lauantai 4. tammikuuta 2014

Peuratytön synttärit ja jotain pientä tuli hankittua


 Hyvä että kirjoittamani otsikot ovat noinkin lyhyitä! Tässä blogimerkinnässä aion kertoa vähän peuratyttösestäni ja hankinnoista, kuten otsikosta selviää.

Hommahan on niin, että Rika - peurajumalan tytär - on majaillut luonani kolme vuotta. Yleensähän en ole juurikaan millään tavalla nukkejeni "syntymäpäiviin" (toisin sanottuna saapumispäiviin, nukkeni syntymäpäivät tulevat suoraan saapumispäivistä) reagoinut, mutta tänä vuonna merkitsin uuteen muumikalenteriini jokaisen nuken syntymäpäivän ja paljonko sinä päivänä täyttää, ihan vain huviksi.

Rika taitaa olla ainut nukeistani, mitä en oikeastaan ollut suunnitellut ollenkaan. Yksi päivä toinen harrastaja otti minuun yhteyttä foorumilla ja kysyi, että haluaisinko ostaa häneltä tannin Dollmoren Momon. Yllätyin aika paljon tästä. Olin aina pitänyt Momosta myös tannina versiona, mutten ikinä ollut vakavissani miettinyt hankkimista. Tämä toinen harrastaja vielä tarjosi nukkea puoleen hintaan hajonneen korvan takia (mikä häiritsi häntä) ja pari päivää mietittyäni olimme jo sopineet kaupoista. Mielestäni hajonnut korva oli varsin pieni vika, sillä sen saisi peruukin allekin piilotettua. Rika sitten saapuikin 4.1.2011 enkä katunut hetkeäkään kun hänet laatikosta kaivoin (kyllä, puhun nukeistani hän muodossa toisinaan).

Rikan ensimmäinen look
 Rikan tarinaa ei kauan tarvinnut miettiä, ja nopeasti syntyi ajatus metsäläistytöstä jonka isä oli peurajumala. Rikan nimi taas ei ollut helppo pala. Alunperin Rika nimi piti olla vain väliaikainen, miettiessäni sopivampaa. Halusin lyhyen nimen, ja silloin olin sitä mieltä, että Rika olisi hankala nimi, koska siinä on ihan samat kirjaimet kuin siskoni Kira nukella. Homma kuitenkin meni niin ja näin eikä mieleen tullut parempaakaan, joten Rika nimi jäi. Nykyään olen siihen erittäin tyytyväinen.

Metsäläis look
Rikan ensimmäinen debyytti tarinoissa oli Auroran kanssa tarinassa Sopimus (ehkä saan nuo tarinat joskus tänne bloginkin puolelle). Se myös oli samalla Auroran debyytti, sillä Ara saapui vain muutamia kuukausia Rikaa ennen. 

Vasta saapuneet sarvet ja meikki nro. 2
Rikan luonne on pysynyt aika samana aina ja meikkiäkin naama on saanut vasta kolme kertaa, mikä on yhtä monta kertaa, kuin Rikan sarviakin on maalattu. Rikan hahmo oli myös poikkeus muuhun katraaseeni sekä tannin ihon värinsä takia, että luonteensa takia. Muut jo saapuneet nukkeni olivat suhteellisen rauhallisia (paitsi Faro?), mutta Rikan luonne on enemmän pippurinen, omatahtoinen ja leikkisä. Rikan suhteista muihin nukkeihini ei ole sentään liikaa sanottavaa. Aileen on Rikan ystävä ja Aurora myös tätä nykyään, vaikka alunperin ystävyys pohjautui sopimukselle, mutta sen rikkouduttua, ei tilanne kuitenkaan ole muuttunut. Alleria ja Faro taas ovat Rikalle enemmän tuttavuus/kavereita kuin sydän ystäviä.


Rika on myös ainut nukke, ketä olen kuvannut aina keväisin tulvien aikaan. Vähän kuin Aileen on vakio matkustamiseen, Rika on vakio tulvametsiin.


Rikan oikean tyylin löydettyäni se on aikalailla pysynyt samana. Peruukki on ollut sama saapumisestaan lähtien, vaikka kokeiluja on välissä ollut. Vain silmät ovat vaihtaneet väriä vaalean harmaasta kultaiseen. Kultaiset silmät oli tilattu alunperin Allerialle, mutta todettuani, etteivät ne sopineet, kokeilin niitä ihan vitsillä sitten Rikalle.


Vaikka yllä oleva kuva onkin 2011 vuoden elokuulta, ei Rika ole siitä juurikaan miksikään muuttunut, joten tämän päivän Rikan kuva näyttääkin suht samalta.

Rika tänään 4.1.2014
Ei muuta kuin hyvää syntymäpäivää Rika!

Sitten sitä muuta hankintaa. Sain siis hommattua kengät cossiani varten ja ne olivat juuri sellaiset kuin halusinkin :) Itse cossissahan en ole muuta tehnytkään, kuin korsetin mallikappaleen. Pitää tsempata!


Tilasin myös Elizelle ihka oman kropan, vihdoin ja viimein. Elizellähän on ollut tähän asti lainassa kaverini nuken kroppa (joka siis alunperin tuli Auroran mukana, mutta hankittuani Aralle iso bustisemman kropan, myin vanhan kropan siskolleni joka myöhemmin myi sen kaverilleen). Minulla ei ole mitään Super Gem kroppia vastaan, mutta kun sellaiset on jo kahdella neljästä SD tytöstäni.. Ja kun mahdollisuus hybridiin on hyvä, niin mielelläni otan jotain erilaista. Elizelle siis tulee Doll Factoryn kroppa, joka on hieman lyhyempi kuin SG, mikä mielestäni on vain söpöä. Näin eräällä ihmisellä Breccia pään  tässä kropassa ja se näytti kokonaisvailtaisesti oikein hyvältä. Eniten vain mietin, että mitenhän Elizen vanhat vaatteet menevät uudelle kropalle! Se taitaakin selvitä kuukauden päästä!

Ihan vähän saan tätä valottumuutta kirota, kun tuntuu että pimenee vain. Kuvaaminen ei onnistu!



2 kommenttia:

  1. Paljon onnea Rika! ^3^/
    Rika on aivan ihana~ <3 Tuo tanni on niin herkullinen ja minusta hänen metsäläislookkinsa on valloittava. Tannit nuket vaaleilla peruukeilla ovat suuri rakkaus.

    Aww, suloiset kengät. Voisin kelpuuttaa tuollaiset johonkin lolita-lookkiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rika oli kyllä siitä hassu, ettei sen ulkonäköä tarvinnut juuri lainkaan edes miettiä :D Se vain tapahtui!

      Joo, nuo löytyivätkin hakusanoilla white lolita shoes ;D Jos tyyliä harrastaisin niin nuohan kyllä kävisivät vaikka minkä vaatekerran kanssa vain :)

      Poista