keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Niisku, ei näy mitään noitaa. Taivaalla loistaa vain kuu

Niin. Mielenkiintoista, että aamuisiin rutiineihini on jostain syystä kulkeutunut telkkarin katselu aamupalan syönnin aikana, joka tarkoittaa puolta jaksoa Muumilaakson tarinoita ja puolta jaksoa My little ponya. Anyways, sain palautetta eräältä ihmiseltä, että "Mikset sä oo blogannu mitään? Viimeks bloggasit neljästoista päivä ja siitä on jo ikuisuus".  Hyvä kysymys! Tuntuu, että viikot ovat menneet melkein lentäen. Ennakkotehtävät koulua vartenkin lähtivät matkaan tällä viikolla, koiran pennun kanssa on tullut oleiltua, raidipäivät muuttuivat kahden sijasta kolmeen (ainakin toistaiseksi), mutta kaiken tämänkin keskellä olen saanut vähän nukeille ommeltua, otettua kuvia ja tehtyä cossia.


Kerroin muistaakseni jo jossain edellisessä postauksessa hanskojen säätämisjutusta ja kuinka ne eivät onnistuneet. Sain kuitenkin hanskat lopulta valmiiksi.

Välivaihe 

Valmiit hanskat

 Laskeskelin itseasiassa että mitä minulta vielä puuttuu Elin cossistani, eikä tekemättä ollutkaan niin paljoa kuin kuvittelin. Tein koko viime viikonlopun päärmeitä ja katselin Greyn anatomiaa jotenka enää tekemättä on korsettipaita, korvat ja bolero (vai mikä se onkaan?). Yllätyin aika paljon käydessäni listaa läpi ja rastittaessani sitä. Toisaalta yläosat ovat minulle vaikeimpia, joten saa nyt nähdä miten nopeasti hommat etenevät, puhumattakaan siitä, etten koskaan ole tehnyt korkeita kauluksia.

Ois ehkä sittenki pitäny ottaa tää tukkatyyli ja korvat?

Minulla on puutöissä aina ollut peukalokeskellä kämmentä, joten olin enemmän kuin iloinen kun poikaystäväni tarjoutui tekemään minulle wandin cossia varten. Katsotaan millaista vauhtia sekin etenee kun mieheke pääsee lomalle ^^.

"Kiitti kultsi"
Hahmottelua
 Valitettavasti ylläoleva halkesi alhaalta kahtia, mutta ainakin on seuraavaa kokeilua varten sitten malli jo valmiina.

Tältä siis kuuluu näyttää
Olen aina ihmetellyt muiden älyttömän nopeaa tahtia tehdä cossinsa, kun oma tekeminen tuntuu matelevan (ellei peräkkäin ole montaa vapaapäivää). Omalla kohdallani on "Tee rauhassa omaan tahtiisi" toiminut varmaan parhaiten. Parhaiten cossin tekeminen tuntuu onnistuvan jos taustalle laittaa jotain tuttua ohjelmaa pyörimään, kuten vaikkapa muumia. Muumi on siitä mukavaa cossitaustahälinää, kun dialogista pystyy päättelemään mitä tapahtuu, eikä se kuitenkaan ole liian kiinnostava, että jäisi katsomaan. Musiikin kuuntelu itsestään on myös ihan jees, mutta mielestäni on mukavaa, että päähän tulee mielikuvia kohtauksista samalla kun ompelee.

*tuijotus* "Missä sä olet ollut kun et ole pelannut pitkään aikaan?"
Teraan minulla on jonkinmoinen viha-rakkaus suhde. Söpöt elinit, jotka ajavat ihmisiä cossaamaan, tuntuvat pelastavan niin paljon mielikuvituksettomilta itseääntoistavilta questeilta. Peli tietenkin on isommalla porukalla hauskempi ja pitäisi uskaltautua kokeilemaan niitä battlegroundejakin. Pidän kuitenkin siitä, että pelissä voi haastaa itseään (myös mielenterveydellisesti "montako samanlaista questia jaksat putkeen?" :D) ja että pelin ulkoasuun on panostettu (ainakin hahmo ja maisema puolelta). Taisin itseasiassa törmätä Teraan joskus youtubessa, kun hyppelin videon kautta toiseen ja siinä sitten edessäni näkyi video battlegroundista, jossa joku söötti puputyttö hyppeli söpön näköisesti kaksi miekkaa kädessä (ei ole tainnut äiti kertoa, ettei fiskarsin saksien kanssa juosta). Otin selvää pelistä ja tuumin miehekkeen kanssa, että olisikohan tälläistä kiva kokeilla. Muisteltiin yhdessä, että joskus oli joku arviokin ollut jossain lehdessä ehkä ja Terasta oltiin kai povattu myös ison yleisön peliä myös länsimaihin, mutta aika nopeasti tämä muiden mmoitten kanssa samaan laatikkoon ilmeisesti joutui. Muutama päivä sitten keskustelun jälkeen mentiin lähimpään Gamestoppiin ja käytiin hyllystä nappaamassa omamme. Miksi avauduin tästä? Joskus sitä on kiva miettiä tarkemmin mistä cossi-ideat saavat alkunsa :).

Hetken hengähdystauko
Ps. Azone kuume ei jättänyt rauhaan = tänne on tulossa jotakin pientä ja söpöisää ;)


2 kommenttia:

  1. Käsineet näyttävät hyviltä! Kankaasi näyttää hyvinkin ärsyttävältä ommella :D Kiiltävää..

    Pystyn samaistumaan tuohon cossintekoon omassa rauhassa... tosin itsellä se meinaa muutamaa tuntia hiomista päivässä tällä hetkellä. Jos noi kaikki osat hioisi kerralla putkeen, niin voisi olla paikat jumissa ja jännetupintulehdus palkkana^^; En ihan tajua ihmisiä, jotka pystyvät tekemään coneihin joka päivälle oman asun.

    Ja Tera, juu. Olisi hienoa löytää porukka, jonka kanssa pelata. Jos cossilta ehtisi :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun hanskoissa on umm.. sifonkiko tuon nimi on? Tuollainen liru ohut kangas jota menee sitten kaikkiin röyhelökohtiin.. hyi miten inhottavaa on tehdä päärmeitä siihen! Onneksi hanskat kuitenkin onnistuivat :D

      Rauhallinen tahti on hyvä. Kunhan tulee valmiiksi haluttuun coniin niin silloin tahti on sopiva :D. Itse olen tehnyt yhteen desuconiin kaksi pukua ja pitää kyllä sanoa, että toista kertaa en tee, ynh. Minulle riittää yhdenkin kanssa säätäminen.

      Pitää miettiä että jos jossain välissä kerkeäisi pelailemaankin taas :D

      Poista