Mutta en siis tätä postausta kyllä simsistä aikonut tehdä, vaan ajattelin "pyhittää" tämän postauksen äiti tytär jutuille. Siis nukke puoleltani, hah, mitä oikein luulit? :D No joka tapauksessa. Eräänä kauniina päivänä aurinko paistoi vähän, joten päätin kuvata ikkunatasolla nukkeja. Mietin hetken että ketkäs ne uhrit tällä kertaa olisivatkaan, ja nappasin Auroran ja Celesten kuvattaviksi. Tämä oli eka kerta kun kuvasin näitä äitiä ja tytärtä yhdessä ja totesin, että pitääpä joskus ottaa uusiksi. Kahden nuken kuvaaminen on haastavampaa kuin yhden, mutta ehkä jollain tavalla palkitsevampaakin. Celeste ja Aurora kumpikin kuitenkin käyttäytyivät hyvin. Tosin Auroralle taisi tulla järkytyksenä, että hällä tosiaan on nyt pentu. Mutta loppu kuvissa näyttää kuin äiti sulaisi pennulleen :). Celestehän siis on tulevaisuudesta matkustanut, mutta periaatteessa tätä ei tarinassani ole vielä tapahtunut. Periaatteessa tämä voisi olla tulevaisuuden Aurora, mutta, tukka ei mätsää. Mutta jos vain annetaan pienten yksityiskohtien olla ja ehkä kuvata voi vain huvikseen.
Kuvatessa muuten vaihteli sää koko ajan pilvisestä aurinkoiseen, että teitä on varoitettu! Nih! Ja hirveesti kuviakin, Nih!
Kattokaa nyt tota tassujen eroa, äwww
Celeste on vähän yli Auroran polven pituinen :D
![]() | |||||
Ulkona alkaa jo olemaan vilponen |
Oi että, niin kauniita kuvia kauniista nukeista *-*
VastaaPoistaKiitos kauheasti ^^ Näitä kahta oli helppo kuvailla keskenään
PoistaIhastelin jo hartseissa, mutta nämä ovat kyllä todella hellyttäviä kuvia että kyllä niitä kelpaa useampaan otteeseen katsella.
VastaaPoistaPikkuinen Celeste on niin suloinen ja heissä on kyllä samaa näköä, ihan selkeästi ovat äiti ja tytär. :3 Paras kuva on ehdottomasti tuo missä Celeste noukkii ponit mukaansa maasta, niin suloinen ja aidon näköinen posetus. <3
Breccia on ehdottomasti yksi lemppareimmistani isoista Soomilaisista ja Necy yksi lemppareimpia Teenieistä joten eihän tällaisesta yhdistelmästä otetut valokuvat voi olla mitään muuta kuin puhdasta ihanuutta. ^3^ Tui tui, molemmat~~
Ähh, en ole vieläkään ehtinyt ostaa uutta Pokémonia ja Animal Crossing New Leafkin odottelee laatikossaan pelaushetkeä... -__-
Hihii, ja tällä blogin puolella kuvia onkin pikkasen enemmän kuin hartseissa :)
PoistaMiun piti ihan miettiä, että miten lapsi toimii tilanteissa. Motoriikka yleensä ei ehkä ole ihan täydellistä, jotenka Celesten oli helpompi ottaa ponskut kainaloon.
Musta on niiiiiin ihanaa nähdä varsinkin näitä Soomilaisia ns. äiti lapsi pareina :D Juurikin Ai ja Amber, Beryl ja jompi kumpi pikkuisista sorkkaisista, Heliot ja yksisarvislapset ja Cass ja pikkuiset merenlapset ^^.
No, joulukin on tulossa, että ehkä sitten pukin konttiin saattaisi tarttua? ;3 Minä ehdottomasti haluan sitten siun 3DS kaveri koodin :D