sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Miten se pokémon taas tuli aiheeksi?

Olen hyörinyt ja pyörinyt ja tuskastellut ympäriinsä, kun on ollut niin paljon ajateltavaa. Olen katsellut animea ja pohtinut cossia, mutta hirveästi ei mikään ole oikeastaan tainnut edetä. Tänään sain siis ommeltua hameen valmiiksi Tera cossiini, mutta olen siihen jokseenkin tyytymätön, siksi ette saa kuvia siitä, ainakaan vielä. Aion päättää hameen kohtalosta, kun olen saanut topin valmiiksi. Jos se sopii, niin hyvä sitten, jos ei, taidan joutua tekemään koko jutun uudestaan. Minusta on suorastaan ärsyttävää, että kun ajattelee jonkun puvun osan tekemistä ja on, että näinhän se menee, mutta toteutusvaiheessa jokin pieni osa ei toimikkaan. Jokin osa suorastaan kusee, tai ei jostain syystä ole mahdollista toteuttaakaan kuin ajatteli. Minua ei siis rassaa asian uudelleen pohtiminen, vaan se, että oli niin tyhmä, että luuli asian hoituvan niin helposti ja yksinkertaisesti :P. Hah haa.

Minusta on mielenkiintoista, miten eri jutut tätä nykyään kiinnostaa katsoessani pokémonia. Ennen (silloin kuin pokémon alkoi pyörimään Suomessakin) minua lähinnä kiinnostivat eri pokémonit ja että mitä uutta seuraavassa jaksossa näkee, kun taas nyt (pokémon xy kautena), minua kiinnostavat eniten pokémon tappelut. Sinänsä hassua, koska en yleensä ikinä ole jaksanut kiinnostua pokémon tappeluista, vaan mielummin seuraan jotain muuta, mitä sarjassa esiintyy. Nyt varmaan kiinnostusta on lisännyt, se, että tappeluissa vähän enemmän taktikoidaan ja käytetään oveluutta. Ja onhan se mukava katsella, miten pelistäkin tutut liikkeet on toteutettu animen puolella.


Kun taas päästiin vauhtiin aiheessa pokémon, pitääkin toitottaa Eevee and Friends Pikachu lyhäristä.
Kyseinen animaatio pomppasi suoraan kärkipaikoille suosikikseni kaikista tähän mennessä ilmestyneistä Pikachu lyhäreistä. Toisella sijalla tappelevat Peekaboo Pikachu, Pokémon Rescue ja Vacation.
Eevee ja kaverit lyhärissä Pikachu, Oshawott, Axew ja Pansage menevät yökylään Eeveelle. Siellä Sylveon ja Eevee näyttävät paikkoja ja samalla sitten tutustutaan vuoron perään Eeveen eri muotoihin. Minusta on suloista miten erilaiset persoonat kaikilla eeveelutioneilla on ja varsinkin ujo Flareon on söötti. Lyhäri oli rauhallinen ja ilman turhaa koheltamista, mikä mielestäni oli mukavaa. Miksi se sitten hyppäsi top lyhärin paikalle? Lyhäri oli visuaalisesti tosi nätti ja varsinkin lopun avaruusesitys oli ihan omaa luokkaansa. Lisäksi pienet yksityiskohdat, kuten Sylveonin liikkuminen toivat tyytyväisyyden tunteen, että tähän on vähän panostettu. Tämä taisi olla yksi niistä harvoista Pikachu lyhytelokuvista, minkä jälkeen olin heti, että "katsotaanko heti uudestaan?".

Olen yrittänyt myös kuoriututtaa Shiny Eeveetä Masuda metodilla, mutta toistaiseksi ei ainakaan ole tärpännyt. Ehkä se sieltä jossain vaiheessa tulee. Sen sijaan olen ollut koukussa Nintendon Streetpass ominaisuuteen. Koukutuksen huomaa jo pelkästään siinä, että sen 3DS:n ottaa tätä nykyään aina mukaan kun lähtee ihmisten ilmoille. Olin tyytyväinen siihen, miten monta Streetpassia sain viime torstaina Next Step messuilla (muuta annettavaa messuilla ei minulle sitten ollutkaan, hah haa). On hauska katsella millasia Mii hahmoja muilla on ja kerätä palapelin osia. Streetpassquestissa ei sankareista hirveästi yleensä apua olekaan low levelisinä :). Aion ehdottomasti Yukiconin ihmisten esimerkkiä seuraten ottaa myös coneihin mukaan oman 3DS:ni toukokuusta alkaen.

"Moi"



2 kommenttia:

  1. Oii, tuo Pikachu-lyhäri on varmasti tosi ihana, pakko mennä heti katsomaan se. :3
    Minä en ole itseasiassa katsonut enää aikoihin Pokémon-animea, koska en jotenkin sulattanut uusia ihmishahmoja (Misty ja Brock takasin. ;''D). Mutta voitko suositella niiden katsomista vai jatkanko ignooraamista? ;3

    Hei, onnistuuko tuo Streetpassien kerääminen oikeasti Suomessa, kun olen miettinyt että moniko ihminen oikeasti liikkuu täällä 3DS standbylla? Ehkä varmaan conit ja nuorten tapahtumat on varmimpia metsästää streetpasseja?
    Ja lulz tuo "moi"-gif. ;''D Se on suorastaanhypnoottinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin skippailin muutaman kauden ihan vain siksi, kun laatu alkoi tippumaan, enkä voinut sietää uusia mittasuhteita :D. Suosittelen varauksella pokémon xy kautta katsomaan. Saattaa olla, että se taas innostaa seuraamaan sarjaa, mutta tosiaan, oman maun mukaan sitten päättää että tykkääkö vai eikö :). Eevee ja kaverit lyhäriä tosin suosittelen, ihan vain koska nätti ja Eeveen eri muodot <33

      Joo, yllätyin, että tälläisessäkin pikku mestassa missä itse asun, niin Streetpasseja saa :D. Pari tosin vain yleensä kerralla, mutta kelpaa. Isommissa keskuksissa (kuten Stadissa) niitä sitten tuleekin varmaa enemmän vilkkailla alueilla. Kaveri sai tosin viime reissullaan melkein vain turistien Streetpasseja :D Aikalailla tuntuu olevan tuurista kiinni ja kellon ajasta, että milloin nappaa. Itse kävelin eräänkin kerran kahden koulun ohi ja tarttuihan sieltä yksi mukaankin (kakrut ilmeisesti juuri pääsivät koulusta). Kannattaa kokeilla jos vain huvittaa, Sleepmode kun ei tunnu akkuakaan kuluttavan juuri ollenkaan.

      Ihuna giffi on :D Koska G1 ponit <3

      Poista