maanantai 6. heinäkuuta 2015

Elizen uusi meikki ja nukkenälkkispeli

Olin jo muutamia päiviä ärsyyntynyt siitä kun Elize ei millään tuntunut nappaavan. Pyörittelin neitiä käsissä ja totesin, että meikki näytti aika tylsältä. Ajattelin, että teen sitten vaikka huomenna neidolle uuden meikin. Kokeilin vähän säätää vanhan päälle, mutta totesin että tummemmat kulmakarvat ja pisamat eivät sopineet työlle lainkaan. Seuraavana päivänä sitten meikkasin tytön. Sitä ennen tsiigailin Auroran meikkiä, koska se vieläkin on minusta aivan ihana. Meikkaamisessa ei ollut muuta suunnitelmaa kuin se, että jos tällä kertaa tekisin punaiset huulet. Kaikki muu sitten tulikin heitettyä lonkalta. Nyt sitten olenkin ihastunut neitoon täysin uudestaan. Meikki onnistui mielestäni hyvin ja varsinkin viivojen kanssa siveltimellä on tullut edelliseen meikkiin verrattuna kehitystä. Jei!


Pikainen räpsy. Olen suunnitellut, että kuvaisin neitiä sitten kunnolla myöhemmin.

Hyi kun kuvanlaatu tippui!
*****
Löysin netistä erään hauskan sivun jossa voi tehdä haluamillaan hahmoilla Nälkäpelin (Tästä pääsee sivulle). Ja jos nälkkispeli ei innosta, niin hahmot voi myös laittaa vaikka Big Brotheriin tai Hell's Kitcheniin. Minä päädyin laittamaan nukkehahmoni nälkäpeliin. Vaihtoehtoina Nälkäpeliin on neljännes juhla tai normaali Nälkäpeli. Tein loppujen lopuksi molemmat. Koska omat nukkeni eivät riittäneet 24 hahmopaikkaan, lainasin myös siskon ja kaverin nukkeja. Tekstillisen väkivaltansa vuoksi sivua ei suositella alle 13 vuotiaille.


Ensiksi editoidaan oma tiimi. Laitetaan nimet ja kuvien osoitteet ja sukupuoli. Ylempi kuva on kun tribuutti on elossa ja alempi jos sattuu kuolemaan. Itse kuitenkin olin niin laiska että laitoin saman kuvan molempiin. Options kohdasta vasemmalla pystyy myös säätämään kuinka korkean kuoleman tahdin haluaa (mikä toisin sanottuna tarkoittaa sitä kuinka vahinkorikkaita tribuutit ovat). Kun kaikki on säädetty niin sitten vain Proceed ja etiäpäin.


Alussa kaikkien statukset. Hengissä ollaan. Kuvien kannattaa myös olla mielummin neliskanttisia etteivät levene näin hassusti kuten minulla. Siskon Woraug näyttää hassulta koska en löytänyt hänestä kuvia netistä (paitsi myöhemmin huomasin omasta customointi ketjustani..).


Alku tapahtuu runsaudensarvella. Jokaiselle hahmolle kuvataan mitä he tekevät päivällä ja erikseen illalla.


Tekemiset menevät randomilla ja samoja toistuu.


Peli päässyt kolmanteen päiväänsä. Minusta oli ainakin hauska seurata olivatko hahmot in character :D.


Osa tribuuteista saattaa liittoutua. Tribuutit saattavat kuolla myös ihan omatoimisesti, kuten Isara tässä :(.


Päivän päätteeksi kooste kaatuneista.

"Serpent convinces Faro to snuggle with him"
 Vaikka alussa valitaan sukupuolet, niin kaikenmoista sitä areenalla tapahtuukin :D.


Jokaisen päivän päätteeksi voi katsoa hahmojensa statuksen. Statuksesta näkee onko hahmo elossa ja montako tappoa hänellä on. Aileenilla eniten tappoja D:. En olisi sinusta uskonut!


Välillä (tai useammin riippuen säädetystä kuolemasta) tribuutit käyvät sitten toistensa kimppuun.


Areenalla yleensä tapahtuu myös eventti tai kaksi. Tässä ylemmässä kuvassa finaali kolmikko. Sepe ei ollut herrasmies, mutta karma tapahtui myöhemmin ja Sepe  kiipesi puuhun ja tipahti ja kuoli. Midori vyöhykkeeltä 12 voitti.


Summaus areenan tapahtumista. Oman pelinsä voi ilmeisesti myös tallentaa ja sitä voi katsella myöhemminkin.

Kokeilin myös neljännesjuhlaa, ihan vain koska halusin nähdä, ettei simulaattori suosi tiettyjä vyöhykkeitä. Vyöhyke 12 tuntui silti pääsevän pitkälle, mutta ei toista kertaa voittanut. Aion varmaan jossain vaiheessa tehdä toisenkin version, sillä näillä kerroilla pistin nuket randomisti vyöhykkeille sitä mukaan kun niitä tuli mieleen. Olisi hauska miettiä nukkekohtaisesti, että mikä vyöhyke hahmolle olisi sopivin.

Jos aiotte kokeilla tätä, niin kommentoikaa ihmeessä millaisia seikkailuja teidän hahmoillenne tuli :D.

2 kommenttia:

  1. Tosi nätti tämä Elisen uusi meikki! ♥ Ihanan punaiset huulet ja tuo silmärajauksen muoto on kaunis~

    Nälkäpeli-systeemi vaikuttaa hauskalta, myös BB tai Hell's Kitchen omista hahmoista voisi olla aika hulvaton :'D On välillä tullut mietittyä itsekseen, että mitä jos nämä olisi jossain vastaavassa ohjelmassa/tapahtumassa mukana... Täytyy katsella jos tuota sivua kerkiäisi kokeilla jossain välissä! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Safir ^^!

      Huomasin, että kun illalla ajattelin mahdollista nukke Hell's Kitcheniä ja Survivalia kerkesin nähdä Hell's Kitchenistä jo untakin xD. Gordon Ramsey huusi minulle kun minulla ei ollut oikean väristä punaista maalia (ööö?!)

      Poista