torstai 31. toukokuuta 2018

Vielä lisää nukkekuvia

These dolls are mostly from Soom. Only Haruka is from Musedoll

Tämän kuvasetin tarkoitus oli sekä ottaa nukeilleni uusia profiilikuvia, että kuvata uudistuneita lookkeja. Harukan ja Elizebethin uudistuneet looksit olivat lähinnä silmä vaihtarit, mutta molemmat tytöt mielestäni näyttävät nyt taas vähän erilaisilta. Olen myös alkanut miettiä, että olisi tosi kiva nukettaa D&D hahmoni, Iri. Sille tosin tarvitsisi sitten jonkun hyvin posettavan vartalon. En uskonut, myöskään, että koskaan haluaisin Minifeetä (paitsi Shushu on aina ollut silmää miellyttävä), mutta nyt kun Fairylandin valikoimaan on tullut uudenlaisia nassuja, olen ihastunut Aliciaan. Niin, tosiaan, olen vähän kahden vaiheilla, haluaisinko merenneito kropalleni nyt sitten sen ihan Rico pään vaiko Dollmoren Torrien. Alan kuitenkin kallistua vähän Ricoon päin, koska ensinnäkin Dollmore on aika erivärinen (tosin blushaus ei ole ongelma), ja Torrien silmät ovat vähän niin ja näin. Torrie on söötin näköinen ja sillä on vaihdettavia korvaosia, mutta en ole varma haluaisinko sittenkään sitä. Pitää vielä pohtia.
Mutta niitä nukkekuvia:

  Pff, en ollutkaan pienentänyt muita kuvia Harukasta. No joo. Vaihdoin keskimmäisen huoneen järjestystä niin nyt on vähän enemmän tilaa. Kivaa!


Elize näyttää minusta kivalta noissa silmissä. Tein tytylle myös random sarvet ja nyt Elize näyttää vähän joltain succubukselta. Ei haittaa. Yritin tehdä neidolle jotain alusvaatteita, jotka epäonnistuivat aika rutkasti. Ehkä tilaan vain jostain jossain kohdin. Tai sitten otan Isaran päältä nuo "rintsikat" ja oikeasti mittaan tarkasti.


Linnea on sinisilmäinen. Olen vähän kahden vaiheilla, kun haluaisin jonkun siistimmän näköisen peruukin Linnealle, mutta toisaalta tykkään tästäkin.


Tein Auroralle korvat myös samalla kuin väänsin sarvia. Nämähän oikeasti ovat korva 2.0:t kun ensimmäiset, öh, eivät olleet istuvat. En ymmärtänyt silloin ettei korvia voi tehdä suoralle alustalle kun nuken pää kuitenkin on pyöreämpi.

Sitten niitä Isaran kuvia. Ulkona tuuli aika kovaa. En muista olenko blogiin laittanutkaan hirveästi kuvia blondista Isarasta. Tykkään tästäkin lookista, koska se ei ole niin raskas kuin mustatukkainen look.



Perhossilmät joista haaveilin joskus vuonna 2007 :D. Tosin sinisistä versioista silloin.





Harmi ettei tätä uskaltanut jättää seisomaan itsekseen tuossa tuulessa. Olisi tullut kivoja kuvia. 

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Uudet lookit ovat aina jännää katsottavaa. Eteenkin kun omat nuket ovat vähän jämähtäneet kuosiinsa...
    Isara nuortui blodilla peruukilla. Perhossilmät ovat aikas ihanat ja niihin sopii hienosti tuo värikäs siipimäinen huivi. Kuin laskeutunut sudenkorento tai muu petopistiäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Turre :)
      Huomasin myöskin, että Isara kyllä näyttää freshimmältä vaaleassa tukassa ja eri silmillä xD. Vaikka rakastankin sen mustaa pehkoa, on tämä lookki kyllä vienyt sydämeni ainakin toistaiseksi :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää uudet lookit! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinyan! Joskus nuo lookit olivat niin tarinan vankeina, mutta nyt kun en ole tarinaa varmaan muutamaan vuoteen kirjoittanut, päätin vain, että olkoot millaisia ovat :)

      Poista