torstai 26. maaliskuuta 2015

Sekalaista sillisalaattia, osa en-edes-tiedä

Huomasinpa, että edellisestä postauksesta on kulunut yli kuukausi, joten vähän vipinää kinttuihin tämän postauksen kanssa. En ole hirveästi kerennyt/jaksanut/muuta kirjoittaa postausta kun harrastusten ulkopuolinen elämä on hyökännyt päälle niin aktiivisesti, että on pitänyt siihen keskittyä. Vapaa-aika onkin sitten mennyt lähinnä rentoutumisena enkä loppujen lopuksi ole paljon mitään jaksanut touhuilla.

Kuten tämän postauksen nimikin oli sillisalaattia, on sitä tälläkin kertaa tarjolla. Eli aika sekalaista jutustelua siis. Tiedän muutaman lukijan tykkäävänkin näistä sekalaisemmista postauksista, mutta olen huomannut, että myöhemmin kun yritän etsiä jotain tiettyä asiaa blogistani, se on vaikeaa juurikin näiden postausten takia, niissä kun on vähän kaikkea! Pitää vain laittaa kuvaavampia ja parempia tunnisteita selkeästi :).

Olen tässä muutamana päivänä käynyt miehekkeen kanssa metsässä tallustelemassa ja se onkin käynyt kivasta rääkistä. Kallion seinämiä pitkin on kiva kiipeillä. Kännykän upea (huono) kamera on ollut onneksi mukana ja olenkin yllättäen löytänyt paljon kivan näköisiä paikkoja metsästä joissa voisi kuvailla hyvin nukkeja tai cosseja. Kuvia on jonkin verran:
 




Näyttää sellaiselta kololta minne Liisa tippuu matkalla ihmemaahan



Purot on aina olleet lähellä sydäntäni ja olinkin ihan innoissani kun löydettiin tämä. Ihanan kirkasta vettä. Pitää etsiä selkeästi tämän puron yläjuoksu. Ties vaikka löytäisi lammen. Tuli heti hirveä hinku uittaa nukkea tuossa. Tosi paljon kivan näköisiä paikkoja löytyikin ja pää alkoi heti raksuttaa, että millaisia cosseja tuolla voisi kuvailla.

 *****
Oli taas ihanaa pitkästä aikaa kuvailla nukkeja. Kokeilin miten Azonen neemojen vaatteet mahtuvat pullipille ja päinvastoin. Koronilleni, joka on siis S kokoa, pullippini vaatteet olivat turhan isoja. Varsinkin paidan kanssa jo kerkesikin arvata, että hihat ovat ihan liian pitkät. Reffikuvaa ei valitettavasti ole tähän hätään.


Yllätyin siitä, että S-koon vaatteet kuitenkin menivät pullipille. Hihathan selkeästi ovat liian lyhyet, mutta paita meni päälle vaikkei ihan kiinni saakka ylhäältä. Pidän kuitenkin mielessä tämän, sillä voisi olla mahdollista, että osa vaatteista, varsinkin isoista ja löysemmistä menisi myös pullipille hyvin. Nukkeni kroppa on muuten nelostyypin kroppa, eli muista kooista en osaa sanoa. Neloskroppa vieläpä tunnetaan yleisesti "anorektikkona", joten se varmaan on kapeampi kuin muun malliset kropat. Obitsuista en myöskään osaa sanoa mitään muuta kuin, että lagrebustiselle tuskin ainakaan paidat mahtuvat.


En ole vieläkään keksinyt Lunatic Queenellini nimeä, muuta kuin Rita. Raivo Rita niinkuin Power Rangerseissa. Pitää katsoa keksinkö jonkun paremman vai jätänkö kokonaan nimeämättä. Ritalle.. siis Lunatic Queenelle en ole mitään hurjempaa taustatarinaakaan miettinyt, muuta kuin, että neiti hallitsee painajaismaailmaa. Taas näitä, tiedän. Tosin tämänhetkisessä asussa ei typykkä näytä oikein asiaankuuluvalta.


Tein likalle tuollaisen ihme jättirusettipäähärpäkkeen, koska.. en tiedä. Rusetit on minusta ihania ja valkoinen menee ihanasti tytön punaisen tukan kanssa yhteen.

Sain vihdoin ja viimein kuvattua nukeistani ryhmäkuvan. Edellinen ryhmäkuvahan taisi olla silloin kun minulla oli nukkeja viitisen kappaletta (Aileen, Alleria, Faro, Aurora ja Rika näin saapumisjärjestyksessä).  Nyt noita pikaisen laskennan mukaan on 12. Miten niitä on niin paljon. Lisääntyvätkö ne keskenään (tätä voitaisiin olettaa, koska kaksi viimeisintä on tiny kokoisia)? Harlequin (pipos star cheshire) kyllä on miehekkeen ja minun yhteinen pallero.


Soom Lilidini nimeksi vaihtui Rrabbitin sijaan Linnea, koska nimen pehmeys.


Tässä vaiheessa valo alkoi olla lopuillaan, joten naama vähän "paloi"


Voin myös suositella Doll factoryn kroppaa ihan vain koska istuminen. Yleensä tuntuu, että kaikki tissijointilliset kehot nojaa taaksepäin, mutta Doll factoryn kropassa on kivat reisijointit niin, että nuken istuminen on vähän luonnollisemman näköistä.



********

Päätin myös, että aion seuraavaksi tehdä Kalistan Bloodmoon skinin League of legendistä.
 

Pidän enemmän splash artissa olevan Kalistan sarvista, maskista ja värityksestä kuin pelissä olevasta versiosta. Splash artissa on vain se ongelma, ettei siitä ihan kaikkea näe, joten pitää ottaa puuttuvat palat sitten peli versiosta. Tykkään miten splash artissa armorin väri on selkeästi punainen, kun taas pelissä se on ennemminkin violetti. Ja koska bloodmoon, niin punainen on minusta kivempi valinta. Isoa pohdintaa ovat aiheuttaneet selässä olevat keihäät ja tukka. Keihäät nimittäin ovat läpinäkyvän punaisia (ja hohtavatkin!).


En ole kerennyt kuin softispaloja leikkelemään ja mittailemaan. Kiinnikkeet kun ovat vasta matkalla, enkä halua laittaa niitä worblaan jälkikäteen. Kangasostoksille menen sitten kuin jakselen. Onneksi joululahjaksi saatu eurokankaan lahjakortti menee vasta ensi joulukuussa umpeen :).

Tälläistä pientä päivitystä tähän väliin.

Oliks nyt siis kevät vai talvi?

10 kommenttia:

  1. Metsät tarjoaa kyllä mainioita kuvauspaikkoja nukeille ja varmasti cossienkin kuvaukseen :3 Innolla odotan sitä, että saat Kalista-cossisi valmiiksi! (Oon tällä hetkellä itse ihan lääpällään LeBlancin Ravenborn-skiniin vaikken ainakaan vielä koko hahmolla pelaakaan, mutta jos cossausta harrastaisin niin haluaisin tehdä siitä puvun XD)

    Kiva myös nähdä jälleen kuvia nukeistasi! ♥ Nukkeryhmäkuvia on aina mahtava nähdä, hirveä homma varmaan ollut noiden kaikkien asettelussa D: Etenkin nämä isommat Soom-tyttösesi ovat kovin nättimyksiä ja tuo Doll Factoryn kroppa näyttää tosiaan istuvan mainiosti SG-pään kanssa! Niin ja Linnea kuulostaa ihanalta nimeltä pikku-Lilidille~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, tuo Le Blancin Ravenborn skini on kyllä ihana :)! Tykkäsin siitä heti sen ilmestyttyä ja se taitaa ollakin aika suosittu skini cossaukseen, ellen väärin muista. Enkä yhtään ihmettele ^^.

      Oli niin tyytyväinen kun olin saanut nuket aseteltua suhteellisen fiksusti kaakeliuunin eteen, mutta kun piti korjata pois oli että, hmm, kenestähän noista pitää aloittaa etteivät kaadu kuin domino nappulat. Otin sitten yksitellen kaikista kuvia pitkästä aikaa ^^. Kiitos kiitos kovasti :D Elizelle pitäisi tehdä uusi meikki, kun tuo on vähän niin ja näin ja keksin vähän uutta ilmettä neidolle. Pitää katsoa että oliko minulla enää lakkaa jäljellä. Linnea nimi on itselle lapsuudesta tärkeä, kun tuli vahdattua sellaista piirrettyä kuin "Linnea maalarin puutarhassa" jossa Linnea ja hänen naapurinsa Blomqvist käyvät pariisissa Claude Monet'n maalauksia katsomassa. Ja nimen tarkoituskin oli sopiva ^^

      Poista
  2. Hitsit tuo Doll Factoryn kroppa vaikuttaa kivalta, istuu nätisti <3 Pitääpä pitää mielessä jos koskaan tänne vielä ylimääräisiä päitä eksyy xD( No toivoittavasti ei ihan heti...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa vaihtelua ainakin tämä kroppa kun hirveästi muita kuin Soomin kroppia minulla ollut :)! Kannattaa ottaa harkinnan varaan ainakin jos joskus tulee tarvetta.

      Poista
  3. Ihania nukkekuvia!! En pääse yli miten täydellinen Isara on..... Sillä on kyllä varmasti yksi näteimmistä naamoista mitä oon ikinä bjd-nukeilla nähny!!! Ja noi siniset silmät on lu-mo-a-vat!! <3 <3
    Wautsi odotan innolla cosplay-puvun etenemistä! Siitä tulee varmasti ihan älyttömän makee!! *u*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitos Isara kehuista ;u;! Isararessukalle pitäisi tehdä uusi meikki kuten monille muille, mutta pelkään etten saisi tämänhetkistä lookkia sille. Pitää kerätä lisää rohkeutta!

      Toivotaan että tämä cossipuku onnistuu yhtähyvin kuin päässäni olevissa suunnitelmissa!

      Poista
  4. Hieno ryhmäkuva! En ole aikoihin yrittänyt ottaa ryhmäkuvaa omistani kun aiemmat yritykset ovat olleet niin lannistavia.
    Meillä muuten M-kokoinen Azone ja Pullipit käyttävät jonkin verran samoja vaatteita. Eteenkin sellaiset vähän väljemmät ja lyhythihaiset asettuvat Azonellekin aika hyvin. On kivaa kun on monen kokoisia nukkeja niin aina kun kirpparilta löytyy päheitä vaatteita, tietää että kyllä ne joku käyttää.

    Tuo Kalista on vaikuttava hahmo! Saisitko nuo hohtavat aseet selkään pleksistä jonka sisään laittaisi led-valon? Teollisuus-Etola myy määrämittään pätkittynä vaikka minkä kokoista, paksuista ja muotoista pleksiä, akryyliä ja muuta kivaa ja läpinäkyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirsin ensin tosi karkean luonnoksen miten asettelisin nuket ettei tulisi sellaisia "mulla on nukke, mut mihkä tää muka sopii?". Helpottikin kovasti, pysyi luvusta myös hyvin sitten selvillä. Ja kaakeliuunia vasten oli helppo laittaa nojaamaan, standeja minulla kun ei ole (ja olen sen verran vainoharhainen, etten halua huomata koko kasan kaatuvan kuin dominopalikat).

      Hyvä tietää että Azone vaatteet jossain määrin käyvät myös Pullipeille ja toisin päin. Olisi tosi kiva ostaa kerrankin nuken vaatteita, että niitä voisi käyttää muukin kuin vain se yksi nukke. Rahan säästö!

      Itseasiassa minulla ja miehekkeelläni oli kyseisiä aseita kohtaan pohdintoja. Pleksi on hyvä että se ainakin on vahvaa, mutta mietittiin, että se saattaisi olla jopa liian painavaa pysyäkseen nätisti paikoillaan selässä. Ainakin siis sellainen paksumpi. Pitääkin muuten ottaa huomioon selkäpuolen paino sitten kun alan craftata niin ei tule yllätyksiä. Ajateltiin myös mahdollisia ledejä sisälle, joten sisäpuoli pitäisi olla ainakin suhteellisen ontto. Valuhommat noin isoille kepukoille on vähän hankalia, joten mietin löytämääni Transpa Art muovia. Sitä varmaan voisi muotoilla ainakin suht helposti. Pitää pohtia ja katsella kyllä kyseisen aineen käyttötarkoituksia enemmänkin.

      Poista
  5. Oi niin kauniit kuvat! ♥ Rakastuin sinun nukkeihin! Aivan loistava ryhmäkuva ja niin kauniit nuket ja nwwn ! ♥ ♥ ♥
    Eiiiiii !!!... Kuolen kohta kateuteen tuohon viimeiseen nukkeen joka näkyy kuvissasi..... A3A ~ ♥ ♥ Miten voi olla!!!! ^u^ Kuvat ovat niin kauniita ja hyvälaatuisiakin *3* <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitos paljon ^u^! Ehkä sitä voi ottaa ryhmäkuvan kerran.. hmm. monessakohan vuodessa?
      Ihanaa että pidit Elizestä! Mutruprinsessallakin on faneja!

      Poista