perjantai 16. toukokuuta 2014

Papitar ja noita

Lupasin itselleni tehdä tänä vuonna nukeilleni synttäripostaukset ja tässä sitten tuleekin kaksi  yhden hinnalla. Varoituksena, paljon kuvia matkan varrelta.

Eilen tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä kun Iplehousen Freeziani saapui kotiin ja tänään vuosi siitä kun Soomin Migmani saapui. Alleria ja Isara näin tuttavallisemmin. Hirveä kuvapläjäys tiedossa, mutta viiteen vuoteenkin on mahtunut ja sattunut kaikenlaista. Aloitetaampa Alleriasta.

Heti kantokassistaan ulkona
 Ostin Allerian (nimi lainattu Wowista) eräältä Doalaiselta siis vuonna 2009. Olin kuolannut Iplehousen Freeziaa firman sivuilta, mutta ikinä ei tullut oikein kuitenkaan hankittua. Sitten tutkiessani marketplacea huomasin hyvän diilin. Freezia joka mukana tulisi vähän vaatetusta, silmät, peruukki, firman meikki ja kengätkin.

Ensimmäisessä kuvatarinassaan
 Äidin kanssa neuvoteltiin siitä sitten ja pian tyttö olikin jo luonani. Tanskasta ostaessa ei myöskään tullut tulleja, vaikka muita kommelluksia kylläkin tapahtui postin kanssa. Seurasin koko päivän postin kulkua, ja ruokatunnin jälkeen pelästyin kun näin että pakettini oli mennyt ihan toiselle paikkakunnalle ihan väärään osoitteeseen! o_o

"Ihanat" pilkukkaat alkkarit tulivat mukana :D
 Soitin postiin ja olin ihan kauhuissani, että joku avaisi nukkepakettini. Loppujen lopuksi miehekkeeni soitti, että posti oli tuonut pakettini ja huoleni häipyi. Myöhemmin postista soitettiin, että paketti pitäisi pian olla oikeassa osoitteessa, ja että joku oli kirjannut väärin niin, että näytti että pakettini olikin mennyt muualle.

Allerialla on matkan varrella ollut jos jonkinmoista vaatetusta
 Alleria oli tarkoitettu siis tarinani papittaren rooliin, eikä kestänyt kauaakaan kun hän esiintyikin jo tarinassa peitetehtävissä muka freelancer kuvaajana. Nykyään kuitenkin on talon muillekin asukkaille selvää, että Alleria on oikeasti papitar.

Kira kertomassa Allerialle unestaan
 Alleria toimii talossa papittarena olemisen lisäksi myös isosiskona, jolle voi vuodattaa murheitaan ja etsiä ongelmiinsa ratkaisua. Allerialla onkin pitkä kokemus erilaisista elämistä, sillä hän on uudesti syntynyt monesti maailmaan. Hänen päätehtävänään kuitenkin ensimmäisessä elämässään oli suojella yhtä universumin Voimista, joista moni haluaisi osansa.


Alleria on vahva nappula universumien pelissä, jota enimmäkseen jumalat pelaavat. Jos Alleria haluaisi, pystyisi myös hänkin varmasti tulla yhdeksi pelaajaksi.


Alleria hahmona ei ole koskaan ollut minulle vaikea, vaan hänen ulkonäkönsä. Minulla on pitkin aikoja ollut ongelmaa lähinnä hänen meikkinsä kanssa. Ihka ensimmäinen meikki onnistui niin kuin pitikin, ja ongelmat alkoivatkin lähinnä, kun aloin meikkaamaan häntä uudestaan.

Neito punaisessa
Ninja posetkin onnistuivat pienen säätämisen jälkeen 
Yksi lemppari shooteista
"Silloin kun niitä oli vain kolme"
 Allerian suhteita ovat lähinnä Aileen, jonka hän mieltää suojeluksensa kohteeksi, sekä Faro jonka kanssa välillä pitää tapella (vaikka kovasti suhde onkin parantunut sitten tämän elämän alun).

Alleria papittarena kuuntelemassa taas Kiran unia
Taas yksi lempi shooteistani
Se lumen määrä sinä talvena
Legginssi sankari

Tätä tarinaa oli mukava lavastaa vaikka olinkin kipeänä

Iltapäivätee Aileenin kanssa
Shootti johon tosissani panostin



Huomatkaa taas erilainen vaatetyyli


Tämä oli yksi niistä meikeistä, joka ei viipyillyt naamassa viikkoa kauempaa.


Alleria kävi myös toisella harrastajalla meikissä ja sen myötä myös hiuksetkin vaihtuivat. Tämä oli niitä "En tiedä mitä sillä hetkellä ajattelin"


Yritin myös säätää meikkiä enemmän hahmon tyyliseksi, mutta se ei onnistunut. Vaikka kuinka sievä pohjalla ollut meikki olikin, se ei ollut hahmooni sopiva.

Vaikka onkin sievä, se ei silti ollut miun badass priestess :c
 Kokeilin myös eri hiusten kanssa, mutta mikään ei tuntunut auttavan


Sitten päätin lopettaa pääni vaivaamisen Allerian meikillä ja annoin asian olla. Keskityin muihin nukkeihin enemmän. Otin kuitenkin Allerian koekaniiniksi vesishoottia varten ja se onnistuikin paremmin kuin hyvin. Alleria on kokonsa puolesta paljon kätevämpi leidi kuin SG:t



Nuken lilluttaminen vedessä oli erittäin hauska kokemus, vaikkakin hieman säätöisä. Nukke kun kellui puoliksi nivelten sisällä olevan ilman takia, muttei kuitenkaan tarpeeksi.



Mitkä lie pyhät voimat vaivaavat :D

Sitten yhtenä päivänä tein vain Allerian meikin uudestaan, ja tämän hetkiseen meikkiin olen toistaiseksi tyytyväinen. Jaksoin taas iloita koko tytöstä ja otin leidin mukaan kuvausretkellekin.

Kesä lämmitystä
 Vaikka meikki onkin muuttunut paljon matkanvarrella, ei Allerian selkätatuointi ollenkaan. Se on miehekkeeni tekemä kuunsirppi joka lepäilee oksalla.







Se oli ihanaa taas pitkästä aikaa inspiroitua Alleriasta.



Tämä kuva olikin jonkin aikaa tuolla ylhäällä hengaamassa ;)


Sitten ajattelin kertoa hieman Isarasta, vaikkei typy olekaan ollut messissä kuin vasta vuoden :)



 photo Toukokuu2013062i_zpsb7ef3fe6.jpg

Kuolailin salaisesti (mikäli nyt foorumille kirjoittelu on salaista) violettia migmaa, ja sitten eräs foorumilainen ehdotti, että ostaisimme toiselta foorumilaiselta hänen molemmat violetit migmansa. Näin tapahtui ja kolmen maksuerän jälkeen tyttönen lähti kohti uutta kotiaan.

 photo Toukokuu2013064i_zps1510b103.jpg

En ollut suunnitellut Isaran hahmoa enkä nimeä etukäteen joten kerrankin minulla oli tyhjä taulu mitä säätää. Pian keksinkin idean elämäniloisesta noidasta, jossa oli myös puoliksi vampyyrin verta. Isaran nimen lainasin lempihahmoltani Valkyria chroniclesista.

  photo Toukokuu2013074i_zpsa31e1f54.jpg

Ensimmäinen meikki valmistui nopeasti, sillä tiesin mitä siihen halusin.

  photo Toukokuu2013084i_zpsa67dd334.jpg

 Isara oli punapää vain hetken, ennen kuin sai mustan peruukkinsa. Isaralla oli suht kauan lepakkojalkansa, mutta sitten löysin ihanat kengät jotka ehdottomasti halusin noidan jalkaan.

 photo Toukokuu2013078i_zps19c28150.jpg
Muu peruukkikokeilu
  photo Toukokuu2013132i_zpsf64e015c.jpg

Isara on myös Auroran lapsuuden toveri ja molemmat ovat hyvin rakkaita toisilleen.

  photo Syyskuu2013015i_zps2a767926.jpg

Isaran tyyli oli täysosuma samantien, ja rakastuin siihen oikopäätä.

Talvishootti


 Isaralla on vielä tarinassani mielestäni mukava osa edessä ja neito onkin oleva se mukavan humoristinen hahmo vakavampien hahmojen keskellä.

 photo 0a05ca46-baed-4522-991e-984f3ef5166c_zpsa81749fb.jpg

****************


Kumpikaan ei ole juurikaan muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana suuntaan tai toiseen. Samat vaatteet suurimmaksi osaksi yhä kuin silloin. Odotan kummaltakin hahmolta paljon vielä tarinan kannalta ja eniten vieläpä kanssakäymistä muiden hahmojen kanssa. Erilaisilla mausteilla on mukava sekoittaa pakkaa ;)

Tän päivän vaatteet
Kiitos lukaisusta!

2 kommenttia:

  1. Hiiiii, ihana postaus!! Oli tosi kiva lukea näiden kahden elämästä ja nähä muodonmuutoksia!
    Ite rakastuin täysin tohon Allerian mustavalkoseen peruukkiin!!! >w< Ja Isaran meikki on TÄYDELLINEN!!! Tollasen meikin haluisin omaankin naamaan jos vaan taitoa riittäis.... Haha! XDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waa, kivaa että luit :)
      Alleria on kyllä käynyt sellaisia muodonmuutoksia, että jos nyt olisi jo tarpeeksi.

      Poista