tiistai 23. syyskuuta 2014

Suunnitteluja cosplayvuodelle 2015

Vaikka eräässä postauksessa ajattelin, etten päätä etukäteen mitä cossaan, totesin nyt kuitenkin paremmaksi suunnitelmaksi vähän edes hahmotella ensivuoden cosplay listaa ja mahdollisia coneja (ja näin kumosin itse itseni). Joten aloitetaas.

Tiny Tina - 2015 talvicon?
Kauan kauan sitten oli suunnitelmissa cossi World of warcraftista 2015 johonkin talven coniin. Suoraan sanottuna, koko ajatuskin alkoi stressaamaan järkyttävästi, koska haluamani setti ei todellakaan ole sieltä yksinkertaisemmasta päästä. Päätin, että teen sen sitten johonkin väliin kun olen varmempi asiasta ja taidot enemmän karttuneet, joten jäin ilman ideaa joksikin aikaa. Sitten sisko ehdotti, että hei, miten olisi Borderlands 2 cosplayt? Nyt onneksi jonkin verran pelanneena pystyin vähän jopa maistelemaankin ideaa. Ennen Traconia oli mielessäni cossata omaa Siren hahmoani kyseisestä pelistä.

Traconin ja Kasumin jälkeen ajatus ei kuulostanutkaan enää niin kivalta. Lähinnä siksi, että vakavien hahmojen kiintiö oli taas täysi. Ja olen oikeasti tosi huono eläytymään vakaviin hahmoihin.  Myöhemmin sisko ehdottikin, että hei, jos olisitkin Tiny Tina ? Ideana talviconia varten oli alunperin yksinkertaisuus ja vähä stressisyys, siksi heivasin Wowi cossinkin pois mielestä. Tiny Tina ensi silmäyksellä näytti yksinkertaiselta, mutta tarkastelun jälkeen typystä löytyykin yksityiskohtia. Kuten lammas (?) kello, pupu pinssi, dynamittia, kolme laukkua jne. Ei mikään mahdoton tehtävä, mutta kuitenkin jonkin verran työläämpi kuin ensisilmäyksellä näytti. Hyviä puolia ehdottomasti olisi fiksun oloinen vaatekerta, jossa voi liikkua, valmiit laukut jonne saa kännykän ja lompakon piiloon, lyhyt peruukki ja ehdottomasti yksi parhaimpia juttuja.. Tina itse (miehekkeen sanoin "Tiny Tina kyl sopis sulle"). Tina on hahmona ihastuttavan hulluhko ja näin voin jotenkin helpommin samaistua hahmoon. Voin helpommin olla cossissakin oma itseni. Yksi jutuista on myös rypyt :D. Eipähän tarvitse käyttää aikaa meikissä piilotteluun kun Tinalta löytyy samoista kohtaa. Ja vielä tummat silmän alusetkin, jei! Se kuitenkin Tinasta, siirrytäämpä seuraavaan.

 Elin, Feral Valley Jr. High. - Hypecon 2015?
Siskon kanssa oli diili, että jos cossaan Borderlandsista, suostuu hän cossaamaan Eliniä uudelleen kesällä. Kesän suunnitelmien lisäksi ajattelimme cossata myös Hypeconissa (olettaen että se on taas kevätkesällä) Elineitä, jokseenkin kasuaalimmin. Sisko hommasi meille kivasti koulupuvut Ebaysta ihan vain sillä ajatuksella, että jos useamman kerran tarvitsee vaihtaa päivän conpuku toiseen, niin tämä olisi se puku, jolla heilutaan coneissa illemmalla ja joissain pienemmissä coneissa jos ei jaksa sen enempää cossata. Ja hyvä niin. Tämä olisi mahdollisimman stressitön back up puku. Mio olisi ollut toinen, muttei sekään ole täysin ongelmaton.

Elin Berserk - Desucon 2015?
 Ja sitten päästään siihen diilin helmeen, eli siihen, että pääsisin cossaamaan kauan haaveilemaani Elin Berserkkiä. Tämähän piti alunperin olla tämän vuoden Tracon cossini, mutta sitten tuli Kasumi ja sisko ja muka Doa ryhmä, jota ei ikinä sitten tullutkaan :'D. Tässä cossissa on se hyvä puoli, että värit eivät ole niin tarkaan määritellyt, sillä tätä pukua pystyi värjäämään (oli siis Teran puku eventissä ostettavissa määrä ajaksi). Ajattelin sen joka tapauksessa varmaan tehdä sinisenä. Tai sitten ehkä mustana. Haasteellisinta minulle tässä puvussa saattaa olla nuo hanskat. Onneksi tämä oli jo valmiiksi suunniteltu silloin joskus, joten ei tarvitse kaikkea mietintätyötä tehdä alusta asti.

Minä olen iloinen, Mymmeli on iloinen
Teen kyllä kettu version vaaleilla hiuksilla, koska vaalea tukka ja sininen puku voisivat olla kiva yhdistelmä. Nyt vähän jo armoreita päällä pitäneenä osaan kuvitella jo vähän eteenpäin. Tässä varmasti tulee sormista nakkisormet (=kömpelöt) ja yläkroppaa voi olla vaikeaa liikutella, mutta hyvänä puolena on mainittava, ettei armoreita tule käsivarsiin tai jalkoihin, joten liikkuminen ei taida olla niin hankalaa kuin Kasumissa (ihanko oikeasti voi kyykistyä jos tiputtaa jotain?). Odotan tämän puvun tekemistä innolla!


Traconin puku onkin sitten yllätys ;). Katsotaan lähteekö idea liikkeelle ja kuinka se mahtaa onnistua.

4 kommenttia:

  1. Hienoja suunnitelmia! Tykkään eteenkin tuosta Tiny Tinasta joka eroaa edukseen perinteisistä ihanaa kaunotarta esittävästä cosseista. Siinä on jotakin jännää.
    Tykkään muuten kovasti myös siitä että pukuilijoiden asut ovat sellaisia joissa heidän on mukava liikkua ja joilla he eivät kolhi muita conissa olijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiny Tina tosiaan on vähän poikkeavampi, ja tosi mukavaa ettei tarvitse sitten niin paljon "ulkonäkö kriiseillä" x). Olen pitänyt hankalia cosseja nyt muutamissa coneissa ja pitää todeta, että mukavissa cosseissa on paljon kivempi olla. Varmaan myös muiden con kävijöiden mielestä.

      Poista
  2. Ihana kun siulta on tulossa nyt paljon TERAa, pitää yrittää bongailla ja ottaa kuvia :D Itse haluan kyllä ehdottomasti nähdä tuon bersun, tuo asu näyttää niin söpöltä *__* rakastuin kenkiin! Desua (?) odotellessa~ :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, Tera cosseja!
      Odotan näitä ihan innolla, toivon tosi paljon, että tuo berserkki onnistuisi! Ties vaikka muita elineitä tjs näkyisi enemmän sitten kesän coneissa ;)

      Poista