keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kuules nyt mörkö, eikös Aliisa ole sievä tyttö? Noh, mörkö?

Oikeastaan minun piti tehdä tästä minimuotoinen arttibloggaus, mutta unohdin täysin kuvata arttini, joten se jääköön seuraavaan kertaan.

Sen sijaan aion täyttää tämän bloggauksen ihanalla uudella tulokkaalla. Tänne siis saapui Azonen Koron Bear. Nalle Koron näin helpommin. Ihailin Tiinyanin pureneemoja aikani ja joku vuosi sitten ajattelin, että ehkä joskus sitten. Jotain napsahti ja kolme kuukautta kuolailin yhteen putkeen ja etsin sitä mikä näyttäisi omalta. Niin ja näin tapahtui ja eilen sitten aprilli päivänä hain ostokseni postista.


 Random japanilaista sanomalehtipaperia. Minusta on hirveän mukavaa katsella nukkejen avauskuvia, oli sitten mikä tahansa nukke kyseessä. Mielestäni se on vähän kuin itsekin saisi avata paketin vaikka vain katseella.

"Help!"
 Kun nostin tämän laatikosta, meinasi melkein tippa tulla linssiin, se on niin ihana :D.

Söpö taka-artti

Nukkejen hoito-opas


Tässä kohtaa olin yllättynyt tavaroiden pakkaustavasta. Ne kun oli teipattu itse nuken taa ja sivuille, eikä niitä ensin meinannut edes huomata. Ovelaa


Kaikkine härpäkkeineen. Yllätyin hurjasti kaikista ihanista yksityiskohdista kuten takin nauhoista ja mekon ja paidan pienen pienistä ruseteista ja pitseistä ja helmistä. Olen ihan myyty.


Ihmettelyä ympäriinsä. Nimeä en ole ihan hirveästi miettinyt, mutta Hitomi tai sitten ihan pelkkä Koron olisivat kivoja. Pitää vielä miettiä. Varmaankin Hitomiin se kuitenkin kallistuu ;).


Mielestäni vaihtokädet ovat ihanan monipuolisia asentoineen ja tosi suloisia.


"Pahoinpitely". Käsiä piti päästä tesmailemaan ja ihmettelemään.

"Konnichiwa!"
 No nyt näyttää siltä miltä pitääkin. Minusta oli hurjan sööttiä, että laukussakin on vuori. Pipoa pidetäänkin sitten siellä nätisti, että jos tulee kylmä niin voi laittaa päähän.

"Moi vaan"
 On se niin suloinen että melkein kuolema iskee.


Pelottavia otuksia tuli kävelyllä vastaan. Hitsi Koronin vaatekerta on kyllä täydellinen ympäri vuoden. Paitsi ehkä kengät (ovat muuten julmetun söpöt!) eivät ole ihan kesäkenkulit.


Mietin että kuvaisin Hitomia Harlequinin ja Varianin kanssa.

~chu~

"Kivat maisemat" :3
 Sitten vierailtiin vähän peli/kirja/manga hyllyssä. Varo vaan ettet putoa!

"Eihän tästä nyt minnekkään horjahda"

"Tuota.."
 Sitten kuitenkin taisi alkaa vähän ujostuttamaan.

"Auttaisitko alas?"


Sinne tosiaan on pitkä matka.

Pahoittelen muutamaa kuvaa. En tiedä miksi blogger heittää ne noin sotkuksi. ^^'

Voiko näin helposti posettavaa nukkea ollakkaan?

11 kommenttia:

  1. Onnea uudesta nukesta, neiti on aivan ihana!

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta tulokkaasta!! Haha! Mikä sattuma että sullekin tuli Koron! Mun nukke saapu 31.3 eli nehän on melkein kaksoset sun Hitomin kanssa! ^w^
    Tosi sulosia kuvia!! Olin itekin ihan hämmästyny vaatteiden laadusta ja varsinkin kaikista pienistä yksityiskohdista!! On toi nukke vaan niin uskomattoman sulonen! ♥

    Mulla kanssa blogger temppuili viime postauksen kanssa ja veti kuvat ihan muhjuseks vaikka flickeristä latasin! O__o Toivottavasti vika korjaantuu pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs jos ne ovatkin salaiset kaksoset siun Mirun kanssa, eikä me tiedettykkään mitään! *Dun dun duuh* Ei mutta, nalle Koron onkin niin söötti, että sitä voisi katsoa vaikka loputtomiin ^^

      Viime postauksenkin aikana oli vähän jotain häikkää bloggerin kanssa; tummat kuvat jostain syystä se heitti ihan rakeisiksi ja suttuisiksi, vaikka koneella ja muualla netissä kuitenkin toimivat ihan moitteetta. Toivottavasti menee pian ohi tuollainen

      Poista
  3. Oii, ihanaa kun hankit Azonen~ :3 Onnea uudesta suloisesta nukkeloisesta!
    Minäkin rakastan boksinavauspostauksia, varsinkin sellaisista nukketyypeistä joita ei itse omista. Laatikot on yleensä koristeltukin niin nätisti että ne ovat esteettisiä elämyksiä jo ihan itsessään.

    Koron on tosi suloinen ja varsinkin tuo :3 -naama on niin hellyyttävä! Aww~ tuo ujo kurkkaus-kuva. x3 Hauskaa kun hän tutkii uutta ympäristöään, toivottavasti saadaan myös kuvatarinoita, vihj vihj! ^3^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmasti jotain hauskaa kuvailen tämän kanssa. Ajatukset jo lentävät My little ponyen ja Turtlesien kanssa kuvaamisesta xD..

      Siinä on kyllä jotakin taikaa siinä boksien avaamisessa. On tosi hauskaa katsella erilaisia laatikoita ja pakkaamisia ja jotenkin saa olla mukana touhussa.
      Purr murr <3

      Poista
  4. Onnea uudesta nukesta, tosi söötti! X3 Itsellä olisi myös kiinnostusta näihin, mutta ei ole ollut mahdollisuutta alkaa puuhailemaan. </3 Noh, tähän asti tyytynyt ihailemaan sinun nukkeja x3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinne joku hassu päivä tupsahtaakin nukkekuumeen saattelemana jotain ihanaa ;) Itsekin ennen nukkeiluharrastuksien aloitusta ajattelin, ettei noita ikinä pysty hankkimaan, mutta onneksi sitten todellisuus sanoi toista. En yhtään tietenkään houkuttele sinua tähän en (ei sisällä toki sarkasmia!)

      Poista
    2. Tuntuu nyt hankalalta ainaki alottaa tollasee, ei sen takia etten tiedä juuri mitään nukeista, vaan koska cosplay vie kuitenkin aikaa ja rahaa, saatikka sitten kun on menossa lukio ja suunnitteilla mahdollinen ulkomaan matka.. xD Pitää tutkiskella hommaa sitten ehkä paremmalla ajalla.

      Poista
  5. Onnea ekasta Azonesta! Hauska yhteensattuma tosiaan tuo, että Janina ja sinä molemmat saitte Koron-nallet noin samaan aikaan :) Sieltä ne karhut vain kömpivät talviuniltaan :3

    Tästä se pureneemojen haalinta jatkuu, muahhahhaa >:D

    Blogger muuten temppuilee myös minulla, mutta vain jotkut kuvat suttaantuvat... tosi outoa ja ärsyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwh, karhut heräävät talviunilta, ahhah, totta tosiaan :D <3 Niin suloinen ajatus, Koroneita kömpii luolistaan.

      Toivotaan nyt ainakin toistaiseksi että tämä jäisi yhteen ;D Katsotaan kun siskoa sain kuumoteltua tämän kanssa, ehkä pieni Hitomi saisi kaverin ;) <3

      Poista