Joku sarjisviritelmä

 Ajattelin postata tämän tänne. Sarjakuva jonka tein koulussa Wowi hahmostani Naakasta. Olin kuitenkin vähän kipeänä, joten tää on aika rushattu, mutta kuitenkin. Osa voisi olla piirretty paremmin ja bla bla bla :). (tbh, joka kerta kun kirjotan bloggerilla mitään postausta, sitä enemmän suorastaan vituttaa käyttää sitä. Lähinnä tuo kuvien lisääminen on tuskaista, hyppivät mihin sattuu, katoilevat, jne.). Luulisin, että kuvia klikkaamalla saa ne suuremmiksi?

Mun eka Dollfie Dream

 (Omg, tää bloggerin uusi kirjoitus ikkuna on suoraan sanottuna perseestä. Eihän tästä löydä mitään eikä mikään toimi fiksusti. No yritetään kirjottaa tää teksti kuitenkin).

 Toistaiseksi nimettömän Dollfie Dreamini kroppa saapui tuossa vähän aikaa sitten, joten sain nuken viimein kokoon.  

Olin pohtinut aika pitkän aikaa vinyylistä isoa nukkea. Ihan hirveän isot ei vinyylimarkkinat ole. Varteen otettavia vaihtoehtoja olivat Azone, Obitsu, Angel Philia ja Volks. Alunperinkin ajattelin hommata Dollfie Dreamin Volksilta, mutta halusin ensiksi tsekata myös muut vaihtoehdot. Azonella näytti olevan valmiita settejä, mutta sen karsin, koska halusin kustomoida omanlaisen nuken. En halunnut valmista meikkiä yms. juttuja maksettavaksi, koska pyyhkisin meikin kuintekin pois. Obitsun kropasta en kauheammin välittänyt ja Angel Philian naamat olivat vähän turhan lewd omaan makuuni (tosin niiden kroppien reidet oli aika söpöt). Volksilta tilaaminen vähän jännitti, joten tilasinkin ensiksi pään brittiläiseltä välittäjältä, https://sakuradreamsdollfiedreamshop.com/ . Pohdin aika kauan DDH09 ja DDH06 pään väliltä, mutta katsellessani omistajakuvia, päädyin DDH09:iin. Päätin ensiksi ostaa pään kokeiluun, jotta saisin vähän tuntumaa, että ovatko nämä sitten oma juttu. Tilaus oli helppo ja pää saapuikin nätisti vaikka korona hommat hidastivatkin matkaa. Ostin pään mukana yhdet vihreät silmät, mutta meikin säädettyäni totesin etteivät ne oikein sopineet meikkiin. Meikkaaminen oli yllättävän hankalaa hartsisiin verrattuna. Vinyyli oli ihan erilaisen tuntuinen materiaali. Kävin nukkejeni peruukkeja läpi ja totesin, että taidan tarvita tälle sitten ihan oman peruukin. Otin kuvan yhden valkoisen peruukin kanssa ja kynteni pilkisti sieltä seasta, ja huomasin, että tarvitsin ilmeisesti myös haltiakorvat tälle. Aika nopeasti tajusin, että jep jep, kyllä tämmöinenkin nukke olisi hauska omistaa. Kuitenkin Bakun menehdyttyä ei nukkeilut olleet etusijalla ja hankinkin tämän kropan vasta tässä syksyllä. Hommasin sen samalta välittäjältä kuin päänkin. Kroppa ei ollut eka stockissa, mutta myyjä on sen verran kiva, että tilaa haluamasi tavarat Volksilta. Myös semmoisia tavaroita voi pyytää mitä kaupan stockissa ei näy. Välittäjä on oikein mukava, ja olen vaihdellut hänen kanssaan viestejä instassa kun olen kysellyt kropan tilannetta. Oli kiva myös, että kun tilasi briteistä, ei tullut tulleja.

 

 

Tosi huono ja tärähtänyt kuva kropasta. Piti mennä syömään niin kerkesin vain avata laatikon. 

Sensuuri Dis ja kropan tarkistus. En osannut odottaa silloin ennen pään saapumista vinyylin ominaista hajua. Se on omanlaisensa, mutta ei niin vahva että se häiritsisi. Tätä kroppaa on jotenkin helppo posettaa, tällä on se uudempi skeleton sisällään. Mielestäni nämä nyrkkikädet on söpöt. Toistaiseksi en ainakaan vielä halajaa muita käsivaihtoehtoja.

Mietteliäs Dis. Ei nukke kiinnostanut kauaa.

 

En sen kummemmin suunnitellut tämän nuken ulkonäköä ennen pään hommaamista. Ostin korvat etsystä ja peruukin hartsipiireissä tutulta harrastajalta. Silmät ovat marmorikuulat jostain kaapin kätköistä. Tykkään miten ne heijastavat valoa ja ovat tuommoiset vähän mysteeriset.

Huulet ovat oikeasti pinkimmät livenä ja kulmakarvat ruskeammat.
En ymmärrä miksi valokuva nappaa ne noin oransseina

Yritin tämän meikkiä tehdessä tähdätä animempaan naamaan, mutta tuntuu että tuli kyllä väkisin vähän hartsi estetiikkaa tähän enemmän. Tämän nimi siis oli Niniel, mutta nyt vähän tuntuu, että en ehkä halua tälle sitä nimeä. Ehkä jokin toinen, kunhan keksin jotain. Tykkäisin Tolkienin haltia nimistä, mutta en ole oikein keksinyt muuta. Silwen ja Haleth olivat vaihtoehtoina myös, mutta en tiedä, palaan siihen jossain kohtaa.

En tiedä haluanko vinyyli nukkeja lisää, aika näyttää. Toisaalta se DDH06 pää houkuttelisi, mutta hommaisin sille varmaan sitten tuon toisen DD kropan (tämän hetkisellä on siis DDS kroppa).

Kunhan kuulumisia kerron, hieman raskaitakin aiheita

Oof, pakko myöntää, että pohdin jo viime vuonna blogin jättämistä kokonaan, kun ajattelin, että blogit ja forkat taitavat olla niin menneen talven lumia ettei niitä lue kukaan. Sitten kuitenkin, olin että ahaa, mut joo, näitä on kiva lueskella sitten joskus myöhemmin. Ja näin ollen palaan taas reippaaseen kaksi postausta per vuosi tahtiin (xD). Ei vaan, postailen edelleenkin sitä tahtia miltä tuntuu milloinkin.

Ara Ara. Otin korvien takia photoshootin

Tämä postaus on lähinnä höpöttelyä omasta ihmisyydestäni, mutta saattaa sisältää myös tänne postaamattomia nukkekuvia, joten tekstin saa aivan vapaasti skipata. Tykkään sinänsä kirjoittelusta, tuntuu vaan ettei tässä nyt ole hirveästi tapahtunut mitään semmoista mistä saisin postauksen kirjoitettua. Huomattava ero kuitenkin parin vuoden takaiseen mielentilaan on se, että kylläpäs se terapia auttoi suht hyvin. Kävin siis parin vuoden ajan psykoterapiassa kerran viikossa juttelemassa ongelmistani ja tämän vuoden tammikuussa se sitten loppui. Kiitos terapeutilleni, hän teki loistavaa työtä. Vaikka tammikuussa henkäisin syvään, että mitähän tästäkin tulee nyt ilman terapiaa.. olen siihen nähden pärjännyt hyvin. Masennus ei nyt tietysti mihkään ole kadonnut, mutta ollut välillä lievempää ja välillä pohjamutaisempaa sotkua. Kuitenkin isoin ero ennen ja jälkeen terapian on, että en enää vihaa itseäni. Silloin terapiaa aloittaessani, oli suoranaisesti suisidia jutut mielessä, en ollut tarpeeksi hyvä, olin säälittävä työtön joka ei osannut mitään ja olin vain kaikille taakaksi (omasta mielestäni). Terapeuttini osasi haastaa ajatusmaailmaani ja näkemään asioita eri kulmasta. Nykyään en koe paineita olla "paras jossain", pidän itseäni ok tyyppinä ja olen oppinut arvostamaan outouttani enkä väen vängällä yritä mahduttaa itseäni muottiin johon en vain sovi. Olen myös vähän.. no, sanotaan että uskon osittain juttuihin jotka joidenkin mielestä voivat olla "huuhaata". (universumin voima, enkelit, vähän tämmöiset uushenkiset jutut, mutta terveellä skeptisellä näöllä myös). Erosin kirkosta tänä kesänä, koska koin, että arvoni ja kirkon arvot eivät ihan mene samaan koriin (kröh, lähimmäisen rakkaus..). Erottuani kirkosta kyllä huomasin mikä helpotus oli, kun ei tarvinnut sotia omia arvojaan vastaan. Sen sijaan minulle on ihan se ja sama mihin kukakin uskoo kunhan ei vahingoita toista. Noh, anyways.

