perjantai 4. lokakuuta 2013

Suunnitelmat vuodelle 2014

Moi!
No jopas on mahtipointtinen otsikko. Ihan jo ensi vuotta pitäisi ajatella!

Nukeista voin sanoa sen verran, että uusia en varmasti ole hankkimassa (vaikka sitä yhtä MSD kokoista olenkin miettinyt), kun tilaa ei vain ole (paitsi ehkä pienille?). Elizelle omaa kroppaa tosin olen miettinyt, että jos noista veronpalautuksista sitten siihen liikenisi.

Mutta se tämän postauksen pointti, niinkuin viimeksi lupasin, cosplay!

Tänään postitäti toi siskoni tilaaman Worbla pakkauksen, joten tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista löytää täältä blogista vähän kyseisen matskun testailua ;). Jännittävää! Kun vielä hankkisi kuumailmapuhaltimen (onko sillä jokin oikea nimikin?) niin pääsisi helpoiten testaamaan (vaikka lämmittäähän voi monella tapaa). Mikäli homma onnistuu, niin siskoni tosiaan käyttäisi Worblaa armoreihinsa ja minä pariin pieneen yksityiskohtaan ja uhkasi hän myös ledeillä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ensi vuoden suunnitelmista sen verran, että olisi kiva päästä vähän kokeilemaan kisaamista. Niin kuin kerroin edellisessä Tracon postauksessa, nämä "amatöörimmät" kisat, joihin siskoni kanssa pääsimme osallistumaan, leiskauttivat pienen kipinän. Aloin heti Traconin jälkeen suunnittelemaan esityskilpailuun skittiä. En tosin tiedä, että mihin coniin sitten lähtisi kisaamaan, kun ei vielä tiedä conien tarjontaa, mutta ainakin aikaa valmistautumiseen olisi, jos ottaisi tähtäimekseen Traconin ensi vuonna. Skitin tosiaan keksin pari yötä viime Traconin jälkeen ja esittelin sen sitten siskolleni sinä viikonloppuna. Siskokin tykkäsi ideasta ja sitten brainstormasimme musiikista ja mahdollisesta taustasta ja propeista. Homman ääriviivat on siis jo piirrettynä, ensi vuonna varmaan aletaan työstämään ääninauhaa ja lavaproppeja cosplay asujen ohella. Itseasiassa esityksen miettiminen alkoi ihan vain siitä, että olen jo vähän kyllästynyt perinteisiin tanssi, juttelu ja varjon kanssa taisteluihin ja "ihan läpällä" aloin miettimään, että noh, millaisen esityksen sinä tarjoaisit? Näitä "perinteisiä" siis ei tarvitse odotella meidän esityksestä ;).

(picture is not taken by me!)

Mutta tosiaan, se cossi. Aion siis tehdä Terasta Elin mysticin (kuva lähinnä kertoo hiustyylistä ja mekosta). Ensin aioin tehdä Orava Elinin, mutta nyt päädyin sitten pupuun muutamastakin syystä. Ensinnäkään, en löytänyt mistään sopivaa peruukkia oravaan ja edellisen hirveän peruukki säädön jälkeen (Ah, Sao) en tbh halua edes kokeilla tehdä sellaista peruukkia. Lisäksi totesin, että pupun hännän kanssa olisi paljon helpompaa näin paneeleiden seuraamisen kannalta. Yksi vaihtoehto oli myös ihuna aavikkokettu/kettu Elin, mutta olen nyt ihan tarpeeksi tehnyt kettu/kissa häntiä ja korvia, joten tämä olisi uutta minullekin. Peruukkikin on aika helppo, kuvasta ei näy, mutta tukka on laitettu takaa kiinni, ei siis oikeasti ole niin lyhyt. Värejäkin on paljon mistä valita, mutta taidan varmaan pysyä jossain vaaleassa blondissa.
Tein puvusta suunnitelmankin mikä näkyy tuossa vieressä, vaikkei kyllä hirmu hyvin, mutta siitä saa idean. Tuohon sitten pääseekin laittamaan raksia taas ruutuun sitä mukaan kun saa kohtia valmiiksi tai hankittua :). Mukavaa ettei tarvitse pitää kaikkea päässä vaan voi listasta tarkistaa että mitä vielä uupuu. Siskollani oli mielenkiintoinen päättely mahdollisesta tiimimme nimestä "Elin = Sisäelin = Me ollaan sitten team Maksa ja Perna. Sä oot Maksa ja mä oon Perna". Niin..

Sitten toiseen mukavaan aiheeseen. Äitini koki jonkinmoisen valaistumisen siskoni ja minun cosplayharrastuksen suhteen ja on touhussa ihan mukana (mm, harrastaa kuviemme esittelyä työkavereilleen/tutuilleen. Mitähän mieltä tästä pitäisi olla x)). Hän ehdotti että saisimme vaatekaappeihimme lisää tilaa jos laittaisimme cossivaatteemme rekkiin jonka hän oli hommannut. Tästä "lievästi" innostuneena aloimme heti hommiin ja raivasimme ylätasanteen ja laitoimme sinne rekin.



Pienempi siskoni oli joskus conista ostanut ison Haruhi seinäkankaan, millä ei nyt ollut käyttöä, koska siskoni on vuorannut huoneensa poikabändien kuvilla.
Haruhi sopi seinälle kuin nakutettu ja cosplay alttari alkoi olla valmis (tosin voisin sinne kyllä vielä tunkea jos jonkinmoista postikorttia sun muuta seinälle :D).

 Ekana roudasimme äidin kanssa minun vaatimattoman rojukasani tasanteelle ja rekille roikkumaan. Kuvasta puuttuu pari pukua, mutta niistä ei ole tainnut enää pitkään aikaan olla mitään jäljellä (cosplay puvun elämän kaari = saattaa joskus päätyä nukenvaatteen osaksi jos huono tuuri käy). Toin myös necomimini ekstrakorvat laatikkoineen tasanteelle, paljon helpompaa kun huoneestani häipyy pari pahvilaatikollista tavaraa :D. Kenkiähän tuosta uupuu myös vielä.

Näin väliin, tuli mieleeni kertakäyttö cosplay ja sen paheksuminen. Minä olen yhtä cossia lukuun ottamatta pitänyt cossini kertakäyttöisinä. Niin miksi? Toiset cossini eivät enää kestä useampaa conipäivää päällä ja eläköityvät suhteellisen nopeasti. Kun asut alkavat hajoilemaan, ei tee mieli hirveästi korjatakkaan, kun ei yksinkertaisesti enää ole niin isoa intohimoa cossata hahmoa. Haluan katsoa eteenpäin harrastuksessani. Puhumattakaan epämukavuudesta joidenkin pukujen kohdalla.
Tärkein syy kuitenkin on kohdallani kehittyminen. Näen cosseissani paljon virheitä pidettyäni niitä sen pari päivää ja haluan tehdä jokaisen cossini toistaan paremmin. Opin jokaisen cossini kohdalla enemmän ja enemmän ja taidotkin alkavat vähän kehittyä haluamaani suuntaan. Juuri kehittyminen on yksi koukuttavista jutuista tässä harrastuksessa ja saan riemua aina uuden puvun valmistuttua, että hei, täähän meni jo paljon paremmin kuin se edellinen. Puhumattakaan siitä, että hallitsen jonkin toteutustavan liittyen uusiin materiaaleihin tai tekniikoihin. Voin oppia lisää, kuinka ihanaa!

Mutta vielä jatkoa vielä rekkijuttuun.


Sain luvan käydä siskon kaapilla hakemassa hänenkin pukunsa. Nythän tuo on jo aika täysi. Aion hankkia pukupussit cosseille ja heittää vielä Ahri häntänikin tuonne tasanteen perälle jätesäkkiin etteivät pölyynnyt turhaan huoneessani. Aikomuksena olisi vielä saada tuohon tasanteelle hylly, johon kengät ja peruukit ja pienet propit voisi laittaa. Ihanaa, vähän lisää tilaa! Ajattelin tehdä jokupäivä postauksen peruukeistani, niitä kun on muutama jo kertynyt :).

Sitten surullisiin uutisiin. Kännykkäni hajosi ,_,

 Mitä ironiaa, juuri pari päivää sitten pienempi pikkusiskoni oli sanonut minulle, että hänen kaverinsa oli hajottanut samanlaisen kännykkänsä kuin minulla ja minä olin nauranut että miten ihmeessä? Anteeksi kännykkä ;-; Anna anteeksi! Olisin siis eilen tehnyt tämän postauksen ellei kännykkäni hajoaminen olisi niin kovasti surettanut. Uutta kännykkää varmaan saadaan viikonloppuna (saa kärsiä minun tarroitukseni). Tästä pitää kysyä että kattaisiko kotivakuutus korjauksen, siitä tulisi ainakin varakännykkä.

Minulla ei sen kummemmin ole enempää suunnitelmia ensivuodeksi cosplayn kannalta. Dead or aliven Kasumin cossaus olisi mukavaa, mutta koko bodysuitti taitaa olla minulle tällä hetkellä vähän turhan haastavaa. Pitää katsella sitten uudestaan kun on tämä Tera tehty pois alta, että onko sitten vähäsen kehittyneempi olo :). Hassua miten siskolla ja kaverilla ja KAIKILLA tuntuu olevan ainakin BILJOONA eri hahmoa joita haluaisivat cossata ja minä lasken yhden käden sormilla että nojoo, mikä olisi kiva? Ehkä tää..? 

Mutta, sellaista tällä kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti