilasta. Tästä sähköpostirumbasta jäi vähän kitkerä maku suuhun ja vähän varauksella jatkossa mietin, että haluanko DHL:llä paketit EU:n ulkopuolelta. EU:n sisällähän tässä ei olisi ollut mitään säätöä, koska ei olisi tarvinnut tullata. Sinänsä DHL toimii kyllä nopeasti ja pakettini tuotiin kivasti taas ulkoeteiseen eikä tarvinnut lähteä postiin. Paketit saapuivat kahden päivän erolla kotiin, ekana saapui Widowmaker, koska Reaperin tullaus ei meinannut toimia ensiksi (palvelu yritti tyrkyttää, että paketti ei olisi vielä saapunut maahan ja piti sitten valita "muu lähetystapa" eikä DHL).

(Sori, kuvakoko saattaa tiedostona olla aika iso, kun otin kuvat kännykällä kun kamerasta oli loppunut akku. En sitten säätänyt niitä muuten)

En tiedä mitä oli sattunut matkalla, mutta molemmat mandarake pakettini olivat nurkasta rytyssä. Onneksi itse paketti sisällä oli ehjä.

Hinta oli 5,500 jeniä, mikä on huomattavan paljon halvempi kuin jos olisi tilannut esim. Blizzard storesta. Tosin, postikulutkin olivat suht isohkot, mutta silti näiden kokonaissumma tuli halvemmaksi tilata Japanista. Silloin tosin jeni oli myös tosi halpa. Reaper ja Widowmaker molemmat oli merkattu "paketissa osumaa" ja siksi vähän halvempia, mutta yrittäessäni tiirailla, en löytänyt mitään ongelmaa paketista. Ehkä joku kulma ei ollut yhtä terävä kuin alkuperäisessä muodossaan tjs, japanilaiset taitavat olla aika tarkkoja tämän kanssa.

Eri asentoja ja pari eri kasvoa. Käsiä tietysti oli taas paljon, mikä on minusta kiva.


Tykkään tuosta käsinarusta mistä figmaa voi roikottaa :D. Sori kuvan tausta on tosi sotkuinen

Reaperin ruttupaketti



Ultimate pyssyn suuliekit ja sumu

Reaperilla tuli myös käsiä sekä pyssyt tietysti.


Tiedän että tuon peukun pitäisi olla alaspäin, mutta minusta on hauska, että Reaper tsemppaa mielummin xD. 

Figma hylly. Widowmaker ensiksi roikkui tuossa hyllyssä, mutta laitoin sen sitten muiden viereen. Enempää figmoja ei ainakaan alustoidensa kanssa tuohon mahdu. Se on ihan ok. Ana Amari on ehkä ainut Overwatch hahmo jonka vielä haluaisin figmana, mutta luulen, ettei hahmo ole tarpeeksi suosittu (vaikka käynkin usein pyytelemässä sitä Goodsmilen sivuilla :D). Uusi hahmo Kiriko voisi olla ihan hauska myös vaikka en vielä toistaiseksi ole niin paljoa hänellä pelaillut.

 Mercy oli kauan ressi-asennossa hyllyssä, mutta nyt hän saa olla pyssysankari.


D.Va pääsi hetkeksi eroon lippiksestään ja kännykästään. Nyt D.Va saa pureksia purkkaa ja juoda nano colaa.

Reaper

 Widow sai päähänsä visiirinsä. Tykkään siitä aika paljon. Itse tykkään figmoista enemmän kuin staattisista figuureista näemmä. Pidän siitä, että hylly näyttää freshiltä kun näiden asentoja muuttelee ja niitä tulee enempi säädeltyä siten. 

Overwatch kakkosta olen kerennyt pelailemaan, mutta en oikein osaa sanoa, mitä mieltä olen siitä. Odotin todella paljon pve modea, joka tuleekin vasta sitten ensi vuonna. Tuntuu, että Ow2:ssa on todella aggressiivinen pelityyli verrattuna ykköseen. Ostin battlepassin, mutta silti vähän ärsyttää että kaikki näemmä tuntuu olevan oikean rahan takana (paitsi tietysti, pystyt farmaamaan viikossa tietyn verran krediittejä, jotka lähinnä kannattaa säästää seuraaviin battlepasseihin). Nyt sitä kyllä kaipaa lootbokseja, kun niistä ainakin oli mahdollisuus saada ilmaiseksi jotain skinejä jne. Tällä hetkellä pelaan mielummin Apex legendsiä, koska se tuntuu minusta hauskemmalta peliltä kuin Ow tällä hetkellä. 

Teen varmaan jonkun uuden pelipostauksen tässä piakkoin ja varmaan noista taidejutuistakin pitäisi kirjoitella jotain. Tuntuu, että moni muu asia on ollut tärkeämpiä kuin somessa postaaminen, joten siksi täällä ja ig:n puolella on ollut aika hiljaista :D.




torstai 28. heinäkuuta 2022

Kelppi pusikossa

 Tai jotain sellaista :D. Taidan jättää suurimmat höpinät höpisemättä, ei tässä nyt hirveästi ole tullut mitään uutta auringon alla tällein viiteen päivään. Postasin muutaman näistä Hartsilapsiin :). Hartsista tissiä luvassa, voi ei, miten tästä nyt selvitään! Meinasin myös että jos tässä lähiaikoina olisi päivittänyt tuon nuket-sivun kuvat, aika monella kun on uusi profiilikuva jota voisi käyttää. Also, tein Isaralle uuden meikin, mutta olen vähän niin ja näin sen kanssa. Postailen siitä sitten joku päivä (omasta mielestä siitä tuli vähemmän Isaran näköinen, joten vähän kadun vanhan meikin pois pyyhkimistä. Mutta ehkä se siitä).



Jostain syystä tykkään tästä unenomaisesta suttuisesta kuvasta












lauantai 23. heinäkuuta 2022

Aurorasta ja Elizebethistä kuvia

 Eli Arasta ja Elizestä kuvia. Tuntuu että elämä on ollut kyllä yhtä vuoristorataa tunteiden kanssa, melkeimpä ärsyttää. Olen vähän ollut väsynyt ja tuo pelikanava on vienyt aika paljon aikaa (mutta tykkään pelata pelejä ja on hauskaa että niistä on jotain videoita. Leikkaaminen on kivaa mutta muun editoinnin haluaisin kyllä melkein ulkoistaa jollekin :D. Tuo hahmojen laitto ja tekstittäminen on kyllä toisinaan tosi puuduttavaa hommaa). Koulujutuillehan nyt sitten kävi niin, että käyn suorittamassa yhden opintokokonaisuuden tässä syksyllä. Harmiksi ei saa pätkittyä  tuolta yhtä kurssia jostain että sen 8osp saisi vaan pitää käydä koko kokonaisuus lävitse. Onneksi ainakin yhden aineen saan suorittaa etänä. Toivoisin itse, että voisin koko homman tehdä etänä ja käydä tekemässä vain näytöt koululla, helpottaisi aikataulutusta suunnattomasti kun ei tarttisi miettiä kyytejä ja eväitä yms.

Reipastuin ja parina päivänä otin kuvia nukeistani. Elize oli yksi joka tartti tosi kipeästi uutta profiilikuvaa (ja samoin Kelppi) joten varmaan tämän postauksen jälkeen päivitän niitä foorumille. Ensimmäisenä oli Aurora, koska halusin kovasti kuvata häntä saniaisten vierellä (anteeksi, blogger syö taas laadun näemmä). Postailin instaan muutaman kännykällä otetun jo aiemmin. Nämä on otettu kameralla.



Löytyi kivasti joku männyn raato johon nojailla :)




Tykkään tästä iplen peruukista, mutta inan verran häiritsee tuo wigcapin näkyminen tuosta edestä jakauskohdasta. Jos olisi rahaa, hommaisin aika monelle nukelle uuden peruukin, vähän parempilaatuisen.

Elizen kanssa ei ehkä inspiroinut niin paljoa kuin Aran kanssa, mutta ihan ok settiä tuli.  



Taivas näytti aika makeelta

Päivänkakkaroita


Otin tuommoisen mini arkun istuinaluseksi

Photobombaava heinäsirkka

"Moi!"

Tää taitaa olla mun lemppari, mukavan omnious





Kelpin kuvat jätän seuraavaan postaukseen (jonka postaan joko tämän jälkeen melko samantien tai sitten parin päivän päästä tai sitten unohtuneena pitemmän ajan päästä, kohta nähdään :D).

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Nopee juttu vaan

 Moikka! Pistettiin Meitalin kanssa pystyyn youtube pelikanava, ihan vaan sitä tässä mainostan :D

Aku & Naakka



maanantai 13. kesäkuuta 2022

Varianista ja Silwenistä kuvia

 Hasu jutu, en vieläkään tiedä valmistunko edes tuona 17. päivänä, hahahahahaha :'D. Ois kiva saada jotain tietoa, perään huutelu ei näytä kyllä auttavan yhtään hahaha. 

But let's live our life, sain aikaiseksi yhtenä päivänä kuvailla Variania ja Silweniä ulkona. (mulla ja mun siskolla saattaa olla ehkä pelikanava suunnitteilla, mutta en halua jinxaa mitään.. hu hu)

 Olisi kiva ehkä tehdä jollekin nukelle teltta ja siihen sopivia juttuja :). Mutta katsoo että saanko aikaiseksi ja kuinka kauan kiinnostus tuota projektia kohtaa riittää. Varian pitäisi kyllä kiristää, kuten muutama muukin nukke. Loppumaton projekti sekin.

 





 Varianille, Allerialle, Isaralle ja Silencelle pitäisi tehdä uudet meikit jossain kohtaa. Silence varmaankin olisi ekana, koska pohdin, että jos ei vaan klikkaa sen kanssa uuden meikin kanssa, voi olla että laitan sen jossain kohtaa myyntiin. Tuntuu, etten oikein käsittele tuota merenneito kroppaa ollenkaan, ja voisin luopua tuosta kolmannesta Momosta (jos siis ei nappaa). Ehkä, pitää pohdiskella.

Sitten muutama räpsy Silwenistä.











 Heiju issa biggu girl. Mulla ei ole mun tulevaisuudesta mitään tietoa, mutta mennään päivä kerrallaan, kyl se siitä :)