torstai 1. syyskuuta 2016

My little pony piirretty

Tässä cossin tekemisen ja Wowittamisen välissä aion olla hirviä ja tehdä yhden blogipostauksen vaikka periaatteessa en kerkeisikään :D. Olen halunnut tehdä postauksen lemppari G1 my little poneista sekä piirretyssä, että muovisina kopukkoina. Ihan hirveästi en ole perehtynyt  piirrettyjen hahmojen luonteisiin, mutta mennään ainakin vähäsen sillä sitten, että miltä poni ulkoisesti näyttää. Kun puhun piirretystä, puhun siitä suomidubista joissa laulut oli jätetty alkuperäiskielelle (ainakin osa), eli ei agapion versiosta.



Aloitetaan Sweet Stuffista eli Suukkosuusta. En kyllä tiedä yhtään mistä tämä poni on saanut tälläisen suomennosnimen. Suukkosuussa suloista minusta on ensinnäkin värit ja toisekseen, se on twinkle eye poni, jotka ovat animaatiossa heikko kohtani, niinkuin kohta saattekin huomata.


Suukkosuu esiintyy muutamassa jaksossa, tarkkaa lukua en osaa sanoa, kun en ole edes kaikkia jaksoja varmaan katsellutkaan. Jaksossa Suukkosuu ja aarteen etsintä (Sweet Stuff and the treasure hunt) hahmo on varmasti parhaiten jäänyt itselleni mieleen. Suukkosuu myös kuulostaa alkuperäiskielellä tosi suloiselta, joten sekin taitaa olla yksi syy miksi valitsen sen tähän.



Maaponilempparilistani taitaa ollakin aika lyhyt, sillä seuraavaksi päästään jo yksisarvisiin. Ylläolevan giffin etummainen poni Galaxy on mielestäni on ollut aina jotenkin kaunis, vaikka värimaailma onkin pelkkää punertavaa väriä (tai sitten koska se on twinkle eye? :D). En oikeastaan tiedä Galaxyn suomenkielistä nimeä (epäilisin että Galaksi?), sillä kaikki jaksot mitä pienenä näin, niissä Galaxy oli lähinnä sivuhahmona.


Seuraava poni josta pidän kovasti on Fizzy, suominimeltään Kupla. Kuplalla on kaunis väritys, eikä se valitettavasti ihan toistu yhtä hauskana muovisessaversiossaan. Kuplasta tykkäsin pienenä varmaan myös sen takia, että Kupla oli vähän hassu juttujensa kanssa.



Nyt riittää twinkle eye ponit ja siirrytään "taviksempiin" yksisarvisiin. Buttons ja Ribbons (Nappi ja Ruusuke) ovat olleet poneja joista olen tykännyt jostain syystä paljon. Ruusukkeella varmaan yleisilmeestä, mutta Nappi taas oli minusta cool Kivikoira jaksossa (Crunch the Rockdog) varmaan taikomisiensa tähden.


Seuraava poni josta tykkään on pegasos Paradise, kavereiden kesken Paratiisi. Paratiisi on sellainen poni kyllä jonka huolisin muovisenakin versiona. Punainen harja ja valkoinen keho ovat minusta kiva yhdistelmä. Paratiisin muistan hyvin jaksosta, jossa Paratiisi Kartano on melkein romahtamis kunnossa (Revolt of paradise estate?). Paratiisi lähtee Suukkosuun kanssa hakemaan varmaankin korjausvälineitä, ja he törmäävät outoon velhoon (?) joka myy heille maalia joka voi korjata mitä vain. Minusta Paratiisi on hauska hahmo ja yrittää tehdä asioille jotain.


Lisää pegasoksia, Twilight (Iltarusko), eli tuo ylempi poni. Locket ei tässä jaksossa ollut mielestäni kauhean kiinnostava, tykkäänkin muovisesta versiosta enemmän. Minusta Iltarusko oli ainakin muistaakseni hauskan pippurinen. Twilightin värit ovat minusta myös kivat, vähän tälläinen tummempi perusväri. En muista hirveästi tästä jaksosta mitään, missä nämä lentelivät täällä, paitsi sen, että he etsivät jonkun prinssin (?) kanssa leijuvaa linnaa jossa hänen armaansa odotti unessa. Tai jotain.


Sitten viimeisenä muttei vähäisempänä Honeysuckle, Mesimur. Mesimur esintyy ainakin leffassa (joka oli koottu piirretyn jaksoista) The end of the flutter valley, ja siitä hänet muistankin. Mesimur on ehkä ainut perhoponi josta tykkään. Tai oli siellä se yksi violetti jonka nimeä en muistanut. Forget-me-not tjs. Taisi muuten olla suomennoksessa "Yksi poni" xD (Lemmikkikö se oikea suomennos voisi olla?).  Mesimur ei ole ihan kuin toiset ponit vaan vähän osaa epäillä ja eikä välttämättä "käännä toista siipeä" toisin kuin Aamukaste (Morning Glory?). Pienenä muistan että Ruusutar (Rosedust?) taisi olla lempparini, mutta nykyään ei oikein nappaa.

Pitääkin katsoa nämä My little pony 'n friends jaksot uudestaan ja nekin mitä en ikinä ole nähnyt ja miettiä sitten, että onko lemppariponit muuttuneet :). Kisscartoonista löysinkin kaikki jaksot (ainakin luulisin niin). Pari lempparibiisiäni alla.



Traconissa nähdään!

6 kommenttia:

  1. Kiva ponipostaus! Fizzy on myös oma suosikkini. Se löytyy minulta sekä muovisena hyllystä että irl-elävänä tallista. Ajattelin että ne kasvattini jotka eivät ole suomenhevosia saisivat My Little Ponyiltä nimen. Kun Fizzy aikanaan syntyi, piti vähän miettiä mikä nimi sopisi pojalle joka on aika räjähtävä luonteeltään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hauskaa kun ihmiset nimeävät eläimiään vähän erikoisemmin :D. Meidänkin elukat eivät kyllä ole normaaleita nimiä nähneetkään. Oma muovikopukkakokoelmani on hyvin pieni ja koostuu lähinnä lapsuuden poneista. Olen jotenkin tosi huono ostamaan poneja netistä ja kirppareilla kun harvoin käyn niin löytyy mitään. Mutta aina onneksi niitä voi ihailla sitten netistäkin.

      Poista
  2. Ite en oikee koskaa poneista tykännyt, muistan et jollain naapuril oli niitä vhs videoina. Enemmän taisin olla poikien jutuissa ku en leikkinyt ees barbeilla.--

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kovin kaikkiruokainen lapsena. Meni poni, barbie ja figuuri leikit. Välillä leikittiin turtleseilla, prätkähiirillä ja power rangereilla ja toisinaan sitten legoilla ja dinoilla. Tietysti tuossa vaikutti paljon se, että kenen kanssa leikki.

      Poista
  3. Olipa kiva ja nostalginen postaus! Esittele ihmeessä myös leluponikokoelmaasi. :) Minäkin olen keräillyt joitakin sellaisia poneja aikuisena, joista lapsena vain haaveilin. Yksi niistä on juuri tuo Galaxy.

    Muistan, että lapsena nuo laulukohtaukset ponianimaatiossa oli tosi kivoja, mutta nyt tunnen tekijöiden suhteen hiukan myötähäpeää. ^^;; Lisäksi ponianimaatiot olisivat mielestäni olleet parempia ilman noita kummallisia... bonusotuksia useissa jaksoissa. Mitä ihmettä ovat nuo viisekkäät apinaihmiset haalareissaan? :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. G1 poneja minulla on hirmu vähäsen, lauma ei ole kasvanut hirveästi, että en tiedä voinko kutsua siinä asiassa itseäni keräilijäksi xD. G4 poneja taas on kertynyt hyvä määrä, tosin niitäkään ei ole nyt julkaistu hirveästi sellaisia mitä huvittaisi ostaa. Nurinkuristahan on että kuitenkin tykkään eniten G1 poneista.

      Joo, en tiedä oliko sarjan nimi My little pony 'n friends, mutta olen kanssasi ihan samaa mieltä, että ne "friendsit" olisi voineet jättää kokonaan pois :'D. Puskajussit ja Spike vielä menevät, mutta kaikki muut olisi ehkä voineet olla vaikka muita poneja tjs. Tässäkin nurinkurista on, että sitten taas My little pony Talesissa jossa kaikki taitavat olla poneja, on minusta taas tylsempi. Ehkä siksi, että se on pitänyt niin kovasti humanisoida eivätkä ponit oikein käyttydy siinä kuin ponit (plus tykkään 'n friendsien tapahtumapaikoista jotka ovat enemmän ponimaisia kun taas Talesin paikat ovat selkeästi vähän kuin kaupunkitapahtumia).

      Poista