tiistai 22. lokakuuta 2013

Pokémon (X ja) Y

 En tiennyt, että voisin vielä innostua jostain pelistä niin paljon kun pokémon Y:n pelaamisesta. Kertoo jo jotain, että heti ensimmäisenä lauantaina, kun peli ilmestyi, oli iltaan mennessä kertynyt jo 7 pelituntia. Outoa. Outoa siis minunlaiselleni ihmiselle joka yleensä pelailee suhteellisen casuaalin rauhallisesti pelejä. Vietin oikeastaan sitten seuraavan viikon melkein kokonaan pokémonia pelaamalla (paitsi torstaina kun olin lintsillä). Sen kyllä huomasikin niska ja hartiakivuista,  pelaan aika epäergonomisissa asennoissa. Näin varoitus tähän väliin, teksti saattaa sisältää spoilereita.


Minun 3DS. Eiks ookkin hienot tarrat? :D

Poikakaverin ja minun 3DS:ät. Huomaatko eron?

Minä tosiaan otin Y version ja poikaystävä X version. Tuntui että olisi liian obvious jos otan X:n. Edellisiin pokémon peleihin verrattuna tuntuu että näitä on hiottu oikeastaan aika hyvin. Ensinnäkin, minusta oli aina vähän ikävää, että kun pokémonia nappasi, ei taistellut pokémonini saanut ollenkaan expaa. Saattoi oikeasti kulua viiden tappelun verran, ennen kuin poksu sai expaa, joten uudistus oli paikallaan. Nyt siis tosiaan sitä expaa tulee siitäkin kun ottaa pokémoneja kiinni. Mukavaa. Jotenkin tuntui, että tässä pelissä (siis puhun nyt pokémon liigaan asti kokemuksestani) on turhat säädöt ylipäätään jätetty pois. Ei tarvitse hukkua mihkään jättimäisiin luolastoihin, ei ole mitään maraton matseja (Victory Roadia ei lasketa tähän, se kyllä käy maratonista)..


  Minulla on ollut ihan hirmu hauskaa pelatessani pokémonia. Saattaa olla, että erilainen pelin aloituskin oli jotenkin niin raikasta. Tässä alussa ei menty mihkään proffan luokse valkkaamaan pokémoneja, vaan yksi viisikon jäsenistä tuo laukussaan kolme poképalloa joista saa valita. Yleensä olen aloittanut tulipokémonilla jostain syystä, mutta nyt otin Froakien, vesityypin pokémonin, ensimmäiseksi pokémonikseni.
Mukavaa vaihtelua oli myös se, että matkalla ei tarvitse aina kulkea yksin, vaan kaverit aina piipahtelevat välissä hengaamassa vähän aikaa. Kaikki kaverit myös tuntuvat ihan fiksuilta, eikä tarvitse vihata ketään. Lemppareitani ovat ehdottomasti Shauna ja Calem (joka siis on tietenkin Serena jos valitset pojan hahmoksesi).



Shaunassa on jotain mikä vetoaa minuun ihan älyttömästi. Shauna on pirtsakka ja iloinen ja tuntuu näkevän asioiden positiiviset puolet. Shauna on myös hahmo joka on saanut minulle tipan silmään jutustellessaan. Hänelle tärkeää on myös hyvät muistot ja minusta oli ihanaa, kun hän sanoi parvekkeella ilotulitusta katsellessa, että ihanaa kun koki sellaisenkin asian kanssani. Aww, Shauna!

Shaunasta ei juurikaan ole pokémon kouluttajana vastusta. Toisaalta, minulle ei ole tähän mennessä ollut juuri mistään vastusta, mikä saattaa kyllä johtua ihan siitä, että pokémonini ovat ihan liian yli levelattuja, vaikken ole grindaillut tai mitään. Epäilen, että ylilevelaus johtuu muutamastakin asiasta. Näin esimerkiksi on exp. Share. Tämän esineen kanssa ei tarvitse kouluttaa pokémoneja yksitellen, vaan jokainen pokémon saa tappelusta tietyn verran expaa. Toinen asia on vaihdossa saadut pokémonit. Faktahan on se, että vaihdossa saadut pokémonit saavat paljon enemmän expaa. Esimerkki:

Pokémonini Gardevoir, jonka olen itse pyydystänyt, saa taistelusta 1000 expaa.
Pokémonini Lucario, jonka olen saanut salipäälliköltä, saa 2000 expaa.
Pokémonini Pikachu, jonka olen saanut poikaystävältäni vaihdossa, saa samasta taistelusta 3000 expaa.

Näin ollen kaula kyllä itsepyydystämiin pokémoneihin kasvaa aika nopeasti.

Pokémon kokoonpanoni, paitsi että Pikachun tilalla on nyt Yvetal (ja eri levuset!)   


Mielestäni mukava juttu oli myös pokémonien runsaus heti ensimmäiseen metikköön mennessä. Ei tarvinnut ottaa sitä Caterpietä jos ei halunnut (vaikka tottakai sen otin), vaan valinnanvaraa oli. En tiedä sitten kuinka randomilla pokémoneja ylipäätään tulee puskissa, mutta poikaystävälläni tuli helkkaristi pikachuja ja hyvä kun edes yhden kerkesin vilaukselta näkemään omalla ruudullani xD. Vahingossa sitten pieksin sen ainoan pikachun joka tuli vastaan, mutta onneksi sitten poikaystävä vaihtoi minulle yhden.

Minun pikachuni on tyttö, häntäkin on erilainen :)

 Pikachu saakin oman kappaleensa tästä kirjoituksesta. Pokémon-amie systeemi on tosi kiva, ja ensimmäisen kerran kun Pikachuni heitti high fiven... Meinasin kuolla siihen söpöyteen. Kun luin ennen pelin ilmestymistä, että pokémonit suorittavat tappelunsa paremmin, jos olen heidän kaverinsa, niin tottakai sitten tässä matkan varrella on pitänyt hinkuttaa kaikki pokémonit parhaiksi ystäviksi. Se on ihan kivaa, ja pokémon-amien minipelit ovat oikeastaan ihan kivoja. Pikachu saa erityismaininnan siitä, että sille on kokonaan ääninäytelty repliikit, toisin kuin muut pokémonit pitävät sellaisia perus pokémon ääniä. Sen takia se varmaan onkin lempparini tässä pelissä, hihii!

Hahmoni yhdessä vaiheessa. Silloin en vielä käyttänyt piilareita

Vähän ylivoimaa vain


 Tuosta pokémonien ystävyys ja vaikutuksesta tappeluun pitää mainita, että pokémonit crittaavat paremmin, kun on hionut ystävyyssuhdetta eivätkä esimerkiksi myöskään one shottaannu niin helposti (voi Pikachu, otti iskun vastaan ja jäi 1 pointti helttiä ja siinä se oli sen näköisenä, että olisi tullut itku, mutta ei halunnut tuottaa pettymystä ;_; Awwww, anteeksi pikachu!). Kuitenkin, mitä paremmin poksut suoriutuvat taistelusta, sitä kovemmat paineet itsellekkin tulee :'D Ainakin minun tapauksessani. Ei halua tuottaa pokémoneilleen pettymystä.

Lucarion baijjaus hedki

 Internet yhteys on tosi kätevä homma. Enää ei tarvitse kaapeleita (silloin kun minä olin nuori eikä mitään Gameboyssä ollut mithään värejä!) ja matkaa lähimpään pokécentteriin, vaan vaihtokauppaa ja tappeluita voi käydä missä vaiheessa vain. Minulla ei olekaan friendslistillä muuta kuin poikakaverini, jolle sitten tungen O-power boosteja. Itseäkin voi tietenkin boostailla tyyliin että pokémoneja saa napattua helpommin tai että saavat deffu tai attack boostia tappeluihin, mutta yleensä unohdan koko jutun :'D.

Tämä pokémon on tuntunut aika helpolta, ja nyt mietinkin, kun pokéliiga on edessä, että onkohan se yhtä helppo (voisi olla haasteellisempaa tosiaan jos pokémonini olisivat samanlevusia kuin muilla kouluttajilla pelissä). Olen miettinyt, että mitähän sitten on pokéliigan jälkeen. Silloin avautuu ainakin ne paikat, mihin ei ole päässyt vielä muut kuin championit. Mietin myös, että juna-asemalla tarvitsi jonkin passportin, olisikohan se sitten lippu Hoenniin ja Unovaan? Kalossissa kun pokémoneja on aika vähäsen loppujen lopuksi, että saisikohan loput pokémonit vanhoilta alueilta? NPC:t kun myös ovat vihjailleet että heidän sukulaisensa/kissankaiman kummit asuvat kyseisissä paikoissa. Netistähän sen varmaan nopeasti kaivaisi, mutta haluan säilyttää yllätyksenä. Epäilen, että noilla alueilla pääsisi myös aloittamaan uudella setillä pokémoneilla, omani kun lähentelevät kohta sitä 80 leveliä. Minusta se olisi ihanaa, hankkisin vielä toisen eeveen ja muuttaisin toisen Sylveoniksi ja toisen Leafeoniksi. Näin molemmat kouluttajilla ja awww ne olivat sööttejä!

Meniskö tohon kahvilaan vai eikö menis

Tästä pokémon pelistä löytyy myös kaikenlaista pikkupuuhattavaa. Esimerkiksi Trainer PR videot! Olin ihan innoissani tekemässä heti videota kun löysin kyseisen puljun paikan. Omasta videostani tuli varsin sekametelisoppa, mutta videopaikkoja on kolme, joten harjoittelun varaa on ja huonot voi kuvata uudestaan.


 PR videoissa on aika paljon muokattavia asioita ja siksi ensimmäisen videon tekemisessä menikin tunti :D. Luulisi ettei kymmenen sekunnin pätkään menisi kauaa aikaa, mutta..

Vaihtoehtoja on mukavasti, eri osiin. Taustan voi valita ja taustan valoisuusasteen. Taustaa voi vaihtaa vaikka joka sekunnin kohdalla jos haluaa.


 Hahmolla voi valita, että ovatko silmät auki, mihin suuntaan katsoo vai että ovatko kiinni. Suun ilmeitäkin voi valita. Hahmolle on erilaisia posetuksia ja hahmoa pystyy käännellä. Myös kamerakulmaa ja kameran liikkumis tyyliä voi vaihdella mielensä mukaan vaihtoehdoista.

Videoon voi valita myös tekstiä, mutta ne ovat lähinnä ennalta kirjoitettuja pätkiä. Harmikseni löysin aika vähän kivoja videooni sopivia tekstin pätkiä, minusta olisi ollut kivaa jos niitä olisi voinut myös kirjoittaa itse.

Tässä videossa on vihreät piilarit
Myös efektejä, kuten liekkejä, sateenkaaria, sadetta, kimallusta ynnä muuta voi lisäillä mielensä mukaan.

Musiikkiakin videolle on jonkin verran, mutta niitä mielestäni olisi voinut olla enemmänkin.

Pikachu herppaa derppaa :)
Videoita voi kuvata helposti uudestaan uusissa vaatteissa vain valitsemalla retake vaihtoehdon ja tallentamalla sen vanhan päälle.


 Videoon voi valita vain yhden pokémonin kerrallaan. Uudelleen kuvattaessa voi pokémonin aina vaihtaa jos haluaa.

