perjantai 10. huhtikuuta 2015

Rabu Raibu!

Love Live School Idol Festival on jaksanut viihdyttää minua noin puolisen vuotta. Se tulee jatkamaan viihdyttämistäni vielä varmasti pitkään. Kuten jokaisella pelillä, kuten myös LLSIF:llä on ollut kauniit ja rumat puolensa. Tässä postauksessa keskityn asioihin, mitkä LLSIF:ssä ovat olleet kivoja ja ärsyttäviä asioita.

RNG

Tämä pelimaailman arpanoppa. Minulla on yleensä peleissä suhteellisen hyvä tuuri. Love Livessä tuurini on tosin ollut lähinnä vain keskinkertainen. Tuurihaukkuus tässä pelissä perustuu pääasiassa korttien nostamiseen. Olen nähnyt kuvia ja kuullut tarinoita Ultra rare korteista, mutta tähän 88 levelin ränkkiin asti en ole, ilmaista UR korttia lukuunottamatta, onnistunut pakasta vetämään. Se fiilis, kun ihan KAIKILLA muilla on ihan oikeita UR kortteja ja sinulla ei. Ainakin siltä tuntuu score matcheja pelatessa.

Oma tuurini on siis ollut keskinkertainen. Keskinkertainen siksi, että sieltä pakasta 10+1 nostolla on aina tullut se taattu Super Rare kortti. Scouting ticketeistäkin minulle tulee vain Rareja. Yhden ainoan kerran minua on lykästänyt. Silloin nostin kaksi samaa SR Nicoa ja vielä kaupan päälisiksi yhden SR kortin niiden lisäksi. Se oli hetki jonka varmaan muistan aina, kunnes onnistun joskus nostamaan vielä paremmalla tuurilla. Ihmettelen siltikin niitä, jotka onnistuvat nostamaan ticketillä UR tai SR kortin. Tai, että onnistuvat nostamaan NELJÄ SR korttia 10+1 nostoilla. Pitänee ottaa neliapilat ja muut onnenkalut noston yhteyteen.


Love Gemit

Love Gemit ovat oleellinen osa tätä peliä. F2P pelaajan voi olla myöhemmässä vaiheessa tosi vaikeaa saada Love Gemejä sen jälkeen, kun suurinpiirtein kaikki normaalit kortit on idolisoitu eikä goaleja ole. Sen jälkeen ei auta muu kuin odottaa Expert biisien julkaisua ja yrittää sieltä pelata itselleen gemejä. Eventit ovat myös Love Gem lähde, mutta niilläkin on rajansa. Puhumattakaan Love Gemien kulutuksesta. En usko Yolo Solo nostoihin (miten oikeasti joillakin voi olla tuuri, että saa 5 gemin yksittäisnostolla Super Raren?), joten 10+1 nostoon menevät 50 Love Gemiä saa kerätä oikein ajan kanssa. Loggaillessa joka päivä voi tietysti myös saada gemejä. Iloisia päiviä ovat Muse tyttöjen syntymäpäivät, jolloin saa viisi ilmaista Love Gemiä. Toisinaan tulee myös esimerkiksi pelaajamäärien juhlistamisia, jolloin sisäänlogatessa saa gemin päivässä. Toisin sanoen, kyllä niitä Gemejä saa ripotellen sieltä täältä, mutta pitää olla kärsivällinen ja jaksaa ainakin loggailla. Helpointahan olisi tietysti ostaa Gemejä, mutta itselläni ei ole halua tuhlata.



Ongelmat

Tämäkään peli ei ihan ongelmaton ole. Joskus peli saattaa jäätyä, se ei saa yhteyttä palvelimeen tai peli on käynnistettävä uudelleen joskus kesken pelaamisen. Eventtien aikaan kyseiset ongelmat ovat omalla kohdalla nostaneet päätään vuorotellen. Kolmesta eventistä neljässä oli ongelmia, mutta onneksi kolmesta tapauksesta kaksi onnistuin itse korjaamaan. Tietysti tämä harmittaa, koska yleensä moiset ongelman johtavat hukkaanmenneisiin pisteisiin. Joskus sattuu pelaamaan paikalla jossa ei ole kunnollisia yhteyksiä. Pitäisi myös muistaa aina välillä käynnistää kännykkä uudelleen ja poistaa pelin välimuisti. Sitten joskus vain ei keksi, että minkä ihmeen takia peli sanoo yhtäkkiä että se pitää käynnistää uudelleen. Kaikissa näissä tapauksissa olen ottanut yhteyttä asiakaspalveluun. Yleensä sieltä tulee samat ohjeet aina, mutta viestissä myös kehotetaan ottamaan yhteyttä mikäli asia ei korjaannu näillä ohjeilla. Olen antanut palautetta ja kehitysehdotuksia pelin suhteen ja on mukava kuitenkin saada viesti siitä, että palaute otetaan huomioon. Aina välillä pitää siis hoitaa rutiinihommia niin peli toimii paremmin. Olen ollut asiakaspalveluun tyytyväinen, sillä pariinkin otteeseen on saanut ilmaisen Love Gemin ihan vain siitä, että pelin päivitys on pitkittynyt tunnista puoleentoista.

Sehän toimii siellä taustalla!

Sain ainoana Full Combon, tulin viimeiselle sijalle ;n;

Tätä tykkäsi tapahtua minulle Score matseissa yhdessä vaiheessa usein. Se kun tiedät häviäväsi vain sen takia, että jollain toisella on UR tai parempia kortteja. Taidoilla ei ole väliä. Parastahan on, kun tämä tapahtuu bottien kanssa pelatessa. Tein hieman laskutehtäviä ja vaihdoin pari korttia toiseen ja tadaah, ei enää tätä ongelmaa.

Oh ples bots!
  
Pelaat, pelaat, pelaat..

 Love Live tuntuu joskus uuvuttavalta. Kymmenen päivän eventtien aikana haluaa pelata mahdollisimman skarpisti että saa ainakin sen yhden SR kortin. Silloin laskee tunteja milloin pääsee taas pelaamaan ja toivoo, ettei tipu kauhean alas rankeissa. Aloin ihan tosissani vasta tässä eventissä miettimään, että hei, toi kortti olisi ihan hyvä ja kiva. Haluan sen idolisoituna. Laskin, että vaikka tuhlaisin tässä eventissä Love Gemejä, saisin ne pian takaisin, koska Makin synttärit ja sijoitus eventissä. Minulle tämä siis tarkoitti muutaman Love Gemin polttamista ja pelaamista kuuden tunnin ja 48 minuutin välein. Myös öisin, koska normaalilla nukkumisella rankkini tippuisi noin 4000 sijaa yössä. "Hulluja!" voisivat osa ihmisistä tuumia "tehdä jotain tuollaista vain yhden kortin takia!". Onhan se hassua, mutta kun on vapaalla ja tässä vain kerran eletään niin miksipäs ei. Ja yhteen putkeen saa nukkua melkein seitsemän tuntia, ettei se ihan niin paha ole.

Eventtien jälkeen ei yleensä tee mieli pelata. Biisejä on tullut hakattua ihan tapeeksi kymmenen päivän ajan ja pelistä on mukavaa taas pitää taukoa. Tykkään tästä pelistä kuitenkin sen verran, että eventtien ulkopuolella loggaan vähintään kerran päivässä ja pelaan yhdet LP:t loppuun. Sitten jaksaa taas innostua seuraavasta eventistä.

Really?! Hnnngh!

Sain eventissä hakkaamastani biisistä Full Combon, mutta en saa sitä enää normaalisti pelatessa!

Tätä käy minulle usein. Hakkaan jotain vaikeaa biisiä, mutta se ei vain luonnistu. Sitten biisi tulee vastaan Score eventissä ja saan FC:n. Ja se tunne sitten, kun sen eventin jälkeenkään ei saa sitä Full Comboa siitä biisistä. Score eventit ovat minusta kivoja, sillä niissä pääsee harjoittelemaan tuntemattomampiakin biisejä. En kuitenkaan pidä siitä, että samakin biisi joskus tulee kolme kertaa peräkkäin. Yleensä se biisi myös sattuu olemaan se inhokkini tai vastaava. Mrrrh... Loveless World..

Jotkut biisit tuntuvat ärsyttäviltä ja niissä yleensä on jokin pieni kohta missä mokaa. Kun se yksikin Good voi pilata kaiken. Minulla oli todella kauan hardin Wild Stars biisi siinä kohtaa, etten millään vain saanut Full Combotettua sitä. Mutta se tunne, kun rentona suihkun jälkeen naputtelee ne muka vaikeat biisit Full Comboiksi tuosta noin vain "What is this magic!!". Parasta on, kun huomaa oman kehityksen. Muistan kun olin pelannut joku pari kuukautta tätä peliä ja märehdin kuinka en edes päässyt yhtään hardia läpi kun "kaikki muut" pelasivat hardia kuin vettä vaan. Sitten, yhtäkkiä, pääsin ensimmäisen hardini läpi juuri ja juuri. Sitten toisen. Kohta niissä alkoikin olemaan B ja A ränkkiä ja yhtäkkiä olinkin saanut ensimmäiseen biisiin scoresta ja comboista ässät! Tällä hetkellä kehitykseni on jumittunut Expert biisien läpäisemiseen juuri ja juuri. Tuntuu vain, että ne biisit ovat siellä vain niin vähän aikaa, eikä selkeästikkään pää meinaa pysyä perässä. Mutta olen varma, että sekin siitä sitten korjaantuu. Tuntuu, että hardien ja expert biisien välissä on syvä kuilu. B-puolen harditkin ovat ihan eri luokkaansa eivätkä ihan tähän väliin mahdu.


Ja jotta loppuun saataisiin jotain kivaa, niin listaampa lemppari Love Live biisini:

Snow Halation
Oh, Love & Peace
Beat in Angel
After School NAVIGATORS (kuka nyt ei tykkäisi ruoka metallista?!)
Cutie Panther
Wondreful Rush
Mermaid Festa Vol. 1 (en edes oikein tiedä miksi itsekään tykkään tästä? Inhosin tätä ennen xD)
Natsuiro egao de 1 2 jump!

Ja extrana A-Risen Schoking Party

Mistäs biiseistä te tykkäätte eniten?





5 kommenttia:

  1. Hitsit kun tuo peli toimi niin huonosti mun puhelimessa, tuli heivattua mäkeen kun sillä kesti aina ikuisuus aueta vaikka oli Wi-Fissä kiinni :( Mutta LL-suosikkibiisini taitaa vieläkin olla Start Dash!, siinä on jotenkin niin menevä melodia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei toiminut puhelimellasi kunnolla. Haluaisin kokeilla millaista tätä olisi pelata tabilla, mutta sellaista tähän hätään ei ole. Ehkä joskus sitten :3

      Poista
  2. Ärsyttäviä juuri nämä kaikki mainitsemasi "epäkohdat" pelissä... Tuntuu juuri, että vaikka itse sattuisi pelaamaan paremmin niin saattaa jäädä häntäpäähän jos muilla on parempia kortteja, ja mitä luultavammin rahaa käytetty siihen että saa mahdollisimman paljon noita UR >.< Kaikkein ärsyttävintä on kyllä varmaan se, jos tuo "A transmission error has occured" juuri kun olet saanut pelattua pelin loppuun (ja hyvällä tuurilla saanut full combonkin) ja kappas kummaa, et saanutkaan mitään palkintoja siitä ^^;;; Ja tosiaan tämä viimeisin mainitsemasi... Olisi kiva jos eventeissä pelatut pelit laskettaisiin niin että jos siellä saat full combon tms. niin se tulisi näkyviin myös tuolla tavallisessa.

    Täytyy myöntää että ite vähän kyllästyin tän pelin hakkaamiseen :( Ootan innolla jos LL:stä tulisi joku kinect-tyyppinen peli jossa voisi oikeasti tanssia noita biisejä ja peli tunnistaisi liikkeet!! (Ai miten niin tanssipeli-addikti...) Sellainen jaksaisi kiinnostaa pidemmän aikaa :)

    Omia suosikkeja on ainakin Natsuiro egao de 1,2 jump, Snow Halation, Susume Tomorrow, Start Dash... Voisin varmaan puolet noista biiseistä listata kun ne on kaikki niin kivoja ^^;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transmission error ongelmaa on minullakin esiintynyt, mutta se on korjaantunut siirtymällä paikkaan jossa on paremmin kenttää. Yleensä osaankin arvata, että jos connecting pyörii ruudussa vähän liian kauan, tsekkaan kentän ja siirryn kohtaan jossa sitä on paremmin. Makkarissa kenttä tuntuu aina hyppivän ja katoilevan, mutta onneksi nyt sitten olen löytänyt suhteellisen stabiilin kohdan kämpästä eikä ongelmaa ole esiintynyt. Ajattelin että voisi laittaa kehitysehdotuksiin tuosta fullbombottelusta sun muusta. Eventin aikana sai taas Fullcombotettua niitä biisejä mitä en ennen ollut saanut ja nyt taas tuntuu nihkeältä alkaa niitä pyörittämään.

      Voisi olla mielenkiintoista kyllä noiden tavallisten tanssipelien ohella tälläinen LL teemainen peli, mutta edelleenkin kritisoin Musen tanssikoreografiaa sen verran, etten välttämättä niitä haluaisi keikutella :D (mm. outoja liikkeitä ja vähän ns. "tyhjiä kohtia" kesken tanssien).

      Poista
  3. (Innostuin kommentoimaan xd)
    Joo, nuo mainitsemasi jutut jaksavat ärsyttää! Itse tosin taidan olla juurikin loveliven suhteen tuurihaukka, olen saanut monia SR-kortteja solo yololla. UR-kortteja tosin yhä metsästän epätoivoisesti (ja revinkin hiukseni, kun kaverini sai sellaisen solo yololla!!)

    Joo mutta. Omat lempibiisini vaihtelevat reilusti aina kun tuo biisivalikoima karttuu, mutta tämänhetkinen top lista on tämä:
    1. Unbalanced love
    2. Someday of my life
    3. Shiranai love * oshiete love
    4. start: dash!!
    5. Love marginal

    VastaaPoista