lauantai 23. tammikuuta 2016

Liebster Award osa 2

Eli jatkumo osaan kaksi :3.

Kysymykset on laatinut Untavain , kiitoksia! :)

1. Paras asia nukkeilussa?
- Mielestäni nukkejen hipeöinti on se kivoin juttu ja niiden katselu ja vaatteiden vaihto. Kuvaaminen tulee heti noiden jälkeen.
2. Mikä oli ensimmäinen nukkesi ja omistatko sitä vielä?
- Ensimmäinen nukkeni oli Dollmoren Momo, Aileen. Aileen on aktiivisesti edelleenkin mukana, mutta välillä tulee olo, että haluaisin vähän uudistaa sitä. Hankkia mm. parempilaatuisen peruukin (neidillä on ollu pari peruukkia, mutta nyt ollut päässä vuonna 2007 mukana tullut reppana joka alkaa olla vähän aikansa elänyt) ja uudet silmät, vaikka jotkut Makon kivat kimalteet. Yleisilmeen haluan tytöllä kuitenkin pitää samana :).

3. Surkein nukkeiluun liittyvä ostoksesi? 
- Ehkä yksi leeken peruukki joka kyllä on nukellani päässä, mutta möh, kun se tuntuu jotenkin tosi inhottavalta ja alussa tuntui että aina kun sitä hipelöi niin jäi jotain pölyä tai vastaavaa käsiin. Yleisesti ei onneksi ole tullut huteja.
4. Mistä nukeista et pidä? Esim. Pullipit, Azonet, Kikipop jne.
- No en sinällään ole suoraan että jostain tyypistä en selkeästi tykkää, mutta jostain syystä Blythet eivät koskaan ole oikein sytyttäneet minun kohdallani.
5. Minkä nuken haluaisit seuraavaksi? 
- Tulitikkutyttö Chiikan *-* Tosin se lähtikin jo tilaukseen..

6. Oletko ikinä myynyt jotain nukkea ja jälkeen päin katunut sen myymistä?
- En ole :). Syynä saattaa olla se, että johonkin materiaan kiinnyn aika kovasti ^^.
7. Inhottavin asia nukkeharrastuksessa?
- SE ETTÄ SE MAKSAA NIIN PALJON. Olisi ihanaa ostaa asukokonaisuuksia, mutta ne maksavat melkein yhtä paljon kuin ihmisten vaatteet niin hyh ikävää. Ja sama silmissä, haluaisin Makon silmiä muutaman parin, mutta parilta 25 dollaria niin hirveän montaa paria ei saakkaan kun aletaan jo lähestyä satasta :D. Recastit on myös yksi piikki lihassa. Sellasia ei tarvitsisi olla ollenkaan :(.
8. Jos saisit jostain lempparihahmostasi tai henkilöstä nuken niin kenestä haluaisit?
- Haluaisin oikeastaan sen Popstar Ahri näköisnuken Angellstudiolta :D. Tykkään ihan älyttömästi Ahrista hahmona ja nukke on minusta aika söötti.

9.  Kerrotko nukkeilusta helposti ihmisille vai salaatko sen joiltain (tai kaikilta ei-nukkeilijoilta) ihmisiltä?
- Valitsen hyvin valikoivasti, että kenelle kaikille harrastuksestani kerron. Lähipiiristä taitaa kuitenkin kaikki tietää, mutta en kyllä mainitse nukkeja missään CV:n harrastuskohdassa.
10. Onko jotain nukkemoldia josta et ensin pitänyt, mutta nyt omistat sen?
- Hmm. Ei minulla itseasiassa ole. On kuitenkin paljon nukkeja joista olen oppinut pitämään vaikka aluksi en olisikaan niistä tykännyt. 
11.  Entä onko jotain nukkeja (Pullipit, Azonet jne) joista et ensin pitänyt ja nyt omistat?
- No en aluksi oikeen tiennyt, että mikä Pullipeissa oli niin ihanaa mutta ohitin sen olan kohtautuksella. Nyt sitten hyllyssä onkin yksi. Ehkä minun piti vain löytää se juuri minua varten oleva yksilö sieltä. Ja pullippien silmämekanismi oli myös yksiä asioita miksi kiinnostuin tällein matti myöhäsenä pullareista.

***************
Ja sitten kysymyksiin blogista Toys Toys Toys  ^^

1. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
- Joskus halusin olla haukka joka voi vaan lentää ties missä yläilmoissa. Joskus taas halusin olla delfiini, niin saisi vain tutkia valtamerta ja leikkiä alloissa :D. Mutta nyt ehkä vähän haluaisin olla ehkä kissa. Ainakin kuin meidän kissat, leikkiä, syödä, vetästä duracell spurtteja yhtäkkiä, vaania ties mitä mielikuvitus eläimiä ja tietysti nukkua. Ja siinä rytmissä kun haluaa.

2. Suosikki-Disneyprinsessasi?

- Mulania ei taideta laskea disney prinsessaksi? Elsasta tykkään varmaan siksi, että se on yksi disney prinsessoista joista minusta huokuu tunnetta, eikä vain pällistele kauniina. Tai Elsahan on kyllä kuningatar, mutta kuitenkin. Arielista tykkään myös aika paljon. Ja lasketaanko Pocahontas prinsessaksi? Eikös hän ole intiaaniprinsessa? No joka tapauksessa, Pocahontas on yksi lemppareistani. Mielenkiintoisen näköinen, leikkisä ja silti jotenkin kypsä.

3. Mikä on "noloin" juttu mitä keräät?

- En nyt sanoisi että on mitään selkeästi noloa keräilykohdetta, mutta kyllä se joskus vähän hassulta tuntuu mennä lastenosastolle vaahtosammuttimien sekaan katsomaan olisiko jotain kivaa Monster High nukkea tullut hyllylle :D. 

4. Viimeisin kuuntelemasi kappale?

- No mieheke soitteli joitain Tenacious D:n kappaleita tuossa äsken ^^.

5. Mitä sosiaalisia medioita käytät?

- Pyörin lähinnä foorumeilla, blogeissa ja twitterissä tietysti.

6. Mitä pelkäät?

- Sitä että tietää että kaikki läheiset kuolevat joskus ._... Ja nyt eniten on huoli isovanhemmista ja iskästä. Toinen asia mitä pelkään hirveästi on tulipalo. Olen kai niin materialisti. Pimeääkin pelkään joskus. Ja jostain syystä myös sitä, että nenä murtuu :D

7. Mikä on suosikki-animaatioelokuvasi?

- Inside Out oli tosi kiva leffa tällein pitkästä aikaa. Tykkään monesta muustakin, mutta minusta tämä oli kiva mainita.

8. Tykkäätkö Star Warsista?

- Jostain syystä en ole saanut katsottua yhtäkään SW:tä loppuun asti. Minusta leffat ovat aika tylsiä, mutta en hirveästi jaksakkaan innostua avaruusscifistä (Halot kuitenkin uppoavat?). Siksi en varmaan oikein osaa ymmärtääkkään miksi kyseistä sarjaa hypetetään niin paljon, muuten kuin että se on ansainnut jonkun kultti statuksen.

9. Onko sinulla sisaruksia?

- Minulla on kaksi siskoa ja yksi veli.

10. Onko sinulla mielenkiintoisia naapureita?

- No asutaan omakotitalossa niin lähin naapuri on tuossa ei ihan niin lähellä. Että naapurin emännän kanssa moikkaillaan kun nähdään, mutta ei muuta.

11. Parasta just nyt?

- Zombies, Run!:sta jaksan aina vain innostua uudelleen ja uudelleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti