sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Smaugin autioittamia peruukkeja ja maa saapui


Minulla on jokin outo tapa kuvien kanssa. En saa ikinä niitä siirrettyä samantien koneelle, tai pistettyä määränpäähänsä. Yleensä siinä kuluu viikko, joskus toinenkin. Yleensä tämä koskee vain ns. valmiita kuvia, kuten nukke tai cossi kuvia. Välivaiheiden kuvat, kuten work in progress kuvat, tuntuvat siirtyvän koneelle nopeammin. Tämä varmaan johtunee siitä, että ne ovatkin yleensä vain yksittäisiä kuvia, eivätkä kuva sarjoja, joita pitää myös työstää enempi. Tällä avauksella lähinnä pohjustin sitä, että nukke kuvani, joita taas yksi päivä kuvasin, jaksoin siirtää koneelle vasta tänään. No joka tapauksessa.

Mä niin tykkäsin
 Vastikään eilen kävin katsomassa tuon Smaugin autioittaman maan ja aionkin nyt siitä sitten vähäsen, mahdollisimman spoilerittomasti hieman jauhaa. Vähän vain, ei paljoa.
Kävin katsomassa leffan 3D:nä, koska ensimmäinenkin oli katsottu leffoissa siten, miksipä nyt rikkomaan kuviota. Tämä siis tarkoittaa, että sinne ja takaisinkin tulee katsottua sitten kolmiuloitteisena. Yleensä en vaivaudu leffoja kolme deenä katsomaan, mutta tämän sarjan kanssa tuli tehtyä poikkeus. (textwall inc)

Ensimmäisellä kerralla katsoessani kolme deetä, silmät eivät heti olleet mukana hommassa. Nyt kuitenkin silmät tottuivat tosi nopeasti, mikä oli hirmu kivaa, ettei katselukokemus kärsinyt. Minusta kolme deetä katsoessa pitää aivot jotenkin laittaa tietylle taajuudelle, että silmät pysyvät mukana, eikä tule päänsärkyä.
Oikeastaan koko kokemuksessa oli vain yksi ainoa ärsyttävä puoli. Pari penkkiriviä edelläni istui joku hongan kolistelija, ja huomasin tämän vasta leffaa katsottaessa. Oli ilmeisesti kaveri istunut lysyssä alun ajan enkä ollut huomannut. Silloin kun tyyppi olikin ollut lysyssä niin pystyikin katselemaan ihan normisti. Mutta sitten, ah ihanat venyytys tuokiot ja katson miten tämä tyyppi venyy ylös päin. Ensin peittyy ruotsitekstit ja olen että okei, ei haittaa ollenkaan, kunhan et niitä suomi tekstejä blokkaa. Ja pyh pah, seuraavaksi tämä tyyppi venyy suomitekstienkin päälle ja vaikka kuinka itse yritän venyä, en silti näe tekstiä siltä kohin. Olisi tehnyt mieli huutaa "off with his head!" mutta.. onneksi kuitenkin englantia osataan, joten tälläiset hetket sitten mentiin ihan sen mukaan mitä näki ja kuuli. Onneksi pienemmältä siskolta pysty lohdutukseksi nyysimään poppareita.

Mutta itse leffaan. En ole vähään aikaan nauttinut elokuvan katsomisesta kuin eilen. Koko elokuvan ajan olin ihan innoissani jostain syystä, ehkä ensimmäisen elokuvan taso vain antoi minun olla innoissani myös tästä. Kolme deetä oli käytetty sujuvasti, muttei sillä kuitenkaan mässäilty. Tekstit olivat taas kerran hauskasti sijoiteltu ja pelästyin (taas) muutamassa kohdassa kuvan etualalle salakavalasti tulevia asioita, vähän kuin ensimmäisessä osassa niitä ruohonkorsia. Tuntui myös, että amppari oli siinä nenän edessä pörräämässä, naureskelin hiljaa itsekseni sekä kauhusta että sen söpöydestä.
Jossakin elokuvan arvostelussa sanottiin aika hienosti, että Hobitti kirjana oli vähän kuin raamit tälle leffalle ja ohjaaja sitten täytti kehykset. Olen tästä samaa mieltä. Vaikka olin lukenut kirjan monesti, silti tässä leffassa tuntui olevan katsottavaa ja mukavasti uutta ja ihmeellistä, mikä minusta oli todella mukavaa, koska Nälkäpelin toisessa osassa, kun kävin katsomassa, ei oikeen ollenkaan sitten sitä yllätystä juurikaan ollut, koska olin lukenut kirjan.
Jotkut fanithan ovat itkeneet tästä lisäilystä, mikä on minusta aika typerää (no eiköhän niitä itkiöitä ole joka kerhossa ja aiheessa?). Jos saa kuitenkin vain ekstraa elokuvaan, niin eikös sen pitäisi olla ilon eikä surun aihe?
Joka tapauksessa oli hauskaa, että olin vähän kartalla, että missä mennään, mutta aina löytyi jotain joka oli ihan uutta. Mielenkiintoista oli myös nähdä, mitä muualla tapahtui sillä aikaa. Tuntui kanssa, että jotkut maisemat olivat niin tutun näköisiä, että olisivat voineet olla Lotrin puolelta (eräskin niitty näytti ihan siltä, missä Gandalf valkoinen kutsui Hallavaharjaa).

Tässä kappaleessa sitten onkin vähän mahdollisia spoilereita, muttei kyllä minusta juurikaan enempää mitä telkussa pyörinyt traileri esittelee.
Tykkäsin ensinnäkin retkueen (mites toi nyt ikinä väännetäänkään) alku taipaaleesta Synkmetsässä. Siinä sai naureskella ja itselläkin tuntui vähän menevän pää pyörälle koko jutusta hauskalla tavalla. Minusta myös oli ihkua (saatte nyt kestää tämän fanityttö termin) että Legolas oli lisätty leffaan, mikä tietenkin oli aika luontevaa kun kerta Synkmetsän läpi tallustelivat ja hän on prinssimies. Legolasin viha ja halveksunta kääpiöitä kohtaan oli myös hauskaa katseltavaa, se, että millainen hahmo oli ennen Gimlin kanssa ystävystymistä.
"Poikaleffaan" lisätty haltia neito Tauriel oli mieluinen hahmo. Puolta leffaa katsottaessa piti miettiä, että missä ihmeessä olen tämän näyttelijän nähnyt, sitten tärppäsi. Lostin Katehan (en muista varmaa nimiä oikein, kun niin kauan Lostin katsomisesta kuitenkin on) se olikin. Vaikka en Lostissa tästä näyttelijästä tykännyt (tai näyttelijän näyttelemästä hahmosta), niin tässä tykkäsin Taurielista (kyllä minusta punainen tukka on nätimpi kuin se tumma kikkura). Tauriel ehkä näyttää hassulta kirjoitettuna, mutta kun kuuli sen lausuttavan niin siihenhän tykästyi. Taurielin ja Legolasin välille pienen pientä romanssia kehiteltiin, mutta leffan katsottuani voin uskoa, ettei tämä pari taida varmaankaan yhteen päätyä. Sen sijaan Taurielin muut tekemiset voisivat viitata toiseen henkilöön tykästymiseen ;).
Thranduil sen sijaan yllätti sillä, miten korruptoituneelta hahmo tuntui, sen sijaan, että olisi ollut puhtoinen haltiakingi. Ylipäätään Hobitti on pistänyt minut ajattelemaan rotuja toisin. Kääpiöt voivat olla kauniita, vaikkakin röyhkeitä ja karkeita, haltiat voivat olla sisimmästään negatiivisia tunteita täynnä ja hobitit kaikessa hullunkurisuudessaan myös erittäin rohkeita ja viisaita (totta kai Lotrin hobititkin olivat rohkeita, mutta ehkä hiukan eri tavalla kuin Bilbo).

Loppujen lopuksi tykkäsin leffasta kovin, ja odotan jatkoa kuin kuuta nousevaa. Leffa myös heitti älyttömiä ajatuksia Taurielin tai jonkun kääpiön cossaamisesta. Laitetaan korvan taakse.

Mä oon niin haltia lol
Yllätyksekseni tilaamani peruukki saapui ihan älyttömän nopeasti ja eilen sitten ennen elokuvaa sain haettua sen postista (samalla kun ostelin viimeisiä joululahjoja, hihii). Kotona pääsin sitä siis kokeilemaan ja eipä tarvinnut pettyä. Halusin siis todella vaalean blondin peruukin Tera cossiani varten ja paketista avautui aivan sen värinen peruukki kuin sen halusinkin olevan. Muut peruukkini ovat olleet lähinnä keltaisia ja tämä onkin kivasti sitten oikeasti vaalea.
Löysin aivan täydelliset kengätkin, mutta myyjältä tuli viesti, että tehdas oli lopettanut niiden tekemisen :(. Nyt sitten metsästys jatkuu.

Siskoni on saanut cossiaan jo aloitettua, itse en ole siinä onnistunut. En tiedä miksi, mutta tämän cossin kohdalla jopa hieman pelottaa. Itselläni on hirveät paineet puvun onnistumisesta, varsinkin kun olen niin kunnianhimoinen tämän projektin kanssa, etten halua enää jotain sinne päin pukua, vaan haluan tämän oikeasti onnistuvan. Eniten minua hermostuttaa korsettimainen toppi (jonka haluan luuttaa tietenkin myös) ja bolero. Haluan bolerosta istuvan, ja se onkin jo luku itsessään. Minulla kun on tapana tehdä puvuistani aina jotenkin hankalia. No, sormet ja varpaat ristiin, ehkä uskallan vielä tämän vuoden puolella aloittaa.

Lopuksi vielä saatte Isarasta muutaman kuvan, kun eräänä päivänä innostuin yhtäkkiä kuvaamaan pitkästä aikaa.








Koska kengät on ihanat



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti