Olen tosi monta päivää mietiskellyt, että milloin jaksan postailla ja mitä. Alunperin luulin, että minulla on materiaalia liikaa, mutta tänään, postausta kirjoittaessa huomasin, että sitähän on ihan kauhean vähän xD. Mitäs olen touhuillut? No sitä perinteistä, katsellut animea, pelaillut pelejä. Hommaillut vähän cossien kanssa ja Hypeconiin tuleva cossi onkin lähes valmis. Täytyy vain löytää suhteellisen iso hakaneula häntää varten. Kuinkahan monta häntä ja korvaparia sitä pitää tehdä ennen kuin kyllästyy? Näihin tosin toivon olevani tyytyväinen vielä pitempäänkin, että niitä voisi käyttää uudestaan. Korvia en tällä kertaa ommellut kiinni peruukkiin kuten aiemmin, vaan kiinnitin niihin klipsit jotta niitä voisi helpommin vaihdella toisiin peruukkeihin. Kalistaa olen myöskin vähän pohtinut ja tehnyt ja sainkin eilen housut ommeltua valmiiksi, jotka olivat kyllä aika piece of keeki. Ihan yllätyin. Olen ollut tosi laiska progekuvien kanssa, mutta ehkä sitten teen niistä vähän jonkun isomman postauksen?

Sisko esitteli minulle Helsingin reissulla Cosplanner nimisen applikaation. Siinä pystyy kätevästi seuraamaan oman puvun progressia. Applikaatio on ilmainen, mutta lisätila ja mainokseton versio maksavat hieman. Itsellä ei ole tällä hetkellä kuin kaksi progecossia tuonne laitettuna. Puvun kohdalle sitten voi tehdä omaa listaa siitä, mitä vielä pitää ostaa ja tehdä. Itsehän käytin tätä tyyliä "puvun kohta ja siihen raksi" silloin paperisena versiona, mutta mielestäni on hyvä, että tuosta näkee ihan prosentit ja mitä pitää tehdä ja hankkia. Plussaa tottakai on se, että se liikkuu mukana minne vain.
Elinistä tosiaan puuttuu vielä sukat, mutta jos en löydä sopivia, improvisoin asian kanssa.
Muovailin siis yksi päivä Kalistan keihäänkärkeä. Ja siinä samalla muotoutui pääkin. Olen pitkän aikaa halunnut kokeilla, että miltä tuntuisi tehdä oma nukenpää ja siitä se ajatus sitten lähti. Kuvassa pää on vielä kesken, enkä ole kyllä vieläkään jaksanut lisätä siihen korvia. Mutta kyllä se siitä. Ajattelin, että jos pidän siitä paljon, voisin ehkä harkita jonkinmoisia valukokeiluitakin joskus tulevaisuudessa. Kroppaa tuskin alkaisin itse tekemään, mutta omien päiden muovaaminen voisi olla mielenkiintoista.
*****
 |
Asian mukaisesti koristeltu nerffi ja Kuroshitsujin lukemista |
Hommattiin miehekkeen kanssa sitten Nerffit ja minä sain tuollaisen revolverimallisen. Olen yllättynyt miten hyvin osun sillä xD. Olen aina tykännyt megazonen kaltaisista laser ammuskeluista ja jonkin sortin FPS peleistäkin, vaikka niissä olenkin ihan käsi. Kuitenkin FPS pelit, kuten Bäfä (Battlefield öö..) ja Counter strike tuntuvat minusta vähän höhliltä, kun tekeminen rajoittuu aikalailla siihen, ettei mitään muuta tekemistä ole kuin ampua vihollisia pisteitä haaliessa tai että pidetään joku base tai ryöstetään lippu. Käsitän moiseen mieltymyksen, mutta itse kaipaan vähän konkreettisempaa tekemistä. L4D on esimerkisi peli omaan makuun. Vaikkei siinäkään sen kummempaa ole kuin ammuskella zombeja ja siirtyä paikasta x y:hyn useimmiten. Selviytymisseikkailu zombie apokalypsin sattuessa on kai se mikä siinä kiinnostaa? Minusta on jännittävää yleisestikin miettiä jotain zombikatastrofi juttuja, vaikka jos sellainen oikeasti tapahtuisi, niin ei se kyllä kivaa olisi. Mutta ajatuksella on välillä hauska leikkiä. Esimerkiksi Walking Deadiakin tykkäisin seurata enemmän jos hahmot eivät vain olisi niin ärsyttäviä. Walking Dead pelissä taas on mielenkiintoista seurata miten mikäkin valinta vaikuttaa tulevaisuudessa. Tein jopa joskus jonkun testin, jossa testatiin kauanko pystyy pysymään hengissä zombieapokalypsin sattuessa ja pärjäisin ilmeisesti ainakin yli vuoden. Niin varmaan.
Skippaa tämä, jos zombiapokalypsi jutut eivät kiinnosta:
Joskus leikittelin ajatuksella jopa siihen saakka, että mietin mitä tekisin jos sellainen sattuisi. Silloin ideani oli hommata iso paatti ja panoksia ongelmien varalle. Paatin tulisi tietenkin liikkua ilman polttoainetta. Paatilla olisi myös mahdollisuus pitää jotain kasvihuonetta tai vastaavaa mistä saisi ruokaa. Yksi idea oli, että etsisimme saaren jossa ei olisi ihmisasutusta ja jäisi sitten sinne asumaan. Ongelmana tosin olisi tietenkin mahdolliset ihmiset jotka saattasivat haaksirikkoutua tai pahimmassa tapauksessa laivalastillinen haaksirikkoutuneita zombeja. Mutta silloin voisi rakentaa esimerkiksi muurin. Toinen oli pysyä vain laivalla liikkeellä jollain lahdella tai vastaavalla. Riippuen tietenkin zombeista ja taudintartunta tyylistä, lapissa voisi olla hyvä paikka rakentaa safe zone. Olettaen, että zombit jäätyvät kylmässä eivätkä voi enää liikkua. Hyvä ideahan zombiapokalypsin sattuessa on liikkua paikoilla, joilla ei ole paljoa asutusta. Mietin kanssa omaa huushollia ja toisella puolella on peltoa ja toisella puolella metsä ja kukkula. Pellolla voisi viljellä ja voisi rakentaa muurin jolla pitää zombit poissa. Kalliolta näkisi pidemmällekin ja voisi rakentaa erityisen tähystystornin vaikka talon katolle. Perunakellarissa ruuat säilyisivät jonkin aikaa viileinä. Metsässä voisi metsästää pikkuriistaa, varovaisesti tietenkin. Kaakeliuuni ja puut lämmittäisivät talvella. Isompana uhkana ovat tietysti ihan ihmiset, koska ihmisluonnosta ei tiedä. Osa voi olla ihan oikeasti sellaisia jotka mieluusti tulisivat auttamaan askareissa ja puolustamisessa ja haluisivat tehdä paikasta turvallisen, mutta osa ihmisistä todennäköisesti yrittäisi vain vallata paikan ja viedä kaiken tarpeellisen. Ups, johan nyt lähti juttu käsistä. Kummiskin, jatketaan eteenpäin seuraaviin aiheisiin!
*******
 |
Cutie Panther watashi doko demo iku yo~ Such "kopioitu leikepöydälle" |
Dingailin Love Live! SIF:ssä 102 levuseksi, jei! En jaksanut edellisessä Honoka eventissä oikein panostaa enempää kuin hankkimalla sen yhden SR kortin, koska smile tiimini on niin heikko että jokaiseen oljenkorteen on tartuttava. Pääsin taas nostamaan eventin jälkeen kortteja. Yllättäen 10+1 nostossa ei tullut kuin se yksi varma SR kortti. Ja jestas, se oli taas cool kortti! Jo kolmas kerta peräkkäin cool kortteja! Luojan kiitos kortti oli sentään Maki (makichan kawaii makichan kawaii makichan kawaii makichan kawaii..). Ei mikään lempparini todellakaan, mutta menee paremman puutteessa ja meni tiimiin toisen Eli kortin tilalle. Kenellä voi olla näin huono tuuri, 102 levunen ja UR kortteja = 0. Ehkä vielä joku päivä.. Peli tykkää antaa minulle näitä vanhempia kortteja jostain syystä vaikka monissa uudemmissa olisi lemppareita, hö. Esimerkiksi ystävänpäivä kortit, kesäkahvila kortit, kimono kortit..


Uusia korttijulkaisuja on kiva seurata ja löytyikin taas pari mitkä voisivat olla kivoja cossata. Näissä kahdessa tosin on se, että kangas varmaan pitäisi olla jotain suhteellisen kiiltävää ja vähän muovisen oloista. Brr. Pitää jäädä pohtimaan. Maki, Hanayo ja Rin olivat tästä setistä omia lemppareita. Makiin olisi peruukkikin valmiina, hmm. Tulevaisuudessa ehkä?
*******
 |
Maini näyttää niin fiksulta tuolla uikkareissaan |
Terassa oli käynnissä kesä eventti jolloin pystyi keräilemään treasure chestejä ympäri mestoja. Koska jaossa ilmaista tavaraa ja permanent mountteja ja asuja, ryhdyin tottakai tuumasta toimeen. Yli 600 chestiä myöhemmin oli saaliini kaksi permanent uikkaria, kolme permanent retro weapon skiniä ja yksi permanent mountti, Petunia, sekä tottakai kaikenlaista muuta sälää, kuten aurinkolaseja, hattuja ja ukuleleja. Olen suhteellisen tyytyväinen saaliiseeni, enkä vielä ole osannut päättää kenelle kahdelle hahmolle laittaisin permanent uikkarit. Petunia meni suoraan mainille, koska nopeampi mountti ja väliaikaiselle lahjamountille piti sanoa hyvästit muutama päivä sitten :c. Nyyh, se oli hieno hepo.
 |
Ihq castanic gunnerini, Varpu |
Uusi Gunner classi tuntuu olevan aika turhankin OP. Questit menevät kuin vettä vaan ja gunnerilla pystyy sooloilemaan eikä edes tule hiki. Siinä missä monilla muilla classeilla varsinkin aluksi tuntuu olevan hankalaa ilman tiettyjä skillejä, gunner saa hyödyllisiä skillejä jo heti alussa. Hyödyllisiksi lasken esimerkkinä cc:n (crowd control). Kun on cc:tä, pystyy paljon helpommin kiteämään = vähemmän ongelmatilanteita mobien kanssa. Vähän melkein itkettääkin kun muistelee kauanko Sorcererilla kesti silloin aikoinaan levuttaessa saada Hail strom.


Innostuin pyöräyttämään uuden pikku priestin jonka aion Sorsani jälkeen levuttaa seuraavaksi. Tie tulee mahdollisesti olemaan kivinen, sillä priestillä ei paljoa normi questailla (= ei lähes minkäänlaista damagea). Tiedossa olisi siis story questien tekemistä ja instojen juoksemista. Saas nähdä kauanko sitä sitten jaksaakaan. Pikku priesti sai myös kokeilla onneaan, että millainen uikkari paljastuisi laatikosta, ja aika sävysävyyn sopivan värinen sieltä sitten tuli. Sopii ihunasti tuon hellehatun kanssa xD.
***
 |
Olen jaksanut urheilla urheasti joka viikko! Pitää jaksaa vielä jatkossakin tsempata |
Yäääh, odotan Project Zero 5:sta kuin kuuta nousevaa xI. Harmittaa vietävästi kun ei ole ketään kenen kanssa siitä keskustella. Ensin olin että no ihan kiva että tulee eurooppaan, pääsee itsekin pelaamaan, mutta mitä enemmän sitä olen miettinyt, sitä enemmän tekee mieli päästä jo pelaamaan. Olen nähnyt jo tosi kamalia ja sekavia uniakin, että olen taas hörhöillyt camera obscuran kanssa ties mitä vuoristoja ja hylättyjä kyliä pitkin. Näitä unia tuntuu tulevan aika ajoin ja osa niistä on ihan kamaliakin, lähes painajaisia. Ei siltikään tunnu estävän minua hankkimasta seuraavaa peliä xD.
 |
Kuinkahan erilainen kansi eurooppaan saapuu? |