sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Minifee Luha

 Huuh, tässä olisi muutama postaus ollut tätä ennen, mutta en malttanut olla postaamatta :). Mulle siis saapui 21 syyskuuta, eli 'bouttia rallaa pari viikkoa sitten mun ihka ensimmäinen minifee! En ollut ennen tilannut Fairylandilta, joten sekin uusi, mutta super helppo kokemus. Niiden uusilta sivuilta oli helppo seurata tilausta. Olen siis minifeestä haaveillut melkein harrastuksen alusta lähtien. Alun perin suosikkini oli Shushu mutta haaveilu sitten jäi. Tosin olen vihkooni kirjoitellut muutamat kerrat paljonko tilaus olisi maksanut. Sitten lähempinä vuosina ihastuin Aliciaan. Sen hankkiminen olikin suht lähellä ja ajatuksissani aina aika ajoin. Mutta sitten tänä kesänä ihastuin Luhaan. Se ei ole tyypillisesti sen näköinen naaman mittasuhteiltaan jonka hankkisin, mutta tykkäsin stock lookista ihan hirveästi. Sitten päätin, että no joo, elämä on lyhyt, miksei nyt hommaisi minifeetä kerta olen semmoisesta pitkän aikaan haaveillut. Pohdin hetken Rensin, Luhan ja Alician välillä, mutta tiputin Alician ja Rensin listoilta, koska ne tuntuivat olevan liian söpöjä omaan makuun. Tilasin siis Luhan jossain heinäkuun alussa.

Hienot blurrit. Yllätyin oikeastaan miten pieni tuo boxi oli verrattuna noihin Dollmoren boxeihin

Helia inspectaa

Ohje vihkonen, joka kyllä on kätevä jos pitää stringata uudestaan ja CoA

Tää on kyllä kätevä systeemi tuo vaahtomuovi. Ei kolise osat keskenään
 
Nakupelle. Tämä on se uusi versio active linesta, tykkään tämän ulkonäöstä vanhaa enemmän

Mukana tulivat 14mm siniharmaat silmät. Unohdin miten kiva on saada ilmaiskamaa :D

 Maalasin tämän tytön kädet ja jalat, ja sitten tosiaan vasta eilen tein meikin. Oli mukavaa että minulla oli varastossa tälle jo peruukki ja silmät, eikä niitä tarvinnut edes miettiä.

Tässä valmis tuotos. Hänen nimensä on Kelppi, niinkuin se hevosen näköinen otus joka vetää ihmisiä veden alle. Huomaan että tuo toinen silmä on vähän vinossa kuvassa ja peruukki myös. Otin nämä kuvat aika nopskaa. Meikissä yritin vähän erilaista tyyliä, mutta valaistus oli vähän huono, joten nyt varsinkin huomaa että tuota sinistä "varjoa" on vähän liikaa suun vieressä. Mutta ei se nyt minua itseäni kauheasti häiritse. Maalaan nuo kädet ja jalat vähän paremmin joku päivä.


Henkilökohtaisesti en yhtään ihmettele miksi ihmiset ostavat Minifeen. Näitä on tosi helppo käsitellä ja ovat kevyitä kuin mitkä. Tuollaista on mukava kanniskella hankaliinkin kuvauspaikkoihin. Tuon pitsiasian ompelin tänään ja lisäilin siihen vähän tuollaisia reikäisiä simpukoita. Voi olla että teen Kelpille jossain kohtaa jonkun hiuskoristeenkin.



Mietin jos pääsisi rämpimään sinne yhdelle mini lätäkölle joku viikonloppu tätä kuvaamaan. En tosin tiedä onko se enää siellä.


Inspiraation meikkiin otin Luhan limited version kuvista. Tämän kulmakarvoista kyllä tuli hieman pehmeät verrattuna alkuperäiseen ideaani, mutta eipä se minua hirveästi haittaa.


Helia tuli ulos samalla kun kuvailin. Häntä pörhöllä kun ihmetteli eka että mitä kyykin siellä takki kahisten, mutta kun näki että se olen minä itse niin ei jännännytkään. Tyty on kyllä tosi nätisti valjaissa. Helia oli myös kotona yksinään, mutta hyvin sillä on mennyt. Huomasin että tytylle on mukavampi että radio on päällä, niin ei kaikki talon risahdukset ja narahdukset pelota. Helia on tullut viimeöinä viereen nukkumaan (tai päälle xD), ehkä makkarissa on lämpimämpää tollein vieressä oleskeltuna (muuten siellä on aika mukavan viileää). Tosin nyt se on keksinyt jonkun jutun että mun tukkaa voi mussutella ja leipoa samalla. Yöllä. Kun nukun. Viimeyönä tukkani oli letillä tosin, mutta tyty tuli olkapäälle/kaulalle/korvan juureen nuuhkimaan ja yritti pestä mun korvaani :D. 



Ompas suttuisia kuvia täällä bloggerissa

Muutama Helia kuva perään.


Eräänä iltana myös kävin kaivamasta laatikosta nuo minun rikkinäiset nukkekädet ja liimailin sormet paikoilleen. Sen lisäksi päällystin ne maalilla ja kimalteella ja nyt niistä tuli hanska vaihtokädet.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti