keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Aivopesua

Minun oikeasti piti tänään tehdä jotain ihan muuta, mutta sitten kävikin niin, että päätin haastaa itseäni ja kokeilla tehdä Terassa "ei-niin-näteistä" elinien naamoista nättejä, jotta voisin harkita joskus niitäkin valitsevani hahmoilleni. Koska elinit on niin kivoja ja kaaaaaaaikki rakastavat elineitä (tässä lausessa ei ole yhtään sarkasmia, eikä myöskään tuossa toisessa) niin jaan elin rakkauttani blogiinkin asti.

Tein vertailun tyylillä, before ja after. Jos hahmo miellytti muokkauksen jälkeen enemmänkin, heitin sen maailman puolelle, jotta huomaisin mahdolliset viat (koska mikään ei ärsytä enempää kun levelaat hahmoa kymmenen leveliä ja sitten vasta tajuat että se onkin ruma omasta mielestä :c). Aloitetaampa!

Ensimmäisenä horribru naama numero yksi.


Alkuperäinen näytti lähinnä siltä, että olisi saanut reppana ampiaisenpiston naamaansa :(. Lopputulos onkin turvotuksen laskeuduttua.

Seuraavana neiti äksy


Hänelläkin varsin suuret leukaluut. Hieman lisää tuonne, vähemmän tuonne ja tadaah, pieni pupuli oli valmis. Huonot puolet muokkaamisesta sitten selvisivätkin vasta pelissä. Poski oli 3/4 kulmasta varsin kulmikas ja buginen.

Äksyleidi numero kaksi oli seuraavana.


Tästä en oikein saanut mitään aikaiseksi vaikka kuinka yritin (kiitos suht olemattomien muokkausmahdollisuuksien). Silmät löytyivät sieltä päästä kivasti ja leukaluita sai kavennettua ja äksyä ilmettä rauhoiteltua.

Tiedän tämän naaman olevan muutamien ihmisten suosikki, mutta omalla kohdallani jokin realistisuudessa/vauvanpyöreydessä ei nappaa.


Joka tapauksessa huomannette eron.

Tästä naamasta pidin aluksi paljon kun aloitin pelin, mutta jostain syystä en sitten yhdessä välissä pitänytkään. Nyt taas säätämisien jälkeen koen nassun ihan sieväksi.


Vähiten tykkään ehkä tämän naaman anteeksipyytävästä ilmeestä. Niimpä katsoin kuinka tälle voisi saada erilaisen ilmeen. Tästä tulikin tuittupää kissa ja pidin lopputuloksesta aika paljon. Ainoa miinuspuoli oli, että ilme ei juurikaan vaihtunut emoteja tehdessä kiukkuisesta.

Rawr

En kuvitellut pitäväni tästä naamasta muokkauksen jälkeen mutta toisin kävi.


Tällä naamalla silmät olivat ne, joiden kohdalla ennakkoluuloni olivat pörränneet. Muokkauksen jälkeen nassusta kuitenkin tuli niin kiva, että päätin pyöräyttää sen maailmaan asti.

Soo interested!

Kun reaperit julkaistiin ja niiden mukana uudet naamat ja hiustyylit, eivät ne myöskään herättäneet juurikaan innostusta, kun pääsin niitä kokeilemaan. Kokeilin tosin ennen toista naamaa, ja totesin sen hyväksi. Tästä naamasta en aluksi pitänyt, koska mielestäni hahmo näyttää kun se olisi "duckface".


Säädeltyäni slidereita ees taas löytyi kuitenkin se mukava yhdistelmä, eikä suukaan näyttänyt enää ongelmakohdalta.


Tässä oli mielestäni vikana ainoastaan se, että kauempaa hahmo näytti jotenkin hölmöltä. Silmän rajaukset erottuivat pitkälle, muttei oikeastaan mikään muu. Epäilen, että ihonvärilläkin saattoi olla osuutta asiaan.

Viimeisenä muttei vähäisempänä yllätyin myöskin.


Pidin tämän naaman lopputuloksesta oikeastaan aika paljonkin. Silmät olivat sievät ja naamasta sai oman maun mukaisen suht helposti. Ainoa vika tässä oli se, että aina kun hahmo räpäyttää silmiään, kulmakarvat bugaavat ja venyvät järkyttäviksi (kuva alapuolella ei ole edes niitä isoimpia kulmakarvoja).

Mitä väliä on kulmakarvoilla jos ei ole kaunis?
Pidin tästä kulmakarvabugeistaan huolimatta ja aivan varmasti jos saisin ilmaisen hahmonmuokkauksen niin laittaisin tämän naaman jollekin valmiista hahmoistani.

Mitä tämä kokeilu sitten opetti? Ei tosiaan kannata ennakkoluuloista huolimatta tuomita valmisnassuja, koska niistä voi muokata kuitenkin pienellä vaivalla jotain kivaa.

Pitäiskö muka sitä cossiaki tehdä?

4 kommenttia:

  1. Ihanaa että joku tekee tällaisia "hömppä"postauksia peleistä<3 Montakohan kertaa itsekin on vain avannut pelin luodakseen uusia hahmoja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä voi vaan hölmöillä :D Meinasin ensiksi, että kirjoittaisin jostain vakavammasta, mutta sitten jotenkin eksyin katselemaan muiden Tera hahmoja ja sitten keksinkin tämän aiheen. Hauskaa oli säätää ainakin!

      Poista
  2. Ihania<3 Kumpa mäkin osasin ^^ *haaveilee*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoittelua, harjoittelua, ei se vaikeaa ole :)!

      Poista