 Pokémoneille tosin ei ole kuin kaksi poseerausta, normaali hengailu ja jokin pieni liike. Minusta olisi ollut kivempi, jos videoon olisi voinut valita jonkin pokémonin iskuista vaikka tai jotain. Mutta kenties kun kyse on TRAINER pr videosta niin itse kouluttajan on tarkoitettu olla pääosassa ;). Valmiita videoita voi sitten näytellä muille kouluttajille.


Hahmon ulkonäköä voi muuttaa, mikä on tosi mukava ero edellisiin. Hahmon silmien värin voi valita eri värisillä piilareilla; hazel (hasseli? Mikä tämän värin oikea nimi olikaan? Pähkinä? :D), harmaa, ruskea, sininen ja vihreä. Tukkaa voi käydä leikkauttamassa parturissa ja sen voi värjätä oranssiksi, blondiksi, ruskeaksi tai mustaksi. Pituutta voi vaihdella ja päättää haluaako otsiksen vain sivulle laitetun otsiksen (ero on aika pieni).


Pelissä on muutamia kaupunkeja joissa on vaatekauppoja. Osa on erikoistunut esimerkiksi hattuihin, mutta suurimmasta osasta löytyy vähän kaikkea muutamista eri sukista laukkuihin ja muihin vaatteisiin ja asusteisiin.

(Voin väittää että viereisestä kuvasta minulla on jokaista vaatetta edes yksi jonkun värisenä)

Hauskaa oli myös huomata, että vaatteiden väritkin vaihtelevat eri päivinä kun kaupoissa seikkailin (tein eräänä päivänä shoppailukierroksen kaikissa kauppoja sisältävissä kaupungeissa u_u'). Tyylejä löytyy monia ja yhdistelemällä vaatekappaleita, saa enemmän tyylejä, sherlock!

Joku päivä voi leikkiä pastelli prinsessaa, toisena poikatyttömäistä kouluttajaa, yhtenä rikasta opiskelijaa ja neljäntenä casuaali hengaajaa, jokaiselle varmaan löytyy edes jotain. Ostetut vaatteet voi helposti käydä vaihtamassa pokécentterissä tai kaupassa paikan päällä.


Tämä on tän hetkinen "pokéliiga" look. Super hyvä kuva :D


 Tappeluista pitää muuten sanoa, että tykkään enemmän 2 vs 2 tappeluista, koska siinä pitää miettiä vähän enemmän. Pitää miettiä myös omien kohdalta, että miten liike vaikuttaa, jos liike tekee aoe damagea. Nimimerkillä, käytin surfia ja toinen oma pokémonini kärsi siitä, ups.

Eka peli missä käytin omaa nimeäni, hui

Mitähän vielä.. tämän hetkinen tilanne näkyy ylhäällä, katsotaan mikä se on tämän päivityksen jälkeen :). Lemppari salini oli fairysali ja koko kaupunki kärpässienineen oli ihana! Sinne varmasti muuttaisin :D.

Jännästi mietin myös syvällisiä pokémonista eräällä automatkalla. Mietin, että mistä salipäälliköt saavat rahaa saliensa ylläpitämiseen? Hävinneiltä kouluttajilta (mikä ei tietenkään animen puolella pitäisi paikkaansa, kun siellä ei rahalla pyöritä)? Pokémonliigalta? Valtiolta? Itse veikkaisin, että pokémonliigan virallisiksi myönnetyt salit saavat jonkinlaista avustusta pokémonliigalta itseltään. Näin mietin Kaz ja Yaz salien kohdalla (pokémon, kausi yksi, molemmat salit kilpailivat virallisen salin tittelistä). Lisäksi mietin, että salipäälliköillä varmaan on aika joustavat työajat, sellaiset, että päivystävät. Tämä tuli mieleeni tästä uudesta pokémon pelistä, jossa salipäällikötkin hengailivat siellä täällä ympäri kyliä harrastamassa. Animen puolella tosin mietin, että mistä kouluttajat saavat rahaa, kun asiat eivät toimi samallalailla kuin pelissä? Mamma betalar? Vai onko "pokémon kouluttaja" niin sanotusti työ, josta valtio maksaa kouluttajille joka kuukausi avustusta?


Mietin myös, että miten pokémonit vaihdetaan tyyliin box ykkösestä kouluttajalle. Ashin pokémonit esimerkiksi hengailivat professori Oakin tonteilla, ja vaihdettiin sieltä sitten soiton kautta. Mutta missä minun pokémonini majailevat sillä aikaa? Eiväthän ne pokécentterin suojassakaan voi aina olla? Ja mites sitten, jos pokémonit ovat jossain puistossa silloin kuin eivät ole kouluttajallaan, teleporttaavatko ne sieltä jotenkin poképalloonsa (kauko porttaus :D) joka on valmiina jollain koneella ja se sieltä siirretään pokécentteriin? Vaikeita kysymyksiä.

Valtion avustus pokémonkouluttajille
No, joka tapauksessa, minun piti vielä kirjoittaa Beyond: Two Souls pelistä, mutta taidan jättää sen ihan omaksi postaukseksi, kun tästä kerran tuli näin pitkä :D. Oletteko te pelailleet tätä uutta pokémonia?


4 kommenttia:

  1. Yy ;_; pitäs hankkii toi 3DS ja pokemon peli.. mut liia kallista :--( oon yrittäny välillä huuto.netistä katella käytettyjä mutta sielläki liia kallista.
    Osaisinkoha enää ees pelaa, ku viimeks pelannu pokemon emeraldii. En tiiä emerald "kaudesta" eteenpäin pokemoneja.. en siis tiiä nimii tai mitää niistä xD
    mut toi kuulostaa nii hyvältä peliltä *-* noi jutut nii paljo edistyny noista "vanhoista" peleistä :''3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se joo aika kallis paketti. 3DS on vielä niin uusi kone, että se maksaa.
      Mullakin edellisestä pokémonpelistä oli aikaa hirmuisesti, mutta aika nopeesti tän taas oppi vaikka uusiakin pokémon tyyppejä tuli (tai noh, fairy vaan mutta..).

      Poista
  2. Suomessa tuntuu olevan pelikoneet tosi hintavia, itse ostin 3DSn jtn vuosi sitten Saksasta ja edelleenkin täällä Suomessa se on 50 euroa kalliimpi kuin mitä itse maksoin. O___O

    Aaaaa, kun luin tämän niin haluun jo pelaamaan uutta Poksua! x3 Olen pähkäillyt hankkisinko X:n vai Y:n mutta tämän perusteella siis X:ssä tulisi enemmän Pikachuja vastaan? ^3^ *kauhea Pikachu ja Pichu-fani* Kuulostaa tosi hyvältä nuo uudistukset. Minuakin otti pannuun kun aina piti valita poksun nappaamisen tai sitten kokemuspisteiden kertymisen välillä, mahtavaa että nyt tämä asia on korjattu!

    Lol tuo valtion avustus pokémon-kouluttajalle. :''D Mahtavia tällaiset pohdinnot kyllä~
    Olen aina ajatellut että salipäälliköt kouluttavat toisia Pokékouluttajia ja antavat opetusta sekä ottavat oppitunneista maksua ja saisivat näin rahaa. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen kalliita tosiaan. Suomessa kyllä ihan viimeiseen asti pidetään hinnat mahdollisimman korkealla, oli kyse sitten pelikoneista tai peleistä :o

      Jee, sitten kun hankit nii saanko siun friend coden niin saan käydä katsomassa millainen safari zone siulta tulee? xD

      Hyvä pohdinta! Tosiaan, siellä saleillahan on niitä toisiakin kouluttajia, ehkä he tosiaan opiskelevat siellä sitten? Tää ei tullut tietenkään mieleen itelle, hyvä että joku muukin pohtii tälläisiä "turhuuksia" xD hih!

      Poista