lauantai 10. marraskuuta 2018

Peuroja ja Harryn hauskaa halloweeniä

Nämä peurat eivät pitäneet olla tässä postauksessa, mutta tänä samana päivänä taas kerran pihassamme kuljeksi peurat yö ja päivä, lumivalko ja tummanpuhuva. Nämä peurat ovat pyörähtäneet ennenkin meidän pihassamme, oli hauska nähdä niitä taas :). Muistin jostain syystä kuitenkin että tummanpuhuva olisi ollut isompi? Valkea oli mielestäni ainakin paisunut viimekertaiseen nähden. Voi myös olla että näin ne nyt paremmassa valossa kuin viimeksi.

Ensin hiipparoivat tuolta tieltä navetan takaa. Vissiin vihreä ruoho kelpaa
Aika söpöjä. Kerkesin hiiiitaasti nostaa rullaverhoja että saisin paremman kuvan, mutta sitten nuo vähän niinkuin huomasivat minut ja kameran säihkeen ja lähtivät pois metsään.
Tämän postausen aiheenahan oli oikeasti nuo meidän perinteeksi muodostuneet halloweenbileet. Tällä kertaa mentiin Harry Potter, tai pikemminkin Tylypahka teemalla. Kaikilla oli Tylypahkan koulupuvut. Tätä ennen oltiin eräänä päivänä tehty lopuillekin meidän pippaloihin tuleville lajittelutesti pottermoresta . Jotenkin hassusti kävi niin, ettei kukaan meidän porukassa tai liiemmin perheessäkään ole Rohkelikko. En tiedä mistä tämä Rohkelikkokato oikein johtuu. Suurin osa meidän perheestä (äitikin teki tupatestin) on Puuskupuheja. Minä ja siskoni Meital ollaan kuitenkin Luihuinen ja Korpinkynsi. En oikeastaan muista miten päädyimme Harry Potter teemaan.

Tehtiin Samin kanssa nuo kolme (hän leikkasi ja liimasi ja minä maalasin) vaakunaa ja tietokatkoksen myötä Puuskupuhin vaakuna näyttää erilaiselta, mutta ei se haittaa xD. Puuskupuhin vaakunan teki Laitsu ja Meital.
 Juhlissamme oli kolme Puuskupuhia, kaksi Luihuista ja kaksi Korpinkynttä. Sillä aikaa kun minä tein koristeita (mm. myös Iseeviot peilinkehykset, pari muotokuvaa seinälle, 'Oletko nähnyt tätä velhoa' ja vessanpytyn 'Tämä ei ole sisäänkäynti Taikaministeriöön, joten ethän seiso pytyssä' askartelut) Sami väkersi meille taikasauvat worblasta pottermoren taikasauvojemme mukaan. Oli tosi hauskaa että oli sauva joka ihan minua varten tehty :). Harmi etten muistanut ottaa sauvoistamme kunnollisia kuvia.

Samin taikasauvaa näkyy. Tämä oli piste, jossa sai kokeilla kirjoittaa tuollaisella kynällä paperille. Avatessani tosin sain mustetta käsiini ja käteni olivatkin värikkäät sitten pari päivää kun väri ei lähtenyt käsienpesussa xD.
 Meillä oli taas nyyttäri meininki ja kaikki toivat vähän jotain. Ruuaksi löytyi kakku, dippi vihanneksia, pizzaa ja tietenkin sipsuja ja karkkeja. Olin tehnyt fiksusti kun päätin, että kannattaa olla jotain raikasta ja nuo vihannekset oli hyvä vaihtoehto. Ei tullut semmoinen "tunkkainen" olo ollenkaan illan aikana.

Nämä taitavat olla siskoni Katrin kuvaamia kuvia xD
 Minä ja Meital oltiin valvojaoppilaita (tosin sisko unohti tehdä merkit meille, mutta väänsi sitten pikamerkit softiksesta kun muistettiin koko juttu) ja vedettiin juhlien ohjelmaa. Meillä ohjelma oli suunniteltu niin kuin kävisi Tylypahkan tunneilla ja meillä oli vähän kuin tarina illan ohjelmassa.

Sanoin Katrille että "ota koristeista pari kuvaa" ja tuli tämmöisiä ihme kuvia xD. Mun taikasauvaa näkyy tuossa kuvassa
  Oppitunneista sai myös pisteitä tuvalleen ja juhlien päätteeksi julistettiin voittaja tupa.


Ohjelma meni kutakuinkin niin, että ensimmäisenä oli Taikuuden historia, sitten oleskeluhuoneen random lehden testi, sen jälkeen Muodonmuutokset ja sen jälkeen oltiin ulkona hieman.

Kultaiset lautaiset kuten Tylypahkassakin on :) Nuo oli kiva löytö
Taikuuden historia oli Meitalin järjestämä tietokisa jossa kaikki kirjoittivat vastaukset paperille. Hän oli tehnyt hienon powerpointin joka näkyi telkussa. Kysymyksiä oli yhteensä 15 ja ne olivat taikuuden maailmasta, mutta eivät liittyneet mihinkään Harry Potterin seikkailuihin vaan pikemminkin sitä ympäröivään maailmaan. Minun kohdallani kuulemma oli erityissääntö ja vääristä vastauksista tai liiasta pätemisestä minulta miinustettaisiin pisteitä xD. Reilukerho. No, sainkin pisteitä 14 ja puoli. Puoli pistettä otettiin pois yhdestä vastauksetani, eli moneltako Tylypahkan pikajuna lähtee laiturilta kohti koulua. Olin kirjoittanut että 1. Syyskuuta klo 11, mutta koska minulla oli päivämäärä sain puoli pistettä miinusta, hitsi xD. Joka tapauksessa oli hauskaa kun "kokeet" arvosteltiin Tylypahkan arvoasteikon mukaan (sain U:n, oli kiva oikeasti olla jossain hyvä joskus xD). Sieltä tuli myös hauskoja vastauksia kun pääsi lukemaan muiden papereita.

Tupapisteet lopuksi :)
Seuraavaksi oli minun kehittelemäni oleskeluhuoneen random ohjelma joka tuli Taikajuomien tilalle (eli pikipataa/tervapataa ulkona. Cancellasin tämän aktiviteetin kun näytti siltä että sataisi vettä). Minulla oli kysymyksiä ja ihmisille jaettiin kaikille yksi Harry Potter kirja josta vastaukset napattiin randomisti (katsomatta avattiin joku random sivu ja sormi random kohdalle). Esimerkiksi "Olet juuri palkannut kotitontun taloosi, mitkä ovat ensimmäiset sanasi hänelle?" eli ensimmäinen repliikki mihin sormesi osoittaa. Se oli hauskaa ja tuli välillä aika hulvattomia vastauksiakin :D.

Seuraava oli perus piirrä ja arvaa, eli siis muodonmuutokset. Olin aiemmin kirjoittanut lapulle sanoja joita ihmiset saisivat piirrellä. Koska saattaisin itse muistaa osan sanoista, päätin mielessäni reiluuden nimessä, että aina kun tiedän mitä piirretään, lasken ensin päässäni kymmenen sekuntia ennen kuin saan sanoa sen. Mutta jos totta puhutaan, en muistanut juurikaan mitä olin kirjoittanut lappuihin, joten yhtä ulalla välillä olin minäkin :D.

Tää oli kiva ideana, mutta meidän vessan kaapit on niin korkealla että minä ja Meital nähtiin pikemminkin omat otsamme ja pidemmät ihmiset tyyliin leukansa xD
 Näiden lisäksi meillä oli vielä ulkona tehtävää asiaa. Vähän muunneltua poliisia ja rosvoa oli siis tiedossa. Minä ja Meital oltiin valvojaoppilaita ja meidän piti etsiä "sängystä karanneet oppilaat". Muut saivat pari minuuttia aikaa mennä ulkona piiloon ja me lähdimme sitten etsimään heitä. Oli muuten tosi vaikeaa löytää muita oppilaita. Onneksi pari löytyi kenkien heijastimien reagoidessa 'Valois' taskulamppuihin. Naapurin koira oli vähän ilmeisesti karannut pihastaan ja haukkui puskaan missä pari muuta oli piilossa xD. Silti me ei hokattu heitä siitä puskasta, heh, vaan loppujen lopuksi he itse tulivat piilostaan kun eivät halunneet jäädä puskaan koiran kanssa kun eivät pimeällä nähneet millainen se oli (selitettiin sitten heille, että se on pienempi kuin meidän kissat vaikka onkin kovaääninen ja kiltti ettei sitä tarvinnut pelätä). Viimeinen oppilas löytyi metsiköstä myöskin viimein. Koska hyi hyi, kaikki piileksivät oppilaat oli löydetty, saivat he siirtyä sisätiloihin siksi aikaa ennen kuin säädimme jälki-istuntoa varten.

Omatekemä Iseeviot peili, joka on vähän vino koska en osaa leikata mitään suoraa ikinä mistään :D Ulkona pärjäsi hyvin juurikin lisäämällä kaavun vaan päälleen. Myöhemmin sitten laitoin kyllä hatunkin päähän kun alkoi olla koleampaa
 Viimeiseksi sitten valikoimme oppilaita parin hengen ja kolmen hengen porukassa jälki-istuntoon. Kerroimme syitä miksi kukin oli joutunut jälki-istuntoon (mm. torahammasfriesbeen heittely käytävissä, kaksintaistelu käytävällä ja reputtaminen taikuuden historiassa) sitten nappasimme pari, annoimme heille lyhdyt käteen ja lähdimme Voron pakeille.

Voro ei harmiksemme ollut kotona, mutta muut opettajat olivat jättäneet jälki-istuntolaisille erilaisia juttuja ratkottavaksi. Ensimmäiseksi tehtäväksi oli muinaiset riimut joista piti selvittää lause. Ensimmäinen ryhmä ratkaisi suht nopeasti tehtävän (samaan aikaan me kaksi valvojaoppilasta vaan katteltiin tähtiä ja annettiin mahdollisia vihjeitä, joita ensimmäinen porukka ei kyllä paljoa tarvinnutkaan xD). Toisella ryhmällä meni hieman kauemmin, mutta pitää sanoa, että siskoni Katri, sinä olisit ihan oikeasti sopinut myös tosi hyvin Korpinkynteen, vaikka luonteenpiirteesi vetävätkin selvästi enemmän Puuskupuhiin x). Näissä halloween juhlissa vuosien varrella on tullut huomattua että Katri on oikeasti haka ratkomaan tehtäviä.
Muinaisista riimuista paljastui lause "Seuratkaa Hämähäkkejä". Siinä sitten saivat meidän valvojaoppilaiden "taikasauvojen valossa" etsiskellä noita ja ne johtivatkin ison Hämäkäkin lapsen luo ja siitä Kiellettyyn metsään.

Luokkakuva :) Nuo puvut oli kyllä tosi mukavat. Mielelläni laitan tuon johkin coniin tai muuhun juttuun. Mun isoveljelläni on upeat pyöreät lasit xD
 Kielletyn metsän reunassa varoitimme oppilaita ja kerroimme, että olemme etsimässä oppilaan kadottamaa puhpalleroa. Kävelimme ensimmäiselle rastille (tbh, minua kyllä kriippasi kävellä pimeässä metsässä vaikka se onkin ihan tuttu xD) ja kysyimme arvoituksen "Kotitontulla on veli, mutta veljellä ei ole veljeä. Miten tämä on mahdollista?" Vähän aikaa ihmiset pohtivatkin vastausta (jota en kerro tässä, saa itse arvata jos tuntuu siltä c:) ja hieman vinkkejä annettuamme arvasivat oikein ja siirryimme seuraavalle rastille. Seuraavassa oli kysymys, että millä on kuudet kasvot, muttei käytä meikkiä. Sillä on myös 21 silmää, muttei näe. Tämän arvattuaan oikein jatkoimme matkaa kiiveten vähän korkeammalle metsään, mutta yhtäkkiä pysähdyimme "kuulitteko te?". Pimeydessä näkyi jotain, jokin hahmo. Se oli minun askartelemani ankeuttaja (joka muuten oli oikeasti aika kriipi siellä pimeässä metsässä roikkuessaan puusta). Alkuperäinen ideamme olisi ollut, että ankeuttaja olisi tullut päin ja oltaisiin juostu metsästä, mutta hylkäsimme idean kun Meital kaatui edellisenä päivänä metsässä pelkästään kävellessään kun menimme laittamaan ankeuttajaa paikalleen xD (maan vetovoima vaikuttaa häneen ihan varmasti erilailla kuin muihin). Päätimme siis vain hiipiä ankeuttajan ohi. Sanoin muille oppilaille että pitävät silmänsä auki ja pian nuo hokasivatkin piileskelevän puhpalleron (jonka Meital askarteli). Otimme puhpalleron mukaan metsästä ja jälki-istunto oli siinä. Oli kiva kuulla että ainakin ykkösgroupin mielestä ankeuttaja oli ollut oikeasti kriipi, kakkosryhmästä kaksi eivät edes huomanneet sitä vaikka Katri sanoikin ääneen että "Hyi ompa kriipi".

Ensimmäisen ryhmän jälkeen meidän piti mennä laittamaan tavaroita paikalleen ja kun vietiin puhpalleroa takaisin kuultiin jokin iso raksahdus metsästä. Minua kriipi jo helkkaristi eikä asiaa auttanut tuommoinen. "Se oli varmaan.. hirvi?" sanoin Meitalille ja mentiin metsään kovasti meluten ja lauleskellen että jos se olisi hirvi niin osaisi mennä pois. Itseäni ihmetytti ettei rasahduksen jälkeen kuulunut mitään, että jos se olisi hirvi niin se olisi jo pitänyt muutakin melua. Pohdittiin että oliko se meidän ankeuttaja tullut puusta alas. Ei nähty mitään ja laitettiin puhpallero takaisin ja juuri kun tultiin metsästä meidän isoveli Jesse hyppäsi meidän eteen että PÖÖ ja kiljuttiin molemmat kurkkusuorana xD. Pelästyttiin enemmän kuin vähäsen. Haha, se oli hauskaa. Kun oltiin luotsattu kakkosgrouppi metsän läpi kuultiin tosiaan olohuoneessa ettei Laitsu ja Milla olleet huomanneet mitään ankeuttaja kohdassa joten, kun Sami ja Jesse oli menossa hakemaan metsästä tavaroita pois (paitsi ankeuttajaa) niin sanottiin noille että menee mukaan katsomaan millainen se oli.

Parhaat ilmeet
 Niin se ilta kului ja Puuskupuh kruunattiin voittajaksi (tosin palkinnot unohtui hässäkässä xD). En uskaltanut käydä hakemassa ankeuttajaa pois vielä pariin päivään, mutta sitten haettiin se eräänä sumuisena päivänä pois Samin kanssa. Todettiin vaan että toivottavasti kukaan ei ollut kävellyt meidän metässä ja luullut että joku on hirttäytynyt puuhun xP. Näytti aikamoiselta siinä sumussa hiljaa roikkuessaan.

Mutta semmoinen oli meidän halloween! Kivaa oli vaikka väkeä oli vähemmän kuin yleensä (minua ei haitannut ollenkaan), mutta sitä mieltä olen, että en taida jaksaa enää olla vähään aikaan järjestäjänä pippaloissa, kun haluaisin vaihteeksi olla se normi kävijä ja olla epätietoisuudessa ohjelmasta x). No siskot lupautuivat järkkäämään seuraavat, kivaa :). 

maanantai 22. lokakuuta 2018

Mennä saa ja tulla/mennään suojaan Tuula

En edes liiemmin pidä tuosta biisistä mutta olkoon :). Olen tässä lähinnä raidannut elikkä pelaillut Wowia iltaisin ja piirrellyt, pelaillut Love Nikkiä ja Bandoria jonkin verran. Elämä mennyt vuoristorataa, mutta tässä viimein postaus.

Piirtelen arttia ja mainostan törkeästi tässä Instaani johon niitä postailen linksu

 Ostin pienemmältä siskoltani K:lta hänen nukkensa Dollmore Sonan polkuhintaan. Hän ei ollut tehnyt sillä paljon mitään ja halusi sen vain pois pyörimästä ja sanoin hänelle, että jos päädyn sen myymään, saa hän sitten tietysti rahaa siitä. Näin tehtiin. Minulle saapui uutuuttaan kitisevä nukke joka oli kuin suoraan firmalta tullut. En ollut suunnitellut Sonaa itselleni joten vähän pohdin, että mahtaisinko bondata sen kanssa. Aloin siis työskentelemään tytön kanssa. Ensiksi tein sille uuden meikin vanhan tekemäni tilalle. Meikki oli aika hutaisten tehty, mutta meni siihen tilanteeseen mitä hain. Minulla ei myöskään ollut msd peruukkeja hirveästi, joten kokeilin taas tehdä yhden. Se onnistui ihan ok:sti, mutta sanotaanko etten ole kovin etevä leikkaamisessa :). Peruukki kuitenkin oli tosi pehmeä ja aion tehdä varmaan vastaisuudessa uuden tuosta langasta.


 
Tein Sonalle myös paidan kun Rikan maanläheiset sävyt ja Aileenin pastelliset eivät oikeen tälle sopineet. Halusin tytölle vähän surullisen ilmeen. Harmi että ripset näyttävät jotenkin tosi kauheilta tuossa kuvassa. En oikeen käsitä mitä niille tapahtui. Tosi kiva tyttö ja posettaa ihanasti tällein uutuuden karheana. Mutta totesin vain, että ei ole minun nukke enkä halua nukkeja joita en itse valitse, varsinkin kun minulla on niitä niin monta. Sonan erityisen ärsyttävä piirre on sen tosi ahdas pää. Omien tinyjenkin pään sisältö on isompi ja silmiä mahtuu helposti vaihtamaan, mutta Sonalla ei oikeen meinaa mahtua sormet päähän kun s-koukku ja narut vievät niin paljon tilaa jo ahtaasta tilasta. En saanut päätä myöskään irti, koska narut olivat niin tiukalla ja pää tosi ahdas ettei solmut päässeet hujahtamaan kaula-aukon läpi.


Kylläpä blogger muuttaa kuvat oudoiksi. Noh, annoin sitten Meitalille, toiselle pikkusiskolleni nuken vaihtona hänen Dollmore Momoonsa jonka kanssa hän ei oikein bondannut. Vähän epäröin ottaa kolmatta Momoa (Rika on tan ja Aileen normaali ja tämäkin olisi normaali), mutta totesin, että kokeilen tuota Momo päätä tuohon merenneito kroppaan ja olkoon se siinä vaikka väliaikaisena päänä.



Yllättävän hyvä värimätsi noilla onkin. Dollmoren pää on vähän keltaisempi ja Soomin kroppa on minun standardeillani aika pinkki, mutta aika huomaamaton väriero kuitenkin. Minun pitäisi kiristää tuo merenneito kroppa jotenkin uudestaan, se on aika lötskö. Toisaalta, sen posetus on tosi minimaalinen, uskon että nuo lantio evät estävät aika paljon liikkumista, varsinkin istuminen on tällä nukella hankalaa (voisi olla helpompaa jos nukke olisi kireämpi) ja askartelin tälle tytölle vitriiniin ihan oman tuolin.



Kädessä random pisara kun laitoin tuota peruukkia aiemmin. Tytöllä on siskon entisen hahmon meikki jonka tein sille joskus. Kelpasi minulle tuollaisenaan ainakin väliaikaiseksi meikiksi.


Vähän häiritsee että jaksanko nyt kolmattakin samaa mallia. Pitää katsoa miltä tuntuu ajan kanssa. Pitäisi muutenkin tehdä nukeilleni jotain uniikkeja vaatteita kun vähän tuskastun tuosta miten normaaleilta ne näyttävät vaikka pitäisi olla jotain vähän erikoisempia hahmoja :).

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Nikki is love (paljon kuvia)

Olen nyt muutamaa kuukautta vaille rapiat vuoden päivät pelannut Love Nikki nimistä peliä ja rakkaus peliin on hyvin vahva. Nikkin voisi selittää näin yksinkertaisesti mobiilisena paperinukkepelinä. Pelissä puetaan omaa hahmoa ja hankitaan vaatekaappiin lisäystä eri tavoilla. Minua itseäni eniten pelissä viehättää sekä vaatekappaileiden ja asukokonaisuuksien kerääminen ja pelin ulkoasu. Peli on mukavan koukuttava, sillä aika ajoin peli antaa ilmaisia log in asuja ja on muutenkin palkitseva. Ajattelin tässä postauksessa esitellä muutamia asuja ja vähän että mitä mistäkin tapahtuu.


Asuja voi hommailla eri tavoilla. Asuja voi craftata, eli kerätä eri vaatteita ja tehdä niistä uusia (yleensä hienompia ja parempia) vaatteita. Story mode on pääasiallisin vaatteiden keräys paikka craftaukseen ja sen lisäksi vaatteita voi ostaa storesta ingame kullalla jota kertyy helposti. Yleensä Users shopissa on myös joku hetkellinen asusetti myynnissä ja niiden hinnat vaihtelevat eurosta pariin kymppiin. Myönnän että olen sortunut muutaman kerran vitosen maksaviin asuihin. Hyvä stattisia (kerron tästä lisää kohta) asuja yleensä saa eventeistä jotka ovat yleensä viikon mittaisia. Eventeissä yleisemmin käytetään gemejä jotka ovat Nikkin arvokkain valuutta. Gemejä kuitenkin kertyy hyvin kunhan jaksaa säästää. Joka päivä, jos tekee helpot questit, saa vähän päälle 50 gemiä. Gemejä tulee myös kun saa asukokonaisuudet tehtyä/kerättyä valmiiksi ja erilaisista achievementeistä, kuten wardroben täydentämisestä ja storyn pelaamisesta.

Story modesta kuvaa
 Peli on täysin ilmainen jos sitä haluaa ilmaiseksi pelata eikä ilmaispelaaja jää mistään muusta paitsi kuin Users storessa olevista asuista (joita tosiaan on yhdestä kolmeen kerralla rajoitetun ajan yleensä). Mitään etua pelissä ei yleensä Users store/recharge (eli ostat gemejä niin saat kaupan päälle asun) vaatteista, paitsi muutamassa asussa on ollut hyviä statteja (palaan tähän). Ainoa eventti tyyppi mihin oikeaa rahaa saa palamaan on ranking eventit joissa parhaiten sijoittuneet saavat palkintoja. Itse välttelen näitä ja onneksi näitä on hyvin harvoin. Pelaajat vihaavat näitä eventtejä joten se voikin olla yksi syy ettei niitä ole kuin muutama ollutkaan.

Areenaa
Pelissä statit ovat isossa osassa esimerkiksi storyä ja areenaa pelatessa. Jokaisella vaatekappalleella on statit jotka kertovat minkälainen vaate on kyseessä. Statteja ovat esimerkiksi Elegant, Pure, Cute, Lively, Mature ja niin edelleen. Lisäksi joissain vaatteissa on statteja jotka kertovat minkä tyyppinen asu on, esimerkiksi Unisex, Gothic, Fairy, Hindu tai Bohemic. Statit näkyvät vaatetta painaessa ja vaatekaapista voi myös suodattaa eri stattityyppejä jos esimerkiksi haluaa vain uikkarit näkyviin.

Ensimmäinen asukokonaisuus josta otin kuvan
Toinen alkupäästä. Englantilais tyttö
 Miten statit toimivat? No otetaan esimerkki. Storyn tehtävänannossa pyydetään helppoa asua kävelylle niitylle. Usein tehtävän annossa on myös kaksi isointa stattia jotka tarvitaan. Esimerkiksi Lively ja Simple. Etsit vaatteita joissa on lively ja simple ja laitat ne päälle. Joskus kannattaa myös ottaa huomioon Simple statissa, että enempi vaatetta (joissa ei simple stattia ole) on joskus vähempi simple pisteitä. Kun asukokonaisuus on valittu, pääset pelin vastustajaa vastaan ja tuomarit punnitsevat molempien tyylit ja se kenellä on eniten pisteitä voittaa. Maiden vaikeustasolla storyssä on Momon tipsit, eli peli näyttää mitkä vaatekaapistasi tuovat eniten pisteitä vaadittuun tyyliin. Princess vaikeustasolla pitää itse miettiä (tai luntata netistä) mitä laittaa päälleen, mutta jos maiden vaikeustason on mennyt S scorella, tarvitsee usein lisätä vähän vain lisää vanhaan tyyliin. Score muodostuu siitä, kuinka korkealla pistemäärällä olet vastustajasi voittanut. Hyväksyttyjä scoreja ovat S, A, B ja C. F on häviö ja kenttä pitää pelata silloin uudestaan paremmalla asukokonaisuudella. Stattien merkitys korostuu areenalla jossa on tärkeää saada parempi score kuin vastustajalla jotta saa enemmän pisteitä ja sen mukaan sijoittuu. Aina arena kauden lopuksi saa palkinnoksi sijoittumisensa mukaan goldia, gemejä ja star coineja, joilla voi ostaa vaatteiden kaavoja joista craftata.

Asukokonaisuus kerättynä eventissä
 Aluksi storyssä voi olla hankalaa saada korkeita arvosanoja vähäisen vaatemäärän vuoksi, mutta ajan mittaan ja edetessä vaatteitakin alkaa kertymään hyvää tahtia (terveisin yli 300 erilaista mekkoa tällä hetkellä). Yleensä peli antaa myös ilmaiseksi vaatekokonaisuuksia jotka varsinkin alussa tulevat tarpeeseen.

Itsenäisyyspäivänä saatiin Nikkin synttäreiden kunniaksi tämä
 Pelissä saa joka päivä (paitsi kovempi stattisista lokeroista kahden tai kolmen päivän välein, en muistakkaan juuri nyt) nostettua ilmaisia vaatteita Mystery Housessa. Ilmaisten nostojen lisäksi voi tietysti myös nostella eri laareista gemeillä tai halvimmasta kullalla.


 Nikkissä voi ja kannattaa liittyä Stylist Associationiin, eli vähän kuin muissa peleissä on kiltoja ja klaaneja etc. SA:ssa voi kerätä vain SA:sta saatavia vaatteita ja sieltä voi ostaa myös materiaaleja.

Pelissä on myös ihan vapaata pukeutumista Free Dressingissä tai sitten voi käydä esittelemässä asukokonaisuuttaan Starry Corridorissa. Competitioniin kannatta myös osallistua, sillä siellä äänestämässä voi saada gemejä, rahaa ja pelkästään Competitionista saatavia ruusuja joilla voi ostaa Crystal Gardenissa myytäviä vaatteita. Competitionissa on teema johon kukin saa päättää miten itse haluaa pukeutua. Sijoituksen mukaan, kauden loputtua, saa rahaa, gemejä ja ruusuja palkinnoksi. Mielestäni Competition on kiva kun siinä saa käyttää mielikuvitustaan eikä stateilla ole väliä. Joskus tosin jotkut tietyt asut tulevat selkeästi eniten äänestetyiksi, ja itseäni pahasti rassasi pitkään oleva hää/rakkauskausi teema joissa ihmiset pukeutuivat samoilla tavoilla. Competitionissa on aina niitä jotka kopioivat eniten ääniä saaneiden tyylin ja näin boostaavat omaa rankingiaan, mutta eivät yleensä yllä enää korkeimmille sijoituksille.

Gootti kettu. Tämä asu oli ostoasu. Kettu osat, hiukset,
laukku, hiuskoriste, mikrofoni ja korvikset ovat muualta

Mielestäni Nikki sopii kaikille ja kaiken ikäisille. Päähenkilö Nikki tosin on nainen joten pelaajan avatar on nainen. Kuitenkin peliin on pikkuhiljaa tiputellut mies asukokonaisuuksia ja tulevaisuudessa tulee varmasti lisää, sillä aasian puolella miesavatarit näyttävät olevan jonkin verran suosittuja.


Tbh, kun latasin Love Nikkin, en yhtään tiennyt millainen peli se oli. Luulin sitä joksikin tarina deittailu peliksi tai jotain, mutta siitä paljastuikin jotain hauskempaa. Alhaalle laitan kuvia asuista joista olen ottanut kuvan.





 Yllä oleva puku on eventistä. Siinä on oma erikoispose. Tämä puku on siitä hauska, että siinä on kaksi pukua samassa, yö ja päivä versio. Tosin vaatetta laittaessa päälle saa valita kumman näköisenä mekon ja sen osat haluaa päälleen. Hiukset ja naama ovat eri eventeistä ja naaman maski on ostettavissa Stylist Associationista.


Kuvan puvussa on tämä erikoispose. Melkein kaikista vaatteista joissa on erikoispose on saatavana myös normaali asento. Naama on eri eventistä. Lukuunottamatta randomeita mekon alta vilkuttavia kortteja ja naamaa, kaikki on saatavissa tällä hetkellä pelissä. Näitä voi nostella Mystery Housesta gemeillä ja olikohan joka kolmas päivä on saatavilla yksi nosto ilmaiseksi. Kun tämän Time Yardin asukokonaisuuden saa valmiiksi, niin palkintona saa mies version pariksi kullekin asulle. Postimyyntimies tulee siis kaupan päälle.


 Liityin peliin samaan aikaan kun tämä eventti oli käynnissä. Silloin en kerennyt nappaamaan kuin pupunkorvat tähän asuun, enkä edes tiennyt miten koko eventti toimi. Nyt myöhemmin tämä asu (ja varmaan kaikki eventeissä olevat asut melkein?) tuli mahdolliseksi craftata ja oli sen verran helppo että tein sen sitten kokonaan. Yleensä kuitenkin asujen craftaaminen on hieman kalliimpaa kuin niiden hommaaminen eventeissä.


Tämän asun sai merenneito eventistä. Mielestäni sievä asu ylipäätään. Naama on toisesta eventistä ja taustan pystyy ostamaan gemeillä.


Mielestäni on hauska yhdistellä eri asuja ja tehdä niistä kuvia Starry Corridoriin. Tulipa muuten huomattua että tuo tyttöhän on isompi kuin kukkakaupan ovi, ups! Hahmoja ja osia voi siis pienennellä ja käännellä mielensä mukaan ja valita onko jokin esine takana tai edessä.


Tämä oli yksi unelma eventeistäni. Kun näin tämän youtubessa, tiesin että tämän minä haluan. Oli kyllä kallis kun gemeistä puhutaan.. Kuvista ei näy, mutta pelissä on myös paljon liikkuvia koristeita.


 Tämä oli hauska tehdä, kultakala kupissa.


Jotkut teemat voivat olla vähän epäselviä, mutta ne ovat mielestäni kivoja kun silloin saa miettiä vähän mitä päälleen laittaa.

Pelissä on myös mini Nikki jolle voi sisustaa huoneen, mutta itse en ole ollut paljoa kiinnostunut sisustamisesta tai koko Home ominaisuudesta.

Nikki on siitä kiva, että päivän dailyt questit voi suorittaa viiden minuutin pikapelaamisella tai pueskella Nikkiä pitempään. Joskus on hauskaa parannella areenalla asukokonaisuuksiaan tai kerätä storystä parempia scoreja, mutta joskus on niin kiire, että pitää vain hoitaa peli alta pois ja sekin onneksi käy helposti.


torstai 31. toukokuuta 2018

Vielä lisää nukkekuvia

These dolls are mostly from Soom. Only Haruka is from Musedoll

Tämän kuvasetin tarkoitus oli sekä ottaa nukeilleni uusia profiilikuvia, että kuvata uudistuneita lookkeja. Harukan ja Elizebethin uudistuneet looksit olivat lähinnä silmä vaihtarit, mutta molemmat tytöt mielestäni näyttävät nyt taas vähän erilaisilta. Olen myös alkanut miettiä, että olisi tosi kiva nukettaa D&D hahmoni, Iri. Sille tosin tarvitsisi sitten jonkun hyvin posettavan vartalon. En uskonut, myöskään, että koskaan haluaisin Minifeetä (paitsi Shushu on aina ollut silmää miellyttävä), mutta nyt kun Fairylandin valikoimaan on tullut uudenlaisia nassuja, olen ihastunut Aliciaan. Niin, tosiaan, olen vähän kahden vaiheilla, haluaisinko merenneito kropalleni nyt sitten sen ihan Rico pään vaiko Dollmoren Torrien. Alan kuitenkin kallistua vähän Ricoon päin, koska ensinnäkin Dollmore on aika erivärinen (tosin blushaus ei ole ongelma), ja Torrien silmät ovat vähän niin ja näin. Torrie on söötin näköinen ja sillä on vaihdettavia korvaosia, mutta en ole varma haluaisinko sittenkään sitä. Pitää vielä pohtia.
Mutta niitä nukkekuvia:

  Pff, en ollutkaan pienentänyt muita kuvia Harukasta. No joo. Vaihdoin keskimmäisen huoneen järjestystä niin nyt on vähän enemmän tilaa. Kivaa!


Elize näyttää minusta kivalta noissa silmissä. Tein tytylle myös random sarvet ja nyt Elize näyttää vähän joltain succubukselta. Ei haittaa. Yritin tehdä neidolle jotain alusvaatteita, jotka epäonnistuivat aika rutkasti. Ehkä tilaan vain jostain jossain kohdin. Tai sitten otan Isaran päältä nuo "rintsikat" ja oikeasti mittaan tarkasti.


Linnea on sinisilmäinen. Olen vähän kahden vaiheilla, kun haluaisin jonkun siistimmän näköisen peruukin Linnealle, mutta toisaalta tykkään tästäkin.


Tein Auroralle korvat myös samalla kuin väänsin sarvia. Nämähän oikeasti ovat korva 2.0:t kun ensimmäiset, öh, eivät olleet istuvat. En ymmärtänyt silloin ettei korvia voi tehdä suoralle alustalle kun nuken pää kuitenkin on pyöreämpi.

Sitten niitä Isaran kuvia. Ulkona tuuli aika kovaa. En muista olenko blogiin laittanutkaan hirveästi kuvia blondista Isarasta. Tykkään tästäkin lookista, koska se ei ole niin raskas kuin mustatukkainen look.



Perhossilmät joista haaveilin joskus vuonna 2007 :D. Tosin sinisistä versioista silloin.





Harmi ettei tätä uskaltanut jättää seisomaan itsekseen tuossa tuulessa. Olisi tullut kivoja kuvia. 

lauantai 19. toukokuuta 2018

It's alive

 Blaaaa, olen herennyt blogikuolleisuudesta. En ole kirjoittanut blogia moneen kuukauteen, koska meh, bleh ja en halua. Nyt kuitenkin lähdin tuossa muutama viikonloppu sitten (aijai, kylläpä aika kuluu nopsaa taas) kuvailemaan nuksuja. Aika moni on saanut vähän freshimpää lookkia lähiaikoina, joka innosti kuvaamaan. Tuntuu vähän kuin olisi uusia nukkeja. Olen tällä hetkellä ollut aktiivisempi twitterin ja instagramin puolella (löytyvät sivusta). Tänne rantautui Soomin Rico merenneidon vartalo joka odottaa päätä ja muuta kaikenlaista. Hänen nimensä on projekti Sushi. Tässä postauksessa tosin on vain Rikaa ja Aileenia. Rikalle tein joskus jonkin aika sitten uuden peruukin langasta. Minulla oli ylimääräinen kerä joka on ollut valehtelematta varmaan ainakin viisi vuotta kaapissa, enkä ole siitä mitään aikaan saanut joten päätin sitten koklata peruukin tekemistä. Kuituja olisi pitänyt vähän enemmän sellaisella harjalla ottaa ja silittää, mutta noita nyt ei ollut käsillä tähän hätään, joten on nyt tämmöinen. Tuota oli tosi kiva ja helppo tehdä. Tein tuon tämän tutoriaalin mukaan (ish, vähän sooloilin). Aikaa ja lankaahan tuohon menee, varsinkin jälkimmäistä meni melkein kokonainen lankarulla tähän peruukkiin. Mutta juh, peurajumalan tyttären vuoro (jestan minkä näköisiksi blogger nämä vetää..):














Äh, olen vähän pettynyt miten karseilta nämä näyttävät bloggerissa. Koneella näyttivät kivemmiltä u_u. No jooh, sitten vähän Aileenia, jolle yhtäkkiä kasvoi kissankorvat. Aileenilla on päässään sd-kokoinen peruukki joka on parilla pistolla pienennetty.

Meillä kukki aika varhain sinivuokot.





Tästä kuvasta tykkään ehkä eniten koko setistä. Aileenille sopisi myös kokonaan tuollainen pinkki peruukki.



Minulla on vielä vähän harukan ja Isaran kuvia, mutta ne joutavat seuraavaan postaukseen!