lauantai 26. huhtikuuta 2014

Cosvision lähestyy.. liian nopeasti?

Heräsin tämän viikon maanantaina siihen faktaan, että Cosvision on jo muutaman viikon päästä. Deadline ja innostus cossia kohtaan ovatkin sitten vauhdittaneet tekemistahtia ihan nätisti.

Pitää vielä silittää
 Ajattelin viime perjantaina, että jos nyt saan tuon topin valmiiksi tänä viikonloppuna niin voin olla siihen tyytyväinen. En sitten arvannut, että saisin sen jo tänään, lauantaina valmiiksi (mitä nyt tuo koriste pitää kiinnittää ja kolme helmeä, mutta niihin menee vain hujaus). Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Hamosen kanssa

Tämäkin toppi vaati tosin veronsa; suurentaessani saksilla reikiä sirkkoja varten onnistuin sivaltamaan saksilla sormeeni :P. "Anna nopeesti laastari, etten mä sotke tätä toppia". Onneksi seläntakana siskolla oli valmiina muutama.


Selkämys
Pitihän tuota nyt kokeilla samantien päälle (häntä pitää muuten muistaa kiinnittää!). Tuo musta nauha ei tule jäämään. Pitääkin käydä täydennysostoksilla ostamassa valkoista. Ensimmäinen tälläinen toppi tekele ja siihen nähden meni tosi kivasti :). Oli mukava päälläkin, että ehkä viimein yksi con, jossa asussa on sekä helppo että mukava kuljeskella.

Hiano selfie :P
Sain korvatkin kiinnitettyä peruukkiin. Sekin pitäisi vielä stailata uudestaan kun pikkuisen kärsi käsittelyssä :D. Korvat lyhenivät myös noin kymmenisen senttiä ja nyt näyttävät paljon paremmalta (vaikka kuvasta sitä ei paljoa huomaakkaan).

Ostin heräteostoksena kaupasta myös pokémon kortteja. Viimeksi oli ollut Black and White kortteja, mutta nyt oli tullut XY kortit hyllylle (yritän löytää Sylveonin). Olen aina rakastanut pokémonkortteja ja pentuna niitä oli melkein tuhat (jostain vanhasta muistiinpanosta luin, että 1050 olisi ollut isoin määrä). Muutama kuukausi sitten sisko antoi minulle muovitaskuja ja laitoin kaikki poksukorttini niihin. Ah, se niiden tuoksu ja hipelöinti ja järjestely, raksutan.

Osa vanhoista TV keräilykorteista. Näistä pidän eniten

Muutamia Elokuva ja TV keräilykortteja. Elokuvakorteistakin tykkään kovasti
Yksi lemppari aukeamista
Toinen lemppariaukeama.
 Pelikorttejakin on siunaantunut aika järkyttävästi ja muovitaskut pullottavat hurjasti parhaimmillaan viiden saman kortin määrästä (ihan alkuperäiset booster pakat joissa pelkkiä bulbasaurejakin oli joku 10 :D). Sain eilen kovalla tinkimisellä ja ininällä siskolta vaihdettua tuon pinkkipohjaisen Pikachu kortin. Hänellä oli niitä kaksi, mutta silti pyysi ihan epäreiluja vaihtoja. En varmasti vaihda ihanaa Blastoise korttiani :(.

Herpa Derpa
  Gamestopista myös tarttui Froakie yhdentoista euron hinnalla. Tuo ilme :D.


Tämä vielä, koska se on niin söötti.

Eläinkorvat

6 kommenttia:

  1. Oi, hyvältä näyttää tuo cossiasusi. :3 Hienosti olet saanut laskeutumaan nuo röyhelöt topin etumustassa. Ja korvat näyttävät oikein kivoilta selfiessä! Hyvä siitä tulee. :)

    Voi, ihania poksukortteja. En ole koskaan ollut kova keräilemään keräilykortteja. Näitä kuvia katsellessa tulee mieleen että ehkä pitäisi...
    Ja todellakin eläinkorvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinkorva moe <3
      Kiitus hirveästi, olen ihan innoissani tämän cossin kanssa! Hauskaa vieläpä on kun nuo röyhelöt ovat niin kevyitä että liikuskelevat sillain kivasti.

      Pokémon kortit on ihunia. Varsinkin sellaiset söpökuvaiset kortit :)

      Poista
  2. Onneksi olkoon topista! Ollaan kummatkin satiinihirviöitä sitten, sillä erotuksella että sinulla on mukava asu :D

    Ja Poke-kortit, mikä nostalgia. Omanikin ovat vielä muovitaskuissa kaapeissa, ei raaski heittää pois. Ne tosin ovat tylsästi numerojärjestyksessä x3 Pitäisi keksiä mitä niillä voisi tehdä niin eivät pölyttyisi vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta kyllä odottaa että miltä sinun pukusi näyttää. On nimittäin yksi lemppari armoreista mitä Elinin päällä on :)!

      Mä mietin, että ehkä joku kaunis päivä nuo kortit alkaa jo keräämään arvoa. Toisaalta, en ehkä raaskisi myydä niitä kylläkään xD. Mutta sitten joskus kun on joku isoäiti ja on lapsenlapsia niin niille voi sitten kertoa tarinoita että kuinka mummi keräili penskana näitä kortteja ja vaihteli niitä.

      Poista
  3. Voi ei tosta sun cossista tulee kyllä varmasti upea!! Tosi hyvää jälkeä oot saanu aikaseks (ite en ikinä pystyis!!!!!). ^w^

    Mä keräsin nuorena kanssa noita Pokemon tv-kortteja!! Vasta miehekkeen tapaamisen jälkeen aloin ymmärtää noiden pelikorttien päälle ku se opetti mut pelaamaan niillä. XD Edelleen välillä tulee ostettua boostereita foilien toivossa (meil on pakkomielle foilien keräämiseen....)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ^-^ <3 Toivotaan että viimeinenkin osa puvusta onnistuu yhtä hyvin (tai jopa paremmin).

      Pokémon kortit <3! Muistan miten luokkatoveri ala-asteella kävi jossain lämpimässä maassa (ehkä kreikassa?) ja oli löytänyt sieltä uusia TV-keräilykortteja ja esitteli niitä meille. Hitsi, toivon että nekin olisi tulleet tänne Suomenkin puolelle. Se moltres kortti oli niin hieno.
      Itse en osaa edes juurikaan pelailla (joskus mieheke kyllä yritti opettaa, mutta se sitten jäi), mutta keräily on kivaa ja kortit kauniita :D

      Poista