tiistai 12. marraskuuta 2013

Pohdit niin paljon cosplayta, että näet siitä jo unia

Tätä sattuu minulle suhteellisen useinkin. Yleensä näen näitä con unia, kun puku on vielä kesken. Silloin yleensä menen coniin ja siellä minulla on päälläni keskeneräinen puku. Kauheaa. Aina puuttuu jotakin ja pahinta on jos unessa random ihminen tulee pyytämään kuvaa ja unessa tajuan, että pukuhan on ihan kesken. (alla taas asiaan liittymätön kuva, mutta kun löysin sen pitkästä aikaa niin halusin pistää, koska olen vieläkin tosi tyytyväinen siihen :D)

Project Zero 2 fanarttia vuodelta  nakki

Pohdin eilis illallakin Tera pukuani, lähinnä hametta, että miten sen tekisin. Näin siitä sitten tietenkin myös unta. Unessa olin kaverin ja pikkusiskon kanssa conissa, joka järjestettiin puistossa Linnanmäen vieressä. Pukuni oli muuten valmis, mutta bolero osan olin jostain syystä jättänyt pois. Tein samalla jotain questia, missä tapoin koko ajan väärää mobia (aina kun luulin löytäneeni sen oikean, se paljastuikin vääräksi), koska ilman sitä questia, meidän levelimme olivat liian alhaiset muille conin alueille (maken järki?). Sitten juoksin kaverin ja siskon luo ja komensin heitä tulemaan nyt tappamaan oikeaa mobia. Silloin kuitenkin joku random ihminen tuli kysymään kuvaa ja tajusin, että minulla oli liian lepsut meikit kuvaan. Sanoimme, että hän ottaisi kuvan hetken päästä, kun olisimme meikanneet. Levittelin peittäväävärivoidetta siinä sitten koko naamalle (näytti unessa kyllä lähinnä siltä, että levitin savea naamaani) ja puuteroin sen ja yhtäkkiä olinkin valmis.

Kuitenkaan en meikkaamisen jälkeen enää muistanut kuvaajaa vaan lähdin hyppelemään pitkin conia, kun siskoni ja kaveri jäivät pohtimaan jotain aika yhdentekevää. Juoksentelin sitten ympäriinsä samalla tyylillä kuin Terassa elinit juoksee. Ihmiset katselivat pikemminkin "ompa söpö puputyttö" kuin että olisivat oikeasti tunnistaneet. Juoksin sitten jotenkin huonosti, painopiste liian edessä ja mätkähdin asfalttiin. Sen jälkeen juoksin jonnekin kujalle, joka ilmeisesti oli taidekuja ja siellä oli jotain muumihahmoja myymässä ja kiertelemässä. Unessa nämä ihmiset tuntuivat kuuluvan johonkin super ropetusporukkaan ja taidekuja siksi varmaan näyttikin ihan keskiaikaselta torilta. Huomasin olevani eksynyt, joten juoksentelin ympäriinsä ja eksyin jonnekin jossa oli jokin paja kesken. En halunnut olla häiriöksi joten menin avaraan tilaan jossa oli korkeat betoni seinät. Sinne tuli jokin Twisted Faten näköinen cossaaja (tai ainakin kovasti jotain sinne päin) ja kertoi että kun otan viereisestä Lintsin laitteesta kiinni niin pääsen takaisin sinne aloituspuistoon. Otin laitteesta kiinni ja roikuin siinä henkeni edestä. Näin miten vieressä meni vuoristorata ja yhtäkkiä sen jälkeen olinkin jossain oudossa paikassa, missä oli häkkikalterit sen ympärillä ja olin jotenkin jumissa siinä laitteessa missä roikuin enkä päässyt alas. Alhaalla odotteleva TF kysyi, että voisiko olla avuksi, mutta vastasin että pärjäisin. Siinä uni loppui aikalailla seinään.

Joitain asioita mitä unesta myös muistan oli että pupunkorvani tuntuivat tosi kestäviltä ja limbosin jostain narun alta ja vaikka korvani osuivat siihen, ne eivät olleet moksiskaan. Muistan myös peruukkini kampauksen ja miten hyvin se pysyi. Nämä olivat kyllä sellaisia juttuja, joita en osannut hahmottaa että missä unen vaiheessa nämä huomasin. Oli kuitenkin mukavaa, että kerrankin unessa pukuni ei ollut keskeneräisen tuntuinen vaikka bolero puuttuikin ja sukkahousut repeytyivät kesken unien.

Mä halusin olla söpö
Tämä cosplay uni oli aikalailla poikkeus muihin juurikin siltä osin, että olin oikeastaan tyytyväinen cossivalintaani ja pukuuni. Ja jostain syystä olen muutamissa lähiaikoina nähneissäni cossi unissa aina joutunut nostelemaan sukkahousujani. Mikähän siinäkin sitten olisi syy.

Progressia tämän Tera puvun tekemisessä ei irl ole juurikaan. Mitä nyt suunnittelua on ollut ja korvien protoa alkanut väkertämään, mutta muuten uupuukin melkein kaikki. Pitää varmaan kuun vaiheessa käydä kankaat ostamassa ja tilata vaikka samaan syssyyn peruukki ja kengät. Sain myös kierrätettyä hienosti vanhasta Kokoro cossistani (Dead or alive 4) käsikoristeesta pupun hännän (tein koristeet siis aikoinaan karvakankaasta). Jee!

Liimailuja
Sovituskokeilua
Oletteko te nähneet con tai cossi unia?




6 kommenttia:

  1. Hmm.. cossiunia en ole nähnyt, mutta nyt viime yönä näin hartsimiittiunta Hartsilasten pikkujouluista. :''D Ei mitään kummallista mutta hauskaa kuitenkin~ Ja seuraavasta nukesta olen nyt nähnyt ihan hirveästi unia.. Taitaa minun ajatukseni pyöriä näissä nukeissa vähän liikaakin. x3

    Pupunkorvat näyttävät muotoutuvan hyvin. Söpö siitä varmasti tulee~ :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtellaan miten nämä onnistuu :)! En ole ikinä tehnyt korvia tällä tyylillä.

      Minä kanssa näen hartsiunia aina kun odottelen uutta nukkea. Miittiuniakin tulee ennen ja jälkeen miittien nähtyä (tosin nyt en olekaan vähään aikaan miittaillut) ja ne ovat niin outoja yleensä. Kaiken maailman luistelumiiteistä varasto miitteihin.

      Poista
  2. Iha sika magee toi project zero kuva o..o ja maalattuna(?) upee *.*

    Minä en nää coni tai cossi unia koska en coneissa käy tai cossaa :--D
    Nään aivan muita unia o...o mut usein en nää mitää tai sitte en vaa muista.

    VastaaPoista
  3. Noi oli jotain vapaata kuvistuntia, sai maalata mitä vaan ja mä halusin maalata PZ tapahtumat samaan aikaan. :3

    VastaaPoista
  4. Toi kuva on hieno! X3
    Asiasta kukkaruukkuun, et ole ainoa joka näkee tollaisia unia, mutta itselle tulee joskus ihan painajaisia coneistakin. o-e'' yleensä jotain kilpailuihin tai muuhun liittyvää :/

    ja ai juu, korvat näyttää menevän mukavasti mallilleen c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kattellaan, että miten nuo alkaa muotoutumaan :D En ole cosseille sen kummemmin taas ajatusta siunannut kuin että suunnittelua vähäsen että milloin lähden kankaita ostamaan xD Kiidosh!

      Poista