keskiviikko 26. elokuuta 2015

Liikaa kiirettä

En ole kerennyt kirjoittamaan vähään aikaan juurikaan mitään. Aloitin työkokeilun kirjastossa viime maanantaina ja olen ollut ihan rätti työpäivien jälkeen. Lisäksi Kalista ei ole vieläkään valmis, mutta joka päivä sitä tulee tehtyä edes sen jonkin verran. Viikonloppuna sitten hirmu rutistus. Eniten cossin teossa ärsyttää se, että kun on tuhlannut tunteja jonkin osan tekemiseen ja vaikka kuinka on mitannut ja sovittanut, niin kun pala on valmis, se ei sovikkaan ja pahimmassa tapauksessa pitää aloittaa alusta.

Tein twitteriinkin tilin, kuten osa teistä on huomannutkin. Sinne aion twiittailla kaikenlaista pientä, kuten Zombies, run , LL SiF ja muita päivityksiä, jotka eivät ihan välttämättä omaa blogipostausta tarvitsekkaan (tai ei ainakaan jokaiseen postaukseen tarvitse tunkea :D). Se siis tulee blogini rinnalle tukevaksi osaksi. Kaikki muu yleinen sitten tulee tänne.

Koska mitään kirjoiteltavaa ei nyt ole, laitan tänne vain nämä kuvat, joita devariinkin heittelin aikaa sitten. Nämä ovat samana päivänä kuvattuja kuin edellisen postauksen Rita kuvat. Elizebeth piti kuvailla uuden meikin kanssa ihan kunnolla ja viimein sitten osui hauska iltapäivä sitä varten.














Uroohh... väsyttää


8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Etenkin nuo kukkien keskellä otetut ♥ :)
    Minkälaista on muuten ollut kirjastossa työskentely? Ootko tykänny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^!
      Ihan jees on ollut kirjastossa olla, aloitin vain ehkä hieman huonoon ajankohtaan kun kiirettä on pitänyt. Lähinnä olen hyllyttänyt ja muovittanut aineistoa, ei ehkä niin hirveän mielenkiintoista, mutta ihan mukanaa :D.

      Poista
  2. Niin nättejä nää kuvat, tulikin ihasteltua jo Devan puolella <3 Bongasin siut jo Twitterissäkin yay (oon käyttänyt Twitteriä lähinnä nukkeuutisten stalkkailuun, mutta koitan nyt itsekin aktivoitua siellä)

    Odotan innolla että näen tuon Kalista-cossin valmiina, siitä tulee varmasti upea! ♥ Toivottavasti törmäillään Traconissa~ :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin sinun huomanneen :D! Twitter on vielä aika uusi minulle, yritän selvitellä miten sitä käytetään sitten tarkemmin Traconin jälkeen (kuten että miten vastataan muiden viesteihin yms, kännykän käyttis on jotenkin tosi vaikea ymmärtää näin toistaseksi).

      Saa tulla hihasta nykäisemään jos vaikka näkisikin :D!

      Poista
  3. Ihania kuvia<3
    Minäkin tykkään erityisesti noista joissa lekotellaan pikkuruisten kukkasten keskellä. Niistä ihan tuoksuu sellainen kunnollinen lämmin keskikesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi sieviä nuo pikku kukat, sopivan nukkekokoisia. Onneksi tuo kukkapuska oli vain vähän märkä, muuten olisi nukke kastunut enemmän :D. Kiitos!

      Poista
  4. Kaunis neiti! ♡ Upeita kuvia, nuo pikku-kukkaset ovat niin söpöjä ♡ ^ x ^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät kuvista ja typystä :D!

      Poista