tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tapahtuneita ja sellaista

Käväisin viikonloppuna Hypeconissa. Tosiaankin käväisin. Olin kymmeneltä samantien odottamassa Tracon lippuja (tai sisko oli minun rahojeni kanssa, saavuin itse ihan hetken myöhemmin) ja kävin tsiigaamassa myyntisalin, hakkasin väkivaltapeliä ja se oli siinä. Todettiin, että juuh, nyt mennään syömään (nää yhdet eivät olleet kerenneet syömään edes aamupalaa :D). Käytiin Willan Wok Kingissä syömässä sushi/muu ruoka buffetissa ja hyvin lähti nälkä. Plus en ole syönyt sushia varmaan yli vuoteen. Myyntisalista ei mukaan tarttunut kuin pakolliset, eli yksi välistä puuttuvat Weed ja se uusi Akame sarjis. Nyt jälkikäteen mietittynä olisin halunnut jotain muutakin luettavaa kuin koira mangaa pelkästään :D. Olen vieläkin niin harmissani kun Rinne ja Salapoliisi Conan lopetettiin x(. Ainoat "ihmissarjakuvat" joita kerään tällä hetkellä ovat Yotsuba& ja Kuroshitsuji. Näiden ilmestys tahti on vain hyvin verkkainen, varsinkin Yotsubassa, joka ilmestyy about kerran vuodessa. En muuten cossannut Hypessä Tsumugia niinkuin piti, koska peruukkini ei kerennyt saapua ennen sitä :/. Eikä ole muuten saapunut vieläkään, näin btw.

Minulla on ollut joku ihmeen "ei huvita" - kausi liikunnan suhteen. Saatan jättää päiviä välistä, koska "ei huvita". Eilen tosin olin reipas ja menin lenkille, mutta sitten 4,3 km kohdalla iski "ei huvita" ja kovaa. En myöskään sitten lenkin jälkeen jaksanut kahvakuulailla (tai olisin jaksanut, mutta "ei huvita" iski jälleen). Epäilen täysin syyksi motivaation puutteeseen nämä kelit. Yli 15 astetta on ihan liian kuuma ja iltaisin pitäisi mennä myöhään tai aamulla tosi aikaisin jos haluaisi mennä viileämmällä kelillä, mutta tiedän että silloin vaanivat ötökät. Mikään ei syö motivaatiota enempää kuin kesken lenkin kun ötökät purevat kaikkialle tai että on tukahduttavan kuuma. Paras lenkkeilykeli on ehdottomasti siinä kymmenen asteen paikkeilla, ilman ötököitä ja vielä pilvinen keli ja hyvin pienellä tuulella. Silloin saa keskittyä pelkkään liikkumiseen eikä tarvitse turhautua muista ylimääräisistä ärsykkeistä.

Kesän paras herkku on muuten vesimeloni. Perään vielä random neemoilua.







 
En muuten käsitä mikä tuota Nyytin tukkaa riivaa. Se oli noin pörröinen samantien kun sen otti boxista. Pitää varmaan hankkia jotain Azonen hius öljyä vai mitäs ne aineet olivatkaan.









Täällä ei ole mitään nähtävää



2 kommenttia:

  1. Hih, ihana Nyyti! xD Sitä tekee vaikka mitä, kun makean himo iskee! 8D Ja vesimeloni on tosiaan nam! ♥
    Hobby Searchissä on ainaski jäljellä sitä hiussuihketta http://www.1999.co.jp/eng/10102144
    Mutta sekään ei niin ihmeitä tee, mutta kyllä sillä pörröisyyttä ja sähköisyyttä saa hieman pois ^^ Se vaan haihtuu/kuivuu aika nopeasti hiuksista... vähän niinkuin vesikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos tiedosta. Mietin, että meneeköhän noilla lyhyt tukkaisilla helpommin tukka pörhöön kuin pitkätukkaisilla. Ainakin siltä vähän tuntuu :).
      Olen syönyt ihan hulluna vesimelonia tässä lähiaikoina, enkä vieläkään ole saanut tarpeekseni!

      Poista