Faro boylla on uusi meikki, btw (oon postannut näitä jo instaan)

Varianin kanssa saunassa

Tuntuu, että elämä on yhtä vuoristorataa, eikä mikään ole satuttanut minua pahemmin kuin Bakun ennen aikainen kuolema. Siihen sain apua netin syövereistä (ihan oikeasti, olin niin rikki että etsin muita ihmisiä jotka olivat kokeneet tämmöisen tuskan joka tuntui isommalta kuin mikään muu tähän mennessä elämässä) ja Bakun poismeno taisikin olla ensimmäisiä kunnollisia kuolematapauksia joita käsittelin ihan kunnolla. Välillä tulee vieläkin itku ikävästä, mutta ainakaan rakkaan ei tarvitse kärsiä. Ja jos haluaa uskoa, ehkä Baku tulee sieltä toiselta puolelta aina välillä moikkaamaan (olen nähnyt muutaman huomattavan todellisen unen, joissa olin huomattavan tietoinen ja paikalla tilanteessa. Nämä siis tuntuivat erilaisilta kuin normi unet). Osittain uskoni siihen että ollaan samasta sieluperheestä ja tavataan taas seuraavassa elämässä antaa huomattavan paljon lohtua. Lähes koko kesäkuun vietin suruaikaa, mutta siltikin se saakelin suorittaja minä YRITTI aikatauluttaa itseäni tekemään ties mitä. Kunnes lopulta tuossa heinäkuussa tajusin sen, että NYT SIT PERKELLL LOPETA tommonen. Aka, tein joka päivä tasan mitä huvitti sen kummempia suunnittelematta ja sen mukaan tekikö ylipäätään mieli tehdä mitään. Saatoin joinain päivinä viettää koko päivän vain katsellessa youtubevideoita. Kesä näyttää dramaattisesti melkein loppuneen, mutta en kyllä oikeastaan kadu vaikka melkein koko kesän vietin sisätiloissa. Kyllä sitä ulos kerkeää. Toinen asia mikä stressasi vähän liikaa oli meidän luokkalaisten WA ryhmä josta lopulta lähdin mitään sanomatta jossain heinäkuun alussa. Saa nähdä onko sitä koulukavereita sitten kun koulu alkaa vaiko ei. Näin vuosia keskenääni koulussa olleena pärjään kyllä hyvin itsekin. Se mikä tilanteessa stressaa mahdollisesti on, että en oikein ole kartalla onko minusta esim puhuttu pjaskaa ryhmästä lähtöni vuoksi vai kiinnostaako edes (ei sillä että itseä kiinnostaisi) ihmisiä hengata sitten parin viikon päästä enää. Toisaalta, ajattelin mennä ihan normisti kouluun ja ihmetellä sitten kun on sen aika. Voihan olla, että kohta taas siirrytään etäopetukseen. Mikä ei minua haittaisi lainkaan (aah, ei pakko sosiaalisuutta, ei tarvitsisi olla ennen seitsemää kaupungissa joka päivä). Huomattavan positiivista kuitenkin, että melkein joka toinen päivä tulee olemaan etäpäivä joka tapauksessa, hauskaa! Älkää myöskään toki ymmärtäkö väärin, sosialisoin mielelläni, mutta vain semmoisessa seurassa jonka itse käsitän oikeasti ystävikseni ja kaikkein läheisemmikseni. Tuntuu, että ei-läheisten ihmisten kanssa olen ihan tööt ja energiatasot nollissa, ja se jo riittää kuormittamaan päivän aikana.

Niin siis, Envia sai jossain kohtaa sarvi ja kynsimanikyyrin

I haz power of glitter on my side

Olen toki tänä vuonna nauranut ja pitänyt hauskaakin välillä, mutta yleismoodi ollut vahvasti viime kuukaudet meh, ja että mikään ei kiinnosta. Osittain tähän saattaa myös vaikuttaa se, etten ole muutamaan vuoteen nukkunut kunnolla. Tai siis, joskus saattaa olla hyvässä lykyssä joku melkein viikko, kun nukun aamusta iltaan (ah!) heräämättä ja hyvin. Useimmiten se kuitenkin on vain yksi yö sadoista, kun nukun aamusta iltaan ja voin sanoa nukkuneeni hyvin. Minua ovat pyörittäneet hereillä vaihtelevat uniongelmat. Joskus näen viikko tolkulla painajaisia ja heräilen monta kertaa yössä niin että pitää hetki olla hereillä valot päällä. Joskus en millään iltaisin saa unta. Toisinaan herään keskellä yötä, enkä enää saa nukutuksi sen jälkeen. Joskus taas heräilen monta monta kertaa yössä, enkä voi tosiaankaan sanoa yötäni nukutuksi. On kokeiltu melatoniinit, näyttöjen sammuttelut varhain, liikunnat ja ruokavaliot, D-vitamiinit, "unirytmi". Ei tunnu kyllä mikään auttavan. Tuntuu varsinkin kun jostain asiasta on päässyt eroon, tulee toinen tilalle, pöh. Seuraavaksi mietin, pitäisiköhän kokeilla magnesiumia, se kuulemma on joillain auttanut. Voihan olla, että stressi on isona tekijänä, mutta mitä tehdä siinä kohtaa kun en tiedä stressaavani ja/tai alintajuntani stressaa? Olen kokeillut uninauhoja, meditaatioita, valkoista kohinaa (mikä on ihan ok), mutta hah, kun jostain saisi aivot off nappulalle. Ne ajatukset, jotka ponnahtavat päähän hallitsematta, tuntuvat olevan se ongelma. Ja siis ajatukset voivat olla mitä tahansa positiivisen kautta, neurtraaliin tai negatiiviseen. Ongelma ei ole ne itse ajatukset vaan se, että niitä ei voi kytkeä pois päältä. Melatoniini auttaa joskus, joskus ei, tuntuu että se on yhtä nopan heittoa. Melatoniinin avulla kyllä välillä nukahtaa, mutta sen syötyä yleensä myös herää keskellä yötä kun vaikutus lakkaa, lol. Olen kofeiini herkkä, ja välttelen kofeiinia, ellen vain sinä päivänä totea, että joo, ei tänään kyllä kiinnosta nukkuakkaan. Joskus kun kyllästyn kuukausi tolkulla, etten nuku kuitenkaan, vedän muutamia päiviä putkeen yhden (1) energiajuoman päivässä. Ou.. mai.. gaad.. sentään. Mutta sitten taas vetelen kuukausia ilman. En voi edes senttiä kahvia juoda ilman että se vaikuttaa nukahtamiseeni. Mietin, että jos nukkumattomuus alkaa taas koulunmyötä (jee..), niin käyn terkkarilla tai varaan ajan terveyskeskukseen. Meinasin jo varata aikaa, mutta nyt ne ovat taas keksineet, että "et voikkaan muuten varata sähköisesti aikaa, muuta kun influenssa rokotteeseen" kun taas tyyliin vuosi sitten oli, että soittamalla ei saanut aikaa, vaan piti sähköisesti varata.. jo on typerää. No se siitä.

Taidehistoriassa piti tehä kuva "uudestaan", karanteenitaidetta. Muut teki tehtävän ihmisistä, mä tein Monet'n lumpeista kurkulla ja kananmunalla.

Ihan on samiksii

Nyt mennään sitten toivoen elokuusta hyvää ja mahdollisimman vähällä pohtimisella.. ööh, mitään. Mutta inhottaa, kun huomaa niin ison eron siinä, että on 24/7 väsynyt eikä mikään kiinnosta eikä jaksaisi tehdä mitään ja sitten kun taas nukkuu yhden yön oikeasti hyvin. "Aaah, tältäkö normaalin ihmisen toimintakyky tuntuu?" plus se inspiraation ja tekemisen määrä kun ei väsytäkkään. Ero on kun, höhö, yöllä ja päivällä.

Olen vähän pohtinut, että jaahas, mitähän sitten kun koululoppuu, lol, kun vaan ei joutuisi työttömäksi jonkun TE-toimiston orjaksi tai taas johkin liian simppeliin puuhaan missä tulee burn out. Olen miettinyt, että olisi hauskaa kuvailla omia projekteja (speedpainting, nukkejen naamat, muut askartelut) ja laittaa ne youtubeen. Vaikka rahan tekeminen sitten onkin oma juttunsa. Huoh, voisko vaan mun henkiväki kertoa, että mitä mä tänne olen tullut tekemään. Ja mielellään vielä semmosta hommaa mistä sais jonkin verran elantoa ja eikä olisi ihan kakkaa.

Joku koulutyö minkä maalasin.

Jotain päivitystä

Saakeli, blogger kyllä niin pistää kuvien laadun perunaksi. En olekaan kirjoitellut sitten Envian saapumisen jälkeen. Koulussa meni eka vuosi ihan ok, osa jutuista vähän liian helppoja ja olen aivan liian nopeatahtinen tekemään koulutehtäviä. Lisäksi uuvun ihmisten seurasta, mutta kyllä se siitä. Kuitenkin olen ihan tyytyväinen tähän valintaan palata koulunpenkille. Keväällä koulu olikin pari viimeistä kuukautta etäopetusta mikä tuli "sopivaan" kohtaan. Meidän kissamme Baku piti lopettaa maksassa olevan kasvaimen vuoksi, syöpää siis, mikä näyttäisi nykypäivän kissoilla olevan harmittavan yleinen kuolinsyy.. Ottaen huomioon kasvaimeen laadun ja Bakun iän, olisi toipuminen leikkauksesta ja lukuisat hoitokerrat viikkojen sisällä olleet vain hyvin pienen onnistumisprosentin varassa. Samin ja minun mielestä oli vain kohtuullista ettei annettu toisen kärsiä eikä pidetty väkisin tässä maailmassa. Onneksi Baku oli päässyt jo haistelemaan kevättä ja hyviä ilmoja ja nauttimaan auringonpaisteesta. Uskon, että annoimme sille niin hyvän kissan elämän kun kykenimme.

En Bakusta vain pystynyt kirjoittamaan tänne blogiin silloin keväällä.. Ja nytkin kirjoitan vain lyhyesti. Kirjoitin rakkaasta lapsukaisestani instaan vähän ja enemmän sitten omaan special vihko/kirjaan johon kirjoitan minulle tärkeistä asioista. Sanoin sitä ennen haaveiden kirjaksi, mutta nyt.. no niin. Baku lähti ihan liian aikaisin, olisi voinut elää vielä tuplaten tuon määrän minun puolestani. Terveenä tietenkin. Kuitenkin, hyvä että koulusta oli etähommia, en olisi voinut palata kouluun tuon jälkeen. Lähinnä ihmisten vuoksi, en yksinkertaisesti siedä puhumista sellaisten ihmisten kanssa niinkin tärkeästä ja haavoittavasta asiasta jotka sitä eivät tajua tai ole koskaan tunteneet samanlaisia tunteita. Sielustani lähti pala, eikä mikään voi tuota aukkoa täyttää. Baku oli ja on edelleen minulle rakas ja tärkeä. Kesäloma on ollut sen takia raskas ja olen mennyt ihan sillä tahdilla millä jaksaa. Pysyn kyllä toimintakykyisenä, mutta ei tämä loma ainakaan levolta ole tuntunut eikä mennyt lainkaan niin kuin suunnittelin sen. Viime viikolla sitten saimme Bakun tuhkat viimein kaivettua maahan ja istutimme rusokirsikan siihen päälle, sen pitäisi tämmöisen eteläisen Suomen kelejä jaksella. Olen suruani vuodattanut ja työstänyt enkä enää löydä kyyneliä joita itkeä. Eteenpäin silti mennään. Onneksi meidän toinen kissa, Bakun veli Dis on meitä lohduttamassa ja rahnutuksien kohteena.

Tämä Rikan kuvaaminen oli siitä vähän raskas, että Rikaa kuvaan yleensä ulkona ja Baku oli melkein aina kuvausapurini. Tällä kertaa kaikki Rikaa kuvatessa meni todella hyvin, olisiko sitten Baku ollut avustamassa jälleen kerran. Yleensä nukkeja kuvatessa tuskastun vähän johonkin, ötököihin, nuken posettamattomuuteen tjs, mutta tällä kertaa ei ärsyttänyt tasan mikään.

Kaikki kolme alla olevaa kuvaa Bakusta on eri kuvauskerroilta kun hän oli assarina. Enemmänkin varmaan löytyisi.

Tässä siis kuvia mitä otin nyt. Ilmassa oli ukkosta ja tuuli vietävästi. Ai niin ja tein Rikalle uudet korvat ja vaatetuksen.