Soomilla oli samanlaiset laatikot silloin kuin nytkin |
Puoliksi vapautettu kuplamuovihirviö |
"nice to meet you" |
En ollut pohtinut etukäteen tarinaa enkä tyyliä, joten mukana saapuneet silmät pysyivät käytössä aika kauan. Puhumattakaan tietenkin siitä, että Eclipse oli ensimmäinen tinyni, joten minulla ei ollut käytännössä yhtään mitään valmiina sille.
En jostain syystä hirveästi jaksa pidellä nukeillani hartsisia häntiä. Koen että ne ovat enemmänkin tiellä, kuin tarpeeseen.
Heitin Eclipselle päälle liian suuren peruukin, kun ei talossa pienempääkään ollut. Eclipselle ei myöskään ollut yhtään vaatetta, joten pieni ompelu-urakka alkoi samantien.
Eclipsehän on sukupuoliton, sillä tarinassani lohikäärmeet valitsevat sukupuolensa itse jossain vaiheessa elämää. Jotkut jo ollessaan munassa ja toiset vasta myöhemmällä iällä. Eclipse ei ole tehnyt vielä valintaansa ja tässä vaiheessa uskoin, että siitä voisi tulla hyvin tyttökin.
Taaaai, sitten se oli tuo marjapuuron värinen peruukki.
Sain aikaiseksi tehdä Eclipselle valkoisen peruukin ylimääräisestä karvakankaasta ja se hengailikin hetken päässä. Jossain tässä vaiheessa päätin Eclipsen tarinaa ja olin jo aika perillä siitä mitä haluan tältä hahmolta.
Sou serious business |
Eclipse ilmestyi ensimmäisen kerran tarinassa "Vaanija" missä hän seurasi Auroraa metsässä. Auroran ottaessa pikkuisen nälkäisen lohikäärmeen luolaansa Aurora sai Eclipseltä kirjeen Auroran äidiltä, jossa kerrottiin Auroran äidin ja herra ja rouva Snowfallin sopimuksesta. Sopimukseen kuului, että Aurora kouluttaisi pienestä Eclipsestä hyvän avustajan.
Niin Eclipse sitten jäi Auroran luokse asumaan.
Eclipse on myös ilmestynyt tarinassa jonka postasin vain blogin puolelle. Tarinassa merirosvokissa Harlequin ja Eclipse leikkivät yhdessä ja tutkivat asioita. Olen kirjoittanut Eclipsestä myös tarinan, jossa pieni lohikäärme pääsee käymään yksin ostoksilla kaupungissa.
Hommasin Eclipselle myös yhdessä vaiheessa vihreän mohairperuukin, koska uskoin sen olevan Eclipsen tyylinen ja sitä mitä alunperinkin halusin Eclipselle. En silloin tajunnut, että vaalea peruukki oli enemmän omaan makuuni.
Olen myös raahannut Eclipseä mökkeilemään. Nämä kuvat tosin taitavat löytyä jo tästä blogista.
Reissussa Isaran ja Aran kanssa |
Eclipse on jäänyt suht vähälle huomiolle lähiaikoina, mutta se ei vähennä kiintymystäni nukkeen.
Eclipse tänään |
Ensi kerralla varmasti bloggaan cosplayhin liittyen :D. Progekuvia tulossa.
![]() |
Kesä mennään tuulettimen voimin |
Onnittelut Eclipselle vuosipäivästä! :3 On kyllä suloinen pikku veijari~
VastaaPoistaMinulla on vähän samanlaisia ajatuksia hartsihännistä. Ne ovat kivoja ja suloisia mutta aika harvoin sitä kuvaa nukkea selustasta, joten jäävät kuvissa näkymättömiin ja tippuilevatkin helposti mokomat...
Hartsihännät vaikeuttavat jotenkin posetusta, varsinkin kun aina niiden kanssa ei voi edes istua kunnolla :D Toisaalta ne ovat kyllä tosi suloisia, mutta kauhu scenaario olisi huomata, että on hukannut hännän johonkin ulkokuvausreissulle metsikköön D:
Poista