Hyvin klassisen näköinen paketti!
Nätisti saksittuani ruskean paperin pois löytyi alta Musedollin laatikko. Selkeästi elämää nähnyt loota :D.
Musedollin söötti tyyny. Aika soma tyyli Musedollilla. Myyjä oli tosi kiva ja laittoi kengät, farkut, hameen ja lakka putelin kaupan päälisiksi. Ihan yllärinä! Tiesin että kauppaan sisältyisi siniset silikooni silmät, mutta näitä en osannut odottaakkaan. Kiva!
(Btw pahoittelen hirveää roskaisuutta taustalla :D Harrastehuone oli ainut jossa oli valoa sopivasti siihen aikaan illasta. Se myös on roskaisin, koska cosplay jutut on levällään ja työn alla)
Tydyy! Kroppaa oli suojaamassa käsissä nessut, mutta ilmeisesti matka oli ollut niin raju, että olivat lentäneet ihan muualle käsistä. Naamamaskia ei ollut, mutta eipä tuo meikki näyttänyt kärsineen siitä.
Musedollin paprut! Minusta tämä Erato Thalia julkaisu on yksi Musedollin ihanimmista. Certifikaatin lisäksi oli valtava kasa valokuvia! Tai ainakin valokuvapaperille painatettuja kuvia. Voi että, ne olivat niitä samoja kuvia kuin firman sivuilla on nukeista. Tykkään niistä tosi kovasti.
Musedollin suloinen takaraivolaatta. How royal is that!
Ja typykkä vähän laitettuna. En laittanut mukana tulleita silikooni silmiä vaan yhdet vanhat akryyliset ainakin näin toistaiseksi, koska halusin laittaa vähän isomman näköiset silmät. Kokeilin myös ruskeeta ja punaista tukkaa, mutta tämä blondi vei voiton. Tytön meikki kuulemma ei ole alkuperäinen, joka ei minua haittaa ja vähentää vain tuskaa jos ja mahdollisesti kun teen tytyn meikin uudestaan. Tämä nykyinen ilme on ehkä hieman mitään sanomaton. Koska en samantien jaksanut alkaa vääntää uutta meikkiä, huitaisin tytön naamaan vähän vain lisää väriä (josta kuvia alempana). Ripset myös taitavat olla uudelleen käytetyt, sillä niissä on vähän joko lakan tai liiman jäämiä, en tiedä kumpia. Varmaan kaivan sitten räpsyttimet jostain omasta varastosta. Kunhan siis keksin että millaisen meikin haluaisin tälle. Tai sitten vetäisen hatusta miltä tuntuu.
Nukke oli myyjän sanoin "elänyt" eikä istunut vitriinissä, sen kyllä huomaakin. Tyttö on nimittäin keltaisin kaikista nukeistani. Keltaisempi kuin Aileen ja se vasta onkin jotain. TOISAALTA tämä nukke on myös vanhempi kuin Aileen, ainakin muistelisin jostain lukeneeni että olisiko nämä tulleet markkinoille joskus 2006...? Alunperinhän nuken väri on ollut paperin valkoinen, kuten sylissä oleva Linnea on. Kuvasta ei oikein näe väri eroa. Nukke on muuttunut hyvin kermaisen väriseksi ajan saatossa. En myöskään tiedä millaista hartsia Musedoll nukeissaan käyttää.
Toista värivertailua. Elizebeth on myös aika lähellä paperin valkoista.
Kroppavertailua. Muotoilu on kyllä muuttunut aika paljon sitten 2006 luvun. Elizebethillä on Doll Factoryn kroppa ja se lienee jostain 2010-2014 välillä sculptattu. Kai. En minä oikein näistä vuosiluvuista tiedä. Tykkään tuosta Musedollin heinäsirkkamaisesta sirosta tyylistä tosi paljon. Elizebethillä on selkeästi paljon enemmän yksityiskohtia kehossansa kun pelkästään katsoo vaikkapa vastan aluetta. Myös kannattaa huomioida että Doll Factoryn kehossa on tuplajointit kun taas Musedollilla yksinkertaiset.
Kun päästiin näihin pieniin SD:ihini, niin otinpa sitten Alleriankin vertailuun mukaan. Se taas edustaa jotain vuotta Doll Factoryn ja Musedollin väliltä. Silloin kun Iple vielä teki tämän näköisiä nukkeja. Vanha YID kroppa siis. Tykkään Allerian kropassa siitä, että se on vähän rajumman ja ronskimman näköinen, kun taas Elizen kroppa on tuollainen tosi pehmeä. Allerian tissit taitavat olla ne luonnollisimmat.
Istumassa. Kukaan ei onneksi tarvitse tukea ja osaavat istua aika suorassa ilman jointtien taivutuksia. Kaikilla tytöillä on korkkari jalat.
Tytyllä tässä kuvassa toiset vaatteet ja vähän enemmän meikkiä. Näyttääpä eksyneeltä. Harukan vaatettamisessa tuli pieni ongelma, koska se tosiaan on pienin SD tyttöni. Allerialla ei ole hirveästi vaatetta, mutta sen vaatteet olivat kooltansa lähimpänä Harukan kokoa. Soomin isompien tyttöjen vaatteet pyörivät tällä päällä. Pitää siis varmaan ommella jossain vaiheessa lisää.
![]() |
Mun kaikki nukke pinnit olivat kadonneet johonkin. Mihin lie noi muut tytöt ne piilottaneet |
Tämä tyttö oli aika hankala posettaa. En tiedä onko naruja koskaan vaihdettu tai mitään, mutta tyttö pitää ehdottomasti puhdistaa ja mahdollisesti suedaa uudelleen. Koska ei vain taivu mihinkään. Sieltä täältä kyllä löytyi pliverin (ehkä?) paloja ja jointtien välistä sinitarraa (? en ole koskaan ennen kuullut sinitarrasta jointtien välissä).
Pystyssä pysyminen on aika normilöysänukke -tasoa. Nilkat ja polvet varsinkin tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Katsotaan mitä puhdistaminen ja uudet kumpparit auttavat. Nyt heti en kyllä jaksa moiseen touhuun lähteä. Samalla nimittäin pitäisi varmaan pari muutakin nukkea kiristää, olen siirtänyt hommaa niin julmetun kauan. Hintaansa nähden olen tyytyväinen ostokseen. Katsotaan kuoriutuuko tästä tuhkimosta prinsessa huollon jälkeen :).