tiistai 5. elokuuta 2014

Project Zero kuvauksia ja muuta pölinää

 (Koska pätkivän netin kanssa on hauskinta postailla =).. Not..)

Tällä kertaa siis aion postailla Kasumin puvun edistyksestä ja uusia kuvia Deep Crimson Butterfly cossista.



Sainpa eräänä alkavana iltana kuuden aikaan idean alkaa nyt vihdoin tekemään armoreita cossiani varten.

Söpön eriväriset
 Kuuden tunnin työskentelyn jälkeen olivat säärisuojat tehty worblasta ja joskus kahdentoista puoli yhden aikaan tein pikaiset pohjat myös käsisuojilleni. Se tunne kun leikkaat yltiö pieniä worblan paloja ja yrität kuumentaa ne polttamatta sormia samalla. Pitäisi myös olla ihan oma meme "Ilmeeni kun leikkaan worblaa". Vähintäänkin naama vääntyy jotenkin.


Otin myös erittäin kämäisen kuvan siitä mitä olen saanut aikaiseksi, mutta en sitten jaksanutkaan laittaa toista säärisuojaa tai käsisuojia enkä sitä viittaakaan kaivaa tuolta. Paljon on vielä hommaa, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa..

Otettiin siskon kanssa myös kamera ulos ja mentiin kuvaamaan helteeseen Project Zero cossejamme. Koska ajatus tuli niin yhtäkkiä, emme saaneet kuvaajaa vaan laitoimme kameran ajastetuksi. Osa kuvista on kyllä sen näköisiäkin :D






 Sitten löytyi pihalta kuollut lintu :/

Tää kuva tuli niin sopivasti "Olipa mukava kuollut lintu" Not :(


 Mayun hienoja otoksia.

"Stay cool"

 Unohdettiin molemmat sormukset sormiin :D. Saa keksin jos huomasi sen ennen kuin sanoin.


Ja random sisätila kuva.


Baku, meidän kissa ei jättänyt ollenkaan rauhaan vaan sen piti tulla photobombbaamaan melkein koko ajan :D Parista ylemmästä kuvasta se onkin rajattu pois.

Yritä tälläistä kuvaa nyt vakavasti kuvata kun toinen pörrää päällä


Ihme kana kun pitää tulla huutamaan ja pyörimään jalkoihin. Minulla muuten on toiset kengät jalassa, kun tosiaan Ilonahan söi ne Mio kengät.

Pitäisi jaksaa kuvata muitakin vanhoja pukuja. Tuntuu vain että on hieman.. öhöm pyöristynyt enemmän niin ei välttämättä edes cossit sitten mahdu päälle.. pitää kokeilla jos tulee tämmöinen samanlainen inspis. Toisaalta näytän näissä Mio kuvissa hoikemmalta kun edellisissä, koska paremmat rintsikat = parempi tasapaino asioiden välillä. Sanoinks mä ton just ääneen?

Vois sitä käydä vaikka rannallakin tänä kesänä

4 kommenttia:

  1. Siellä se cossi valmistuu :) onko sulla joku aika mihi mennes pitäs olla valmis vai?
    Hienoi noi cossi kuvat ;3 kisuki söpönä mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Traconiin olisi aikomus saada valmiiksi :). Ensi viikonloppuna toivottavasti enemmän progressia!

      Baku oli hirveä photobombbari xD Se vaan tuli kiehnäämään ja makoilemaan naamalle kun yritettiin kuvata xD.

      Poista
  2. Olettepa todella suloisia noissa Project Zero cosseissa. :) Ihania kuvia! Ja tuo kamera-proppi on tosi hieno myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sisko ihan vartavasten hommasi tuollaisen vanhan kameran ja pitää kyllä sanoa, että on hieno! Jotenkin tuollaiset vanhan ajan tavarat ovat minusta romanttisia ^^

      Poista