maanantai 30. syyskuuta 2013

Hyppelyä sinne tänne ja aiheita sieltä täältä

Minulla oli jokin selväkin asia, mitä varten ajattelin kirjoittaa blogimerkinnän, mutta kun ei muista, niin ei muista! Tämä siis on hienoa sillisalaattia sekaisin, eli taas muutamia eri aiheita :)

Tässä merkinnässä hölisen siis mm. Alleriasta (nukeista toisin sanottuna), necomimeistä, Terasta ja cosplaysta. Ja tietenkin mahdollisesta muusta "roskasta". Ai joo! Alunperinhän minun piti tämä postaus tehdä nukkekaappini sisällöstä :'DDDD No, kaikkea ei aina voi muistaa, mutta pistän siitä joka tapauksessa raporttia.

Aloitetaan nukeista puhumalla, kun yleensä olen niistä hölissyt vasta viimeisenä.
Olin tuossa viikonloppuna kuvaamassa Alleriaa, kun isoveli ja poikaystävä lähtivät kalaan. Minun piti oikeasti vähän miettiä että kenet ottaisin mukaan, mutta sitten Alleria vei voiton koska 1) en ole kuvannut häntä pitkään aikaan 2) pienemmät SD:t on helpompia kuljettaa ja 3) ei tarvitse koko ajan huolehtia niin paljon (mitenniin höllämielisempi Allerian suhteen?). Alleria oli niin kaunis ja raksu pakkaus tällä kerralla ja suostui posettamaan että sydän taas lämpeni kerta urakalla. Tässä muutama maistiainen (kuvatkin siksi ovat normaalia pienempiä), pistelen Hartsilapsiin sitten kunnon topicin tälle kun saan aikaiseksi (toivottavasti ennen viikonloppua).




Isoveli kalastaa taustalla. Siellä tosiaan tuuli ^^

Sitten voisin pistää muutaman kuvan Harlequinista kun otin ennen siskon rippijuhlia siitä kuvia. Nämäkin kyllä joskus postaan täyskokoisina (siis ei nyt tietenkään 1000000000x1000000000 kokoisina xD) Hartseihin.

 Kissa joka piti villasukkia koko kesän.


 Löysi ilmeisesti myös morsmaikun.

 Sokeripaloista sitten jaksoikin olla iloa.



 Näin aiheutin äitille hirveän "MITÄ SÄ TEET?!?!?! IHMISET KÄYTTÄÄ NOITA SOKEREITA!"
:'DDDD Hups. Sanoin että ei toi kisu ole ollenkaan likainen.
" Meillä oli myös teetä, jota tosin kukaan ei tainnut juoda"



 Osaa se aika luttana ollakin.

Vielä Isarasta yksi kuvanen kun sai oikean peruukkinsa

Uuh mama...

Näin hartsista puheen ollen, sain tosiaan sen Necyn tilattua, että todennäköisesti pääsee odottelemaan nukkepostia sitten joskus syys-lokakuussa :)

Sitten siihen nukkekaapin sisällön tonkimiseen. On aika huonoja kuvia kun valo oli kortilla, mutta hätiä mitiä. Tähänhän ei ole listattu sitten ollenkaan vaatteita, mitä nukeilla oli päällä sillä hetkellä (tai pikemminkin on tällä hetkellä).

Le random roinaa, lähinnä siis pikku proppeja ja hius tavaroita. Osahan kamoista on laatikoissaan.

 Vaatekasat erikseen. Oikealla SD vaatekasa, keskellä MSD ja tuo pienin on tinyjen vaatteita.

 Peruukki/hartsiosa/random laatikko. Sisältää mm. nukkejen aitoustodistukset sun muut. Mutta eniten tuolla on random hartsia, kuten vaihtojalkoja ja muita. Ja peruukkeja tietysti.

 Kylläpä se sänky näyttää siistiltä.. Tässä vaiheessa tuli sellainen, oh wait, nää pitäis sitten siivota poiskin.

 Tinyjen vaatteita, voi reppanoita, eihän noilla mitään ole (paitsi ne vaatteet jotka on niiden päällä).

 Aileenin hamoset suurimmaksi osaksi. Vähän vissiin esikoista hemmotellaan eniten?

 MSD paidat joista ehkä noin 10% on Rikan ja loput 90% Aileenin :'D

 Sukkia, housuja ja kaulaliinoja.

 Aileenin hupparit - yksi valkoinen joka hukkui ,_, Se oli miun lemppari!

 SD vaatteet lajiteltuina kasoihin: Paidat, mekot, härpäkkeet sun muut
 Elize oli tässä vaiheessa jo lopen kyllästynyt koko hommaan.

 Vaihtosilmiä. Noissa kristalleissa on 2 paria per boksi. Noitakin pitäisi parit laittaa myyntiin.

 SD:t hengailee säkkituolissa kun laitan rojuja. Vaihdoin Isaralle Allerian paidan ja hitsit että oli kyllä värien perusteella täydellinen.

 Siivosin nukkehyllynkin, tällä hetkellä näyttää siis tältä. Pikkuisilla on väljää istuksella, mutta isot ovat kyllä tosi tiiviisti vierekkäin. No, pikku Necylle sitten on ainakin tilaa alhaalla ^^


On kyllä hyvälaatuisia kuvia!

Sitten minä aion puhua cossistani ja necomimeistäni. Aion siis cossata Dynastia Ahria ensi Traconissa. En ole juuri lainkaan aloittanut pukua muuten kuin ostamalla kankaita, materiaaleja ja tutkimalla hanbokin ohjeita. Ahri on Ioniasta, joka selvästikin on jokin aasialais tyylinen maa. Ahri taas minusta näyttää korealaiselta, joten päättelin, että tuo paita on selvästikin hanbokin se paita (en muista mikä sen osan nimi erikseen olikaan). Tässä puvussa on tosi paljon uusia tekniikoita minulle, mutta toivon selviäväni.
Tästä pääsemmekin necomimeihin.

Koska necomimejä ei voi ostaa suoraan firmalta Suomeen, käytin rakasta ystävääni Ebaytä homman hoitamiseen ja kas, sainkin tosi fantsut kissan korvat suhteellisen hyvään hintaan.

 Tuossa tosi "siisti" pika räpsy korvistani. Ne siis liikkuvat. Ajattelin käyttää niitä myös Ahri cossissani/cosseissani, mikä olisi aika metkaa. Tänään myös kivasti saapuivat vaihtokorvani, ja ruskeista tuli heti lempparini (sopivat tukan väriin hyvin!). Vaikka Ahrilla onkin tässä puvussa harmaat korvat, päätin, että ruskeat olisivat aivan yhtä hyvät. Kaikissa muissa Ahrin skineissä kun korvat menevät hiusten värin mukaan.

Korvat pakkauksissa.


Minulla katkeili punainen lanka tässä koko kirjoituksen ajan, joten teksti varmasti on paikoin sekavaa. Mutta pistetään sitten pari eläinkuvaa vielä sekoittamaan päitä.

 Super söötti vaskitsa mökiltä.
Ja yksi niistä siileistä jotka seikkailevat meidän kotipihalla. Varsin söötti.
Ai niin, se Tera oli unohtua D:
 Iha ensimmäinen "olen-jotain-muutakin-rotua-kuin-elin-", human slayerini toisin sanottuna. Kokeilen vasta että miltä tuntuu, ihan sievä kummiskiin :)

 Berserkkerini Mymmeli. Se on mun tarinassani puoliksi sokea (joo, jokin pakkomielle tehdä hahmoille jotain luonteenpiirteitä tai muuta), siksi se näyttää vähän herpa derpalta :)

Kohti ääretöntä ja sen yli.

Näihin sekaviin tunnelmiin lopettelee